Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Ajankohtaista » Wasabijäätelö

Wasabijäätelö

RuokatyyppiJälkiruoat
RuokavalioGluteeniton, Pähkinätön, Vehnätön

Ainekset

  • 2 rkl arrowjuurijauhetta tai maissitärkkelystä
  • 2,5 dl kaura- tai soijamaitoa
  • 2 prk soijavispiä
  • 2 dl sokeria
  • 0,5 tl vaniljajauhetta
  • 1 rkl tai maun mukaan wasabijauhetta

Valmistus

  1. Sekoita arrowjuurijauhe ja osa kauramaidosta keskenään.
  2. Mittaa loput aineet wasabijauhetta lukuun ottamatta kattilaan ja kuumenna koko ajan vispilällä sekoittaen.
  3. Kun seos kiehuu, nosta kattila pois levyltä ja vispaa arrowjuurijauhe-kauramaitoseos sen sekaan.
  4. Anna seoksen jäähtyä aluksi esimerkiksi kylmässä vesihauteessa ja siirrä se tämän jälkeen jääkaappiin vähintään tunniksi – mieluiten vaikka yön yli.
  5. Mausta jäätelömassa wasabijauheella. Sekoita massaan ensin ihan pieni määrä wasabijauhetta. Jos potkua ei ole riittävästi, lisää sitä. Älä kuitenkaan liioittele, sillä tämän jäätelön ei ole tarkoitus aukaista poskionteloita.
  6. Valmista jäätelöksi jäätelökoneen ohjeen mukaan.

Lähde

Satu Saunio, Kamomillan konditoria