Kuluttajien käsitykset eläintuotannosta

Saara Kupsala

Kuluttamisesta on tullut entistä keskeisempi areena, jonka kautta ilmaistaan poliittisia näkemyksiä. Poliittisessa kuluttamisessa eläinkysymys on saanut aikaisempaa vahvemman aseman sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristökysymysten rinnalla. Kuinka kuluttajat sitten ymmärtävät tuotantoeläinten moraalisen aseman ja hyvinvoinnin sekä omat vaikutusmahdollisuutensa?

Yhteiskuntatieteissä on viime vuosina tutkittu aiempaa enemmän kuluttajien käsityksiä eläintuotannosta. Samalla julkinen keskustelu tuotantoeläinten asemasta on voimistunut ja eläintuotteiden kulutus on alkanut politisoitua uudella tavalla. Kuluttajien käsityksiä tuotantoeläinten hyvinvoinnista ja moraalisesta asemasta, kuluttajien omasta vaikutusvallasta ja vastuusta sekä ”eläinystävällisistä” kulutustavoista on tutkittu muun muassa haastattelu-, ryhmäkeskustelu- ja kyselyaineistoin.

”Luonnollisuuden” arvostus

Yleisesti ottaen vaikuttaa siltä, että merkittävä osa kuluttajista suhtautuu kielteisesti eläintuotannon tehostumiseen ja teollistumiseen. Laadullisissa tutkimuksissa on tullut esiin, että kuluttajat liittävät eläinten hyvinvoinnin vahvasti ”luontoon” ja ”luonnolliseen elämään” (muun muassa lajityypilliseen käyttäytymiseen ja ulkoilumahdollisuuksiin) sekä yksilölliseen hoitoon. Näin ollen he suhtautuvat kielteisesti suuriin tuotantoyksiköihin sekä tuotantomuotoihin, jotka rajoittavat eläinten mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. 

”Luonnollisuuden” ja pienimuotoisen tuotannon ihannointi linkittyy niin sanotun perinteisen maataloustuotannon vankkaan asemaan kuluttajien käsityksissä eläinten hyvinvoinnista. Kuluttajien kokemukset eläintuotannosta sijoittuvat lapsuuden kokemuksiin perinteisillä pientiloilla, joilla eläimet saivat liikkua vapaasti, mikä heijastuu edelleen heidän nykykäsityksiinsä ideaalisesta eläinten kasvatuksesta. Mainoskuvasto eläintuotannosta uusintaa romantisoituja muistoja kotieläinten kasvatuksesta ja liittää eläinten hyvinvoinnin idealisoituun käsitykseen perinteisestä maaseudusta.

Kyselytutkimukset ovat tuottaneet samansuuntaisia tuloksia kuin laadulliset tutkimukset. Niiden mukaan merkittävä osa kansalaisista suhtautuu kielteisesti eläinten tehokasvatukseen. Esimerkiksi vuonna 2005 toteutetun Eurobarometrin mukaan 62 prosenttia suomalaisista pitää munijakanojen hyvinvointia ja 37 prosenttia lihasikojen hyvinvointia melko huonona tai erittäin huonona, kun taas vain 14 prosenttia uskoi lypsykarjan voivan huonosti tai erittäin huonosti (Euroopan komissio 2005). 

Toisaalta suomalaiset tuntuvat suhtautuvan luottavaisemmin tuotantoeläinten hyvinvoinnin tasoon ja eläinsuojelusääntelyyn kuin monien muiden EU-maiden kansalaiset. Esimerkiksi kyseisessä Eurobarometrissa suomalaiset suhtautuivat myönteisimmin kaikista 25 EU-maan kansalaisista lihasikojen ja lypsylehmien hyvinvoinnin tasoon. Lisäksi suomalaiset luottavat eurooppalaisista eniten siihen, että eurooppalainen lainsäädäntö säätelee eläinkuljetuksia (86 % vastaajista uskoi näin) ja tuotantoeläinten elinolosuhteita (73 % vastaajista). Lisäksi Suomessa on 25 EU-maan korkein osuus (57 %) kansalaisia, joiden mielestä eläinten hyvinvoinnille annetaan jo riittävästi huomiota maan omassa ruokapolitiikassa.

Asenteiden ja käyttäytymisen ristiriita

Huolimatta siitä, että suomalaiset näyttävät kuuluvan EU:n luottavaisimpiin kansakuntiin tuotantoeläinten hyvinvointikysymyksissä, kymmeniä prosentteja suomalaisista tuntuu suhtautuvan kielteisesti eläinten hyvinvoinnin tasoon sika- ja siipikarjatuotannossa. Voisi näin olettaa, että eläinystävälliset kulutusvalinnat olisivat verrattain laajalle levinneitä yhteiskunnassamme. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kuluttajien asenteiden ja käyttäytymisen välillä on selvä kuilu: Vaikka merkittävä osa vastaajista suhtautui kielteisesti eläinten tehotuotantoon, vain muutama prosentti muuttaa sen vuoksi kulutustaan.  

Ristiriita asenteiden ja käyttäytymisen välillä on tyypillistä monilla muillakin eettisen kuluttamisen alueilla, kuten ympäristöystävällisessä kulutuskäyttäytymisessä. Suomessa on kasvissyöjiä  arviolta 0,5−3 prosenttia aikuisväestöstä (Vinnari 2010). Kasvissyöjien alhainen prosenttiosuus on siinä mielessä ennakoitavissa, että kuluttajat eivät yleiseensä pidä eläinten tappamista ruoantuotantoa varten sinänsä moraalisesti kyseenalaisena. 

Sen sijaan vaihtoehtoisten kotieläintuotteiden kulutuslukujen voisi asennekyselyjen perusteella olettaa olevan nykyistä korkeampia. Esimerkiksi luomutuotteiden kulutus on jäänyt verrattain marginaaliseksi. Luomukananmunien markkinaosuus vuonna 2008 oli 7,4 prosenttia kananmunien myynnistä, ja sama luku luomulihan kohdalla oli 0,5 prosenttia (Ruokatiedon Luomutiedotus). Myös menestyneimmän vaihtoehtoisen eläintuotteen – lattiakananmunan – tuotanto-osuus on edelleenkin verrattain alhainen. Vuonna 2009 lattiakananmunien osuus oli 22,5 % A-luokan munien kokonaistuotannosta Suomessa (pakkaamoiden vastaanottamasta määrästä) (Tike 2009).

Eläinoikeusnäkökulmasta vaihtoehtoinen eläintuotanto näyttäytyy toki monin tavoin ongelmalliselta, mutta tavalliselle kuluttajalle siirtyminen käyttämään uutta, usein kalliimpaa vaihtoehtoista eläintuotetta totutun sijaan voi olla jo varsin radikaali muutos.

Kaiken kaikkiaan niin haastattelu- kuin kyselytutkimukset antavat viitteitä siitä, että asenteiden tasolla kuluttajien joukossa on valtaisa kulutusmuutosten potentiaali. Jo olemassa olevat kielteiset asenteet teollista eläintuotantoa kohtaan voisivat entistä paremmin kanavoitua omien kulutusvalintojen politisoimiseen. Eläinystävälliset kulutusvalinnat eivät ole edelleenkään erityisen helppoja. Kasviperäisten tuotteiden tai vaihtoehtoisten kotieläintuotteiden heikko saatavuus, pieni valikoima ja korkea hinta rajoittavat kulutusmuutosten toteuttamista. 

Institutionaaliset rajoitteet näkyvät etenkin kodin ulkopuolisessa ruokailussa. Suuri osa aterioista syödään nykyisin joukkoruokaloissa, ravintoloissa ja kahviloissa, joissa vaihtoehtojen tarjonta on usein vielä kaupan hyllyjä heikompi. Toisaalta merkittäviä parannuksia on näissä asioissa jo tehty, kuten viikoittaisen kasvisruokapäivän aloittaminen pääkaupunkiseudun kouluissa. 

Edelleen kuitenkin tarvitaan merkittäviä yhteiskunnallisia toimia, jotta eläinystävällisemmät valinnat olisivat helpommin tavallisen kuluttajan ulottuvilla. Lisäksi yhteiskunnallisilla liikkeillä on tärkeä rooli kuluttajien mobilisoimisessa muuttamaan kulutustottumuksiaan. Liikkeet voivat luoda ja vahvistaa kuluttajien uskoa siihen, että he pystyvät todellakin vaikuttamaan eläinten asemaan omien kulutustapojensa kautta, sekä poistaa kuluttajien kyynistä suhtautumista omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa.  

Lihan eläinalkuperän häivyttäminen

Kuluttajien etäisyys nykymuotoiseen eläintuotantoon sekä lihan eläinalkuperän häivyttäminen asettavat keskeisiä haasteita sille, miten kuluttajat voivat ottaa tuotantoeläimet huomioon kulutusvalintoja tehdessään. Eläimistä peräisin olevien tuotteiden kuluttaminen on tullut nykykuluttajalle varsin helpoksi, ja eläinten kasvatusolosuhteisiin tai teurastamiseen liittyvät moraaliset kysymykset on helppo jättää pohtimatta. 

Liha ostetaan kotiin pääosin pitkälle prosessoituna, niin että eläintä muistuttavat osat, kuten sisäelimet, luut ja nahka eivät ole tuotteissa näkyvillä. Sisäelinten kulutus on laskenut, ja perinteiset lihatiskit suurine ruhonosineen ja riippuvine eläimineen alkavat olla menneisyyttä. Samalla harva on vieraillut henkilökohtaisesti kaupallisilla tuotantoeläintiloilla. 

Lihan eläinalkuperän häivyttäminen tuntuu olevan keskeinen keino lievittää eläintuotteiden kuluttamiseen liittyviä moraalisia dilemmoja. Haastattelututkimuksissa kuluttajat usein kertovat, että he ostavat lihan mielellään mahdollisimman prosessoituna, jotta heidän ei tarvitsisi yhdistää lihaa siihen eläimeen, josta se on peräisin. 

Toisaalta viime vuosina eläinasialiikkeiden mediaan tuottama kuvamateriaali eläinten olosuhteista moderneilla tuotantoeläintiloilla on tehnyt eläintuotantoa jälleen näkyvämmäksi kuluttajille. Se on osaltaan murentanut mainosten välittämää idyllistä kuvaa kotimaisesta eläintuotannosta. Vielä ei kuitenkaan ole tietoa, millainen vaikutus tällä on ollut suomalaisten kuluttajien käsityksiin eläintuotannosta.

Määrittelykamppailut eläinten ”hyvästä elämästä”

Eri yhteiskunnalliset tekijät ja toimijat vaikuttavat siihen, miten kuluttajien käsitykset tuotantoeläinten hyvinvoinnista, moraalisesta asemasta ja mielenmaisemasta rakentuvat. Eri yhteisöissä rakentuu tietynlaiset tavat nähdä eläinten hyvä elämä: jotkin tekijät määrittyvät tärkeiksi eläinten hyvinvoinnin kannalta, kun taas toiset tekijät jäävät näkymättömiksi tai ne määrittyvät epäolennaisiksi. 

Esimerkiksi tuotantopuolella eläinten hyvinvointi on rakentunut paljolti eläinten fyysisen terveyden ja tuottavuuden kautta, kun taas eläinten käyttäytymistarpeet on voitu eläinten hyvinvoinnin määritelmissä sivuuttaa. Tällaiset hyvinvoinnin määritelmät ovat taas olleet ristiriidassa kuluttajien eläinten luonnollista elämää korostavien hyvinvointikäsitysten kanssa. 

Eläinkäsitykset ovat eläinten hyvinvointia ja moraalista asemaa koskevien käsitysten taustalla. Toistaiseksi on tutkittu vähän sitä, kuinka kuluttajien eläinkäsitykset muotoutuvat. Yhtäältä eläimiä sympaattisesti kuvaavat kulttuurituotteet (esimerkiksi Babe-elokuvat) rakentavat tuotantoeläimistä kuvaa fiksuina, älykkäinä ja monipuolisesti eri tunteita kokevina eläiminä. Toisaalta etäisyys eläintuotantoon mahdollistaa tuotantoeläimet rakentumaan abstrakteiksi olennoiksi, joiden kokemusmaailmasta on vaikea muodostaa minkäänlaista käsitystä. 

Eläinten hyvinvoinnin, mielellisten kykyjen ja moraalisen aseman yhteiskunnallinen rakentuminen on vielä toistaiseksi ollut vähän tutkittu alue. Tarvittaisiinkin enemmän tutkimusta siitä, miten eri toimijat tuottavat erilaisia käsityksiä eläinten hyvinvoinnista ja miten toisista määritelmistä tulee vaikutusvaltaisempia kuin toisista. 

Kirjoittaja valmistelee Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjaa kuluttajien käsityksistä tuotantoeläinten hyvinvoinnista ja moraalisesta asemasta sekä työskentelee tutkimushankkeessa Eläinkysymysten politisoituminen: kuluttajat ja eläintuotanto (www.uef.fi/polle).

Lähteet

  • Euroopan komissio (2005). Special Eurobarometer 229: Attitudes of consumers towards the welfare of farmed animals. Brysseli: Euroopan komissio. 
  • Ruokatiedon Luomutiedotus / ACNIelsen Kuluttajapaneeli 2006,2007,2008. 
  • Tike (2010). Kananmunantuotanto 1990−2009. Helsinki: Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus.
  • Vinnari Markus (2010). The past, present and future of meat eating in Finland. Väitöskirja. Turun kauppakorkeakoulu, Sarja A:3–2010. 

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 3/2010.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa