lapset

Voit hakea sisältöä myös tekstihaulla.

Reseptejä voit hakea tarkemmin täältä.

Artikkeli
Asiasanat:

Olipa kerran lapsuus ja lempikirjat, jotka jäivät mieleen värikkäinä ja valoisina. Minä pidin Pupu Tupunasta. Lapsuuden satujen taikaa ei pitäisi mennä rikkomaan tarttumalla aikuisena kirjaan, josta on pitänyt oikein kovasti.

Äitini mielestä Pupu Tupuna -sarjan kirjat olivat tylsiä ja yksitasoisia, mutta hän luki ne minulle kiltisti kymmeniä kertoja läpi. Kun olin oppinut lukemaan itse ja saanut kirjastokortin, lainasin kirjastosta sarjan nekin osat, jotka puuttuivat omasta kirjahyllystäni.

Artikkeli
Asiasanat:

Kun muutuin monivuotisesta kasvissyöjästä vegaaniksi, alkoi meidän keittiöstä kuulua kummia. Äitinä minä toimin hovikokkina yhdelle teinille ja esiteinille. Yht'äkkiä sain kuulla kummallisen lihanhimoisia kommentteja ja arvaamatonta arvostelua. Kasvissyöjinä lihattomuus oli ollut ihan luontevaa, joten odotin siirtymän vegaaniuteen sujuvan ihan leikiten. Ei mennyt ihan kuin Strömssössä sitten kuitenkaan. Sain miljoona kysymystä niskaani.

Artikkeli
Asiasanat:

15 kuukauden ikäisen pojan äitinä elämäni pyörii lähestulkoon kokonaan pirpanan ja ruoan ympärillä. Se, miten nämä kaksi saa yhteen ruokapöydässä ruoka-aikaan on muodostunut mysteeriksi.

Artikkeli
Asiasanat:

Kirjan kansikuvaAnja Portin ja Timo Mänttäri: Otso ja varpaansyöjät. WSOY, 2015.

Anja Portinin ensimmäinen lasten kuvakirja Otso ja Varpaansyöjät on ulkomuodoltaan ihanan retro. Kuvittaja Timo Mänttäri on onnistunut luomaan todella lämpimän tunnelman, ja herkulliset väripinnat houkuttelevat valitsemaan kirjan iltasaduksi.

Artikkeli
Asiasanat:

Vegaian elokuussa tekemä kysely vegaaniperheiden arkiruoista ja herkuista paljastaa, että suosikkiruoissa on yllättävän vähän eroja ruokavaliosta riippumatta.

Artikkeli

Ovatko sokerimunkit hyvä energianlähde ja lisääkö tuoppi olutta maidon tuloa? Vegaaniliiton ravitsemusvastaava Lotta Pelkonen vastaa kysymyksiin maidon riittävyydestä.

Voiko imettävä äiti palata raskauden jälkeen normaaliin ruokavalioonsa vai miten hänen pitäisi syödä?

Artikkeli

Pinja MustajokiTunnustan. Kaupan kassajonossa jään usein tuijottamaan muiden ostoksia. Katseeni kiinnittyy erityisesti hihnalla solkenaan matkustaviin maitopurkkeihin, juustopaketteihin, jogurtteihin ja rahkoihin.

Katseeni ei ole tuomitseva, vaan ennemminkin tyrmistynyt. Tässä maassa juodaan mielettömästi maitoa ja käytetään siitä valmistettuja tuotteita. Puhun nyt lehmänmaidosta – tai vegaanisesta näkökulmasta ajateltuna: lehmän maidosta.

Artikkeli
Asiasanat:

Äiti ja lapsiMinun lapseni on kaunis. Äärettömän kaunis. Hänen silmänsä ovat suklaanruskeat ja iho kaakaopavun värinen. Lapseni oppi kävelemään jo alle vuoden ikäisenä ja nyt hän juoksee, hyppii, kiipeilee, nauraa sekä huudahtaa usein ”Äiti! Kivaa!”.

Artikkeli
Asiasanat:

VauvaEnnen vauvan syntymää mietin ja murehdin lähes kaikkea muuta, mutta imetyksestä en kantanut erityistä huolta. Oletin sen luonnistuvan ilman suurempia pulmia. En missään vaiheessa tullut ajatelleeksi, että siihen voisi liittyä niin paljon ongelmia ja mielipahaa.

Artikkeli

Ai mistäkö tiesin olevani raskaana? Kuukautiset olivat ensimmäistä kertaa vuosiin yli viikon myöhässä, ja siitä aloin jo hieman aavistella. Alkoholin juominen jäi sisäisestä tunteesta, ihan tuosta vain. Jotenkin vain tiesin. Tunteestani huolimatta minun piti tehdä viisi raskaustestiä, ennen kuin lopulta uskoin. Testien tekemisen jälkeen oloni oli epätodellinen. Kun olin jotenkin sisäistänyt ajatuksen, tunnetilat vaihtelivat paniikista innostukseen: Ihanaa saada oma pieni vegevauva!

Tilaa syöte lapset