Kvinoa - Andien aarre

Johanna Koskinen

Kvinoa (Chenopodium quinoa) on varsinaista voimaruokaa. Runsaasti proteiinia, rasvaa, mineraaleja ja vitamiineja sisältävänä se päihittää ravitsemukselliselta arvoltaan kevyesti niin riisin, ohran kuin vehnänkin. Vegaanin kannalta kvinoan ehdoton etu on sen ihanteellinen valkuaisainekoostumus, joka muistuttaa maidon vastaavaa ja tarjoaa siten varsin ravinteikasta potkua vegaaniseen ruokavalioon.

Kvinoaa, savikkakasvien heimoon kuuluvaa, vaatimattoman näköistä kasvia, on viljelty 5000 vuoden ajan Bolivian, Perun, Chilen, Kolumbian ja Ecuadorin vuorten rinteiden karussa maaperässä. Olosuhteet ovat usein niin ankarat, että muut ruokakasvit eivät tuota satoa. Kvinoa, jota inkat kutsuivat Ihmiskunnan Äidiksi, muodosti yhdessä perunan ja maissin kanssa muinaisen inkavaltakunnan ravitsemuksellisen perustan. Pienisiemeninen Andien aarre oli inkoille myös pyhä kasvi; sen kylvö ja korjuu olivat seremonioiden siivittämiä, uskonnollisia tapahtumia. Kerrotaan, että joka vuosi inkahallitsija istutti omin käsin ensimmäisen kvinoansiemenen maahan Auringonjumala Intin kunniaksi.

Eurooppalaisten valloittajien tultua kvinoan oli käydä kalpaten. Valloittajat leimasivat kvinoan pakanalliseksi kasviksi ja kielsivät sen sekä parinsadan muun perinteisen ruokakasvin viljelyn kuolemanrangaistuksen uhalla. Näiden totaalisten toimien vuoksi kvinoan viljely taantui ja siirtyi vaikeapääsyiseen vuoristoon eurooppalaisten ulottumattomiin.

Valloittajien parjaama kvinoa kärsii tänäkin päivänä huonohkosta maineesta keskija yläluokkaisten bolivialaisten keskuudessa; puhdistettua riisiä ja valkoisia vehnäjauhoja nakataan naamariin mielummin kuin ”köyhän väen inkkarimuonaa”.

Sen sijaan Andien alueen alkuperäiskansojen parissa kvinoantäyteinen kulttuuri elää vahvana. Vielä nykyäänkin osa Bolivian ketsua-intiaaneista uhraa kvinoaa Pacha Mamalle, Äiti Maalle. Ketsuoille, joista monet elävät campesinoina eli maatyöläisinä äärimmäisen köyhissä olosuhteissa teiden tavoittamattomalla maaseudulla, kvinoa on Chesiya Mama, Äiti Vilja olennainen osa elämää. Kvinoan “koti” on Perun ja Bolivian rajalla, akvamariininsinistä Titicaca-järveä reunustavilla vuorilla ja sen viljely on tänäkin päivänä elinehto tuhansille Andien asukkaille.

Campesinojen kasvatista kansainvälisiin keittiöihin

”Bueno”, hymähtää Bolivian luomuviljelijöiden etujärjestön johtaja Oscar Mendieta ja jatkaa selkäänsä suoristaen: ”Me bolivialaiset olemme kvinoasta hyvin ylpeitä. Kvinoa on tärkeä osa alkuperäiskansojemme kulttuuria ja sen viljely merkitsee tuhansille Andien alueen campesinoille ja heidän perheilleen työtä, ruokaa, vaatteita, koulutusta, terveyttä ja kattoa pään päällä. Oikeastaan ihan kaikkea.”

Mendietan mukaan luomuviljellyistä kasveista juuri kvinoaa viedään eniten ulkomaille tavanomaisesti tuotettujen sarjassa kärjessä on ylivoimaisesti soija. Boliviassa on tällä hetkellä noin 1500 kvinoan luomuviljelijää, joista suurin osa vaalii inkojen ihmekasviaan Oruron seudulla maan keskisillä ylängöillä.

Vaikka kvinoaan kohdistuva kiinnostus kansainvälisillä markkinoilla onkin kovassa kasvussa, ei sen vienti ole ollenkaan ongelmatonta. Perinteisiä viljelymenetelmiä käyttävät maatyöläiset eivät millään tahdo yltää niin korkeaan laatuun, mitä ulkomaiset ostajat vaativat. Muun muassa tämän vuoksi Bolivian luomuviljelijöiden kattojärjestö on aloittanut Campesino a campesino (maatyöläiseltä maatyöläiselle) -nimisen kampanjan, jolla pyritään jakamaan luomuviljelyyn liittyvää tietotaitoa perinteisiä ja luomumenetelmiä käyttävien viljelijöiden keskuudessa. Luomuviljelijöiden yhteishenkeä Boliviassa tarvitaankin, sillä valtio ei tue sentavollakaan myrkytöntä työsarkaa.

