Murtautuuko kasvissyönti marginaalista? (Osa 1)

Kaj Winqvist

Kasvissyönti ja veganismi olivat Suomessa vielä huomattavan uusia liikkeitä 1990-luvun lopulla. Miltä kuulostaa 90-luvun aktivistin arvio veganismista liikkeenä, sen ulottuvuuksista ja tulevaisuudesta? Keväällä 1999 kirjoitettu teksti tarjoaa mietittävää ja tarkasteltavaa nykypäivän kasvissyöjälle: onko mikään muuttunut?

90-luvun puolivälissä suomalaistenkin rakennusten seinille alkoivat ilmestyä ”meat is murder” -sloganit, ja satunnaiset ohikulkijat saattoivat saada käsiinsä ”Olisiko minun syytä ryhtyä kasvissyöjäksi?” -lentolehtisen. Turkisiskujen saattelemina julkisuuteen murtautuneet uuden sukupolven vegaanit alkoivat saada asiaansa tunnetuksi.

Kuinka syömisestä tuli kannanotto?

Voimakkaassa kantaaottavuudessaan nykyajan kasvissyöntiliike on enemmän sukua 20-luvun kasvispropagandaa levittäneille opeille kuin 80-luvun yleisvihreälle aallolle, joka löysähkösti kuljetti kasvissyöntiteemaa siinä sivussa. Olihan Helsingin Kasvis perustettu jo 70-luvulla, mutta tuolloin ekologisuus, omaehtoinen kulttuuri ja jopa mystiset idän opit olivat tärkeämpiä kuin kannanotto eläinten tappamisen ongelmaan.

Niin kauan kuin kasvissyöntiä perusteltiin pelkästään ekologisesti tai terveydellisesti, pieni eläinkunnan tuotteiden kulutus ei vaikuttanut pahalta asialta. Vasta kun eläinoikeusliike oli kyseenalaistanut koko eläinten hyväksikäytön idean, oli mahdollista käydä tiukkaan yhteenottoon lihansyönnin itsestäänselvyytenä pidettyä käytäntöä vastaan.

Kasvissyönnissä, kuten yleensäkin uudistusliikkeissä, alkoi hahmottua reformistien ja radikaalien välinen ero. Kasvissyöntireformistit ovat tänä päivänä päänsääntöisesti (ovo)vegetaristeja ja he painottavat eläinten tehokasvatuksen ongelmia tappamisen tuomitsemisen sijasta. Radikaaleimmat kasvissyöjät puolestaan haluavat vapautusmielisesti lakkauttaa kokonaisia eläinten hyväksikäyttömuotoja ja ovat pääosin vegaaneja.

Kaikki eivät ole vastaanottaneet radikaaleja kasvissyöjiä myönteisesti. Tämä liittynee psykologiseen torjuntareaktioon, joka syntyy, kun yksilöä syyllistetään yksityisasiaksi koetusta ruokavaliosta. Kasvissyöntiä kannattavan eläinoikeusaktivistin logiikka kuitenkin lähtee siitä, että (tehokasvatetun) lihan syöminen on väärin ja sitä vastaan tulee kampanjoida. Hänen voi olla vaikea pitää lihansyöntiä pelkkänä yksityisasiana sen kummemmin kuin esimerkiksi autolla kaahaamista, tupakanpolttoa tai ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Ja juuri tämä on vallankumouksellisesta aikana, jolloin eläinten oikeudet ovat poliittisille päättäjille ja yleiselle äänestäjäkunnalle vielä kymmenennen luokan poliittinen kysymys. Mutta mistä syntyi äkillinen eläinten aseman tiedostaminen, veganismin palo juuri meidän aikanamme?

Veganismi ja eläinoikeusliike ovat ennen muuta elämäperusteisen, vihreän ajattelun perillisiä ja eräänlaisia täydellistymiä. Pitkä, vihreä tie on kuljettu niistä päivistä, jolloin luonnonsuojelu oli eräänlaista ulkoistettua maisemointia vailla kosketusta ihmisen elämäntaparatkaisuihin. Nyt kun syömisestäkin on tullut vihreää politiikkaa, on yksilön vastuu suurempi kuin koskaan.

Nostamalla eläimet huomion kohteeksi on uusi sukupolvi kyennyt täydentämään pelkkää ekologista näkökulmaa painottanutta ympäristönsuojeluliikettä. Kun maailmanparannuksen malli uusiutuu, tyytyy osa vanhoista aktivisteista aina ihmettelemään uutta ja linnoittautumaan asemiinsa. Vihreän liikkeen syntyessä vain henkisesti virein vähemmistö 60- ja 70-lukujen vasemmistolaisista omaksui ekoaatteet ja aivan vastaavasti valtavirtavihreys on 90-luvