Koira ja lampaita

Eläinten syömisen helppous ja vahingoittamisen vaikeus

Teksti: Otto Halmesvaara
Kuva: Rakel Halmesvaara

Ihmisen suhtautuminen muihin eläimiin on ristiriitaista. Toisaalta eläimistä pidetään ja niihin kohdistuva väkivalta tuomitaan. Toisaalta eläimet nähdään teollisena resurssina, jonka pääasiallinen tehtävä on toimia ravintona ja materiaalina. Sosiaalipsykologian keinoin on mahdollista tutkia tätä ristiriitaa.

Lemmikkien hankkimiseen ja hoitoon käytetään vuosittain miljardeja euroja rahaa. Pelkästään Yhdysvalloissa kustannusten arvioitiin olevan 55,72 miljardia dollaria vuodessa 1. Kyselyvastausten mukaan tyypillisimmät syyt hankkia lemmikiksi kissa tai koira ovat ystävyyssuhde lemmikin kanssa tai yleinen rakkaus eläimiä kohtaan 2. Usealle ihmiselle lemmikit ovatkin käytännössä osa perhettä.

Tuotantoeläinten kohdalla tilanne on toinen. Tätä ristiriitaisuutta voidaan havainnollistaa vertaamalla suhtautumista tuotantoeläimiin siihen huoleen, joka kohdistuu lemmikkieläinten hyvinvointiin.

Monikaan ihminen ei varmastikaan kannata eläimiin kohdistuvaa julmuutta eikä periaatteessa toivo tuotantoeläimille pahaa. Esimerkiksi Suomen laissa eläinsuojelurikokset ovat rikoslain alaisia tekoja, joiden rikkomisesta voi rangaistuksen lisäksi menettää oikeutensa omistaa, hoitaa tai pitää eläimiä 3. Psykologisissa tutkimuksissa on myös huomattu ihmisten tyypillisesti ahdistuvan joutuessaan todistamaan eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa 4.

Tästä huolimatta selvä enemmistö ihmisistä syö lihaa ja kuluttaa eläinperäisiä tuotteita. Valittu elämäntapa johtaa lukemattomien tuotantoeläinten kuolemiseen vuosittain ja aiheuttaa myös merkittävän määrän kärsimystä kyseisille eläimille. Suomessa vuonna 2013 keskimääräisen lihankulutuksen henkilöä kohden arvioitiin olevan 77 kg 5. Käytännössä tämä tarkoitti miljoonien eläimien teurastusta ruuaksi.

Epämiellyttävä tunnetila ei nouse, jos asiaa ei joudu ajattelemaan.

Toisin sanoen emme halua vahingoittaa eläimiä emmekä miellä tuntevia olentoja hyödykkeiksi, mutta olemme kuitenkin valmiita, usein makumieltymystemme vuoksi, sallimaan eläimien surmaamisen ja kohtelun raaka-aineena. Mistä on siis kyse?

Lihansyöjän paradoksi

Sosiaalipsykologisessa kirjallisuudessa tilannetta, jossa yksilön uskomukset ovat keskenään ristiriidassa, nimitetään kognitiiviseksi dissonanssiksi 6. Teoriasta on ollut vuosien varrella useita eri muotoiluja, mutta perusajatuksena on, että ihmiset eivät tyypillisesti halua olla epäjohdonmukaisia käyttäytymisessään ja uskomuksissaan.

Teoriaa on sovellettu myös lihansyömiseen 7. Puhutaan niin sanotusta lihansyöjän paradoksista: ihmiset nauttivat lihan mausta ja haluavat syödä lihaa, mutta kokevat samalla eläimien vahingoittamisen epämiellyttäväksi. Usein lihan alkuperä, eli elolliset olennot, ja liha ruokatuotteena pyritäänkin pitämään toisistaan erillään 8. Asioidessaan kaupassa kuluttajat näkevät tyypillisesti ainoastaan lihateollisuuden lopputuotteen eli paketoidun lihavalmisteen eivätkä eläinyksilöitä, joiden ruumiista tuotteet on valmistettu.

Eläinten ja lihatuotteiden etäännyttäminen toisistaan tarjoaa eräänlaisen ratkaisun paradoksiin: epämiellyttävä tunnetila ei nouse, jos asiaa ei joudu ajattelemaan. Kaikissa tilanteissa tämä ei tietenkään ole mahdollista, ja ihmiset hyödyntävätkin myös muun tyyppisiä keinoja tilanteen ratkaisemiseksi.