”Ylikansalliset lannoiteja torjuntaaineyritykset sen sijaan markkinoivat tuotteitaan aggressiivisesti ja yrittävät saada campesinot käyttämään moderneiksi mainostamiaan aineita. Ne pyrkivät saamaan köyhät viljelijät riippuvaisiksi myrkyistä”, reilun meiningin puolesta puhuva luomupomo Mendieta puhisee.

Kvinoa on yksivuotinen kasvi, jonka hivenen pähkinäisen makuiset, gluteenittomat siemenet ovat hyvin ravinteikkaita. Tämän vuoksi kasvin käyttöä pyritäänkin erilaisin kampanjoin lisäämään etenkin aliravitsemuksesta kärsien bolivialaisten keskuudessa. Kvinoa sisältää korkealaatuista, maidon valkuaiseen verrattavaa proteiinia, runsaasti kuitua, kalsiumia, fosforia sekä Bja E-vitamiineja. Inkojen ihmekasvin ravitsemuksellista arvoa lisää pienten siementen aminohappokoostumus, joka on ainoalaatuisessa tasapainossa.

Terhakka terveysherkku muotoutuu moneksi

Kvinoa on täyttä tavaraa alusta loppuun asti. Boliviassa se kelpaa paitsi ruokalautaselle, myös luonnonmukaisten hyttys”myrkkyjen” sekä erilaisten vitaalisuutta lisäävien luontaistuotteiden raaka-aineeksi. Kvinoaa viljelevät aymaraja ketsua-intiaanit käyttävät ravinnoksi koko kasvin. Hyväkuntoiset, A-vitamiinipitoiset lehdet päätyvät perheen pöytään pinaatin tapaan valmistettuna ja huonompilaatuisia mussuttavat hyvällä ruokahalulla sekä siat että laamat.

Kvinoansiementen väri vaihtelee lajikkeesta riippuen purppuranpunaisesta ja mustasta aina beigeen ja kullankeltaiseen saakka. Suomeen tuotava kvinoa on pääasiassa luomuviljeltyä, isojyväistä real-lajiketta väriltään keltaista ja maultaan mietoa mutta maittavaa. Siementen pinnalla on saippuamaista, kitkerää saponiinia, joka kylläkin kuivatai märkäkäsittelyllä kuoritaan pois ennen myyntiä. Gourmet-elämystensä takaamiseksi kotikokin kannattaa kuitenkin huuhdella jyväset huolellisesti ennen ruuaksi laittamista.

Intiaanien ihmesiemen sopii oivallisesti kiireisen nykyihmisenkin iloksi, sillä kvinoan keittoaika on vain 15 minuuttia. Kvinoaa voi käyttää mitä mainioimmin lisukkeena hirssin tai riisin tapaan tai naka-ta keittoihin, patoihin, paistoksiin tai käyttää jälkiruuissa kuivahedelmillä kyyditettynä. Leivonnaisista saa ravinteikkaampia korvaamalla kvinoajauhoilla 1/5 vehnäjauhojen määrästä. Jälkkäreiden saralla verraton vegaaniherkku syntyy esimerkiksi kahdesta desilitrasta keitettyä kvinoaa, ripauksesta sokeria, purkillisesta vaahdotettua soijakermaa sekä kuivatuista luumuista ja aprikooseista, jotka ennen jälkkärin joukkoon kippaamista keitetään ihanan pehmeiksi.

Bovilian suosituin kvinoaruoka lienee sopa de quinua (kvinoakeitto), jota Santa Cruz de la Sierran elämäntäyteisellä Los Pozos -torilla kvinoaa kaupitteleva Rosemary Montañokin tapaa pitkän työpäivän jälkeen pyöräyttää perheelleen. Kvinoakeitto-reseptit vaihtelevat perheeltä toiselle sekä tietysti sen mukaan mitä kaapeissa sattuu olemaan. Yleensä soppaan tuikataan kvinoan lisäksi ainakin perunaa, porkkanaa ja sipulia sekä kauden vihanneksia. Monet kasvissyöjät tapaavat terästää keittoa joskus juhlallisemmaksi joko soijarouheella tai soijatai seitansuikaleilla.

Señora Montañon kvinoa on peräisin Oruron seudulta ja maksaa viisi bolivianoa kilolta (reippasti alle euron) melkein puolet enemmän kuin edullisin riisi ja saman verran kuin halvimmat kanankoivet. Mustalettinen, perinteiseen asuun pukeutunut tomera täti puolustaa kvinoaansa topakasti viittoillen. ”Valkoinen riisi on pelkkää puppua ja kanankoipia ostaessaan joutuu maksamaan myös luista. Kvinoa puolestaan on täyttä ravintoa joka muru”, kvinoakauppias puhkuu lappaen vaaleankeltaisia siemeniä kilon pusseihin. Päätään pyöritellen hän jatkaa: ”On silkkaa hullutusta, että Boliviassa puputetaan niin paljon tuontielintarvikkeita, vaikka vuortemme rinteillä kasvaa kulta”.

Artikkeli on julkaistu alunperin Vegaian numerossa 4/2002.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa

Vegaaniliitto Instagramissa