Ilmeinen vaihtoehto on lopettaa eläinperäisten tuotteiden kuluttaminen, jolloin paradoksia ei pääse syntymään. Kuitenkin vain pieni osa ihmisistä valitsee vegaanisen elämäntavan. Syyt siihen, miksi osa ihmisistä ryhtyy vegaaneiksi ja osa ei, ovat moninaiset ja sisältävät useita yksilöllisiä ja kulttuurisia tekijöitä. Näiden syiden läpikäyminen olisi jo oman artikkelin aihe 9. Lihansyöjän paradoksin kannalta mielenkiintoisia huomioita ovat tutkimukset, joissa on tarkasteltu käytäntöjä, joilla ihmiset ratkaisevat jännitteen eläinten vahingoittamisen ja lihasta saatavan hyödyn välillä.

Itseään on helppo harhauttaa

Useat lihaa syövät ihmiset haluavat syystä tai toisesta kutsua itseään kasvissyöjiksi.

Kasvissyöntiä tutkinut psykologi Hank Rothgerber on havainnut kahdeksan keinoa, joita sekasyöjät soveltavat välttääkseen vahingoittamisesta kumpuavaa ahdistusta 10. Kolme keinoista on jo mainittu: asian ajattelemisen välttäminen, eläintuotteiden ja eläimien toisistaan etäännyttäminen ja oman käyttäytymisen muuttaminen. Loput viisi koostuvat suhtautumisen muutoksesta eläimiin, itsensä harhauttamisesta ja erilaisista lihansyönnin välttämättömyyttä korostavista keinoista.

Itsensä harhauttamisella viitataan yhdysvaltalaisiin tutkimuksiin, joissa on huomattu, että merkittävä osa kasvissyöjiksi itsensä kokevista ihmisistä itse asiassa kuluttaa lihatuotteita – toisin sanoen useat lihaa syövät ihmiset haluavat syystä tai toisesta kutsua itseään kasvissyöjiksi. On myös havaittu, että ihmiset saattavat arvioida oman lihankulutuksensa alakanttiin tilanteissa, joissa korostetaan eläinten oikeuksiin ja hyvinvointiin liittyviä teemoja. 11

Lihansyönnin välttämättömyyden korostaminen liittyy esimerkiksi uskonnollisiin käsityksiin ihmisten oikeudesta hyödyntää eläimiä haluamallaan tavalla tai ajatukseen lihan välttämättömyydestä ravintoaineena ihmisen hyvinvoinnille. Tematiikkaan voi myös liittyä lihan maun vastustamattomuuden korostaminen. Lihan kulutus nähdään asiana, johon yksilö ei voi vaikuttaa tai jonka lopettaminen vaatii äärimmäisiä ponnistuksia. 12

Toisaalta paradoksin voi ratkaista myös siten, että tuotantoeläimet luokitellaan moraalisen huolenpidon ulkopuolelle. Jos esimerkiksi eläimiltä ajatellaan puuttuvan tietoisuus tai kyky tuntea kipua, on huomattavasti helpompaa olla huomioimatta eläinten hyvinvointiin liittyviä näkökohtia. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa huomattiin, että jo pelkkä tieto siitä, että eläintä käytetään toisessa kulttuurissa ruokaeläimenä, sai osallistujat arvioimaan itselleen tuntemattoman eläinlajin vähemmän kykeneväksi tuntemaan kipua ja vähemmän moraalista huolenpitoa ansaitsevaksi 13.

Toisessa tutkimuksessa osallistujat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista molemmille näytettiin lampaan tai lehmän kuvaa 14. Kuvien saatetekstiä oli kuitenkin muutettu siten, että eläintä oltiin joko siirtämässä toiseen aitaukseen, jossa se saisi viettää elämänsä syöden ruohoa lajitovereidensa kanssa, tai vaihtoehtoisesti eläintä oltiin viemässä teurastamolle, jossa se surmattaisiin ja kuljetettaisiin paketissa supermarkettiin. Tutkittavia, jotka olivat kaikki itse sekasyöjiä, pyydettiin tämän jälkeen arvioimaan eläimen kykyä tuntea erilaisia mentaalisia tiloja, kuten kipua, pelkoa, mielihyvää ja erilaisia haluja.

Tuloksista selvisi, että ryhmä jota muistutettiin lampaan tai lehmän kohtalosta tuotantoeläimenä mainitsemalla teurastus, arvioi eläimen kyvyt heikommiksi verrattuna ryhmään, jota ei muistutettu asiasta. Myöhemmässä asetelmassa kävi myös ilmi, että eläinten henkisten kykyjen heikommaksi arvioiminen oli yhteydessä pienempään mielipahan tunteeseen ennen lihatuotteen syömistä. Tutkimussarja antoi siis viitteitä siitä, että tuotantoeläinten kohtalon ajatteleminen motivoi arvioimaan eläimet vähemmän henkisesti kykeneviksi ja että tämä mielikuva auttoi vähentämään ristiriidan tuottamaa ahdistusta. Myös muista tutkimuksista on saatu saman suuntaisia tuloksia 15.

Ihminen haluaa olla hyvä

Ihmiset ovat kehittyneet sosiaaliseksi lajiksi, jolle on tärkeää esittää itsensä positiivisessa valossa.

Kognitiivisen dissonanssin teoria on osa sosiaalipsykologian klassikoita, mutta lihansyöntiin sitä on sovellettu verrattain vähän. On hyvä huomata, ettei eläinten vahingoittaminen ole välttämättä ainoa dissonanssia eli ristiriitaa tuottava tekijä. Esimerkiksi ympäristönsuojeluun tai uskonnollisiin sääntöihin liittyvät syyt voivat luoda voimakkaan ristiriidan lihan kulutuksen ja yksilön uskomusten välille. Tutkimuksen suhteellisesta suppeudesta kertoo myös koehenkilöiden taustan yksipuolisuus. Osallistujat ovat edustaneet lähinnä länsimaalaisissa, teollistuneissa yhteiskunnissa kasvaneita ihmisiä ja usein vieläpä yliopisto-opiskelijoita. Ei ole selvää, yleistyisivätkö tulokset ongelmitta myös muuntyyppisiin ryhmiin.

Rajoituksista huolimatta teoria tuntuisi silti tavoittavan jotakin olennaista ihmisenä olemisesta. Ihmiset ovat kehittyneet sosiaaliseksi lajiksi, jolle on tärkeää esittää itsensä positiivisessa valossa ja yleensä myös pyrkiä käyttäytymään mainostamiensa periaatteiden mukaisesti. Vahingon aiheuttaminen moraalista huolenpitoa ansaitsevalle olennolle vaatii tyypillisesti pätevän selityksen. Jännite sysää liikkeelle monimutkaisen prosessin, jonka aikana yksilö joutuu pohtimaan omia käsityksiään siitä, ketkä ansaitsevat moraalista huolenpitoa ja kuinka paljon uhrauksia yksilö on valmis tekemään itselleen asettamiensa moraalistandardien täyttämiseksi.

Jutun kirjoittaja Otto Halmesvaara (s. 1987) on sosiaalipsykologian maisterivaiheen opiskelija Helsingin yliopistossa. Kasvissyönnin psykologian lisäksi hän on innostunut ihmisen käyttäytymisen evoluutiopsykologisesta tarkastelusta ja kulttuureja vertailevasta tutkimuksesta.

Viitteet

  • 1. American Pet Associationin (APPA) lehdistötiedote http://media.americanpetproducts.org/press.php?include=145057
  • 2.Gallup yhtiön vuonna 2007 Yhdysvalloissa tekemä mielipidekysely. http://www.gallup.com/poll/102952/companionship-love-animals-drive-pet-o...
  • 3.Lain olemassaolo ei tietenkään takaa sitä, että eläimiä kohdeltaisiin käytännössä erityisen hyvin. Periaatteellisella tasolla tämä voidaan kuitenkin nähdä halukkuutena vähentää eläinten kokemaa kärsimystä. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110014
  • 4. Plous, S. (1993). Psychological mechanisms in the human use of animals. Journal of Social Issues, 49(1), 11-52.
  • 5. Lihatiedotus ryn MMM Tiken tiedoista koostama taulukko. http://www.lihatiedotus.fi/liha-tilastoissa/lihan-kulutus-suomessa.html
  • 6. Harmon-Jones, E., & Harmon-Jones, C. (2007). Cognitive dissonance theory after 50 years of development. Zeitschrift für Sozialpsychologie, 38(1), 7-16.
  • 7. Loughnan, S., Haslam, N., & Bastian, B. (2010). The role of meat consumption in the denial of moral status and mind to meat animals. Appetite, 55(1), 156-159.
  • 8. Plous, S. (2003). Is there such a thing as prejudice towards animals. Understanding prejudice and discrimination, 509-528.
  • 9. Ruby, M. B. (2012). Vegetarianism. A blossoming field of study. Appetite, 58(1), 141-150.
  • 10. Rothgerber, H. (2014). Efforts to overcome vegetarian-induced dissonance among meat eaters. Appetite, 79, 32-41.
  • 11. Ibid. Ks. kasvissyöjäksi itsensä identifioimisen epäjohdonmukaisuudesta tarkemmin esim. Ruby, 2012.
  • 12. Ibid. Ks. edellinen.
  • 13. Bratanova, B., Loughnan, S., & Bastian, B. (2011). The effect of categorization as food on the perceived moral standing of animals. Appetite, 57(1), 193-196.
  • 14. Bastian, B., Loughnan, S., Haslam, N., & Radke, H. R. (2012). Don’t mind meat? The denial of mind to animals used for human consumption. Personality and Social Psychology Bulletin, 38(2), 247-256.
  • 15. Loughnan, S., Bastian, B., & Haslam, N. (2014). The Psychology of Eating Animals. Current Directions in Psychological Science, 23(2), 104-108.
 

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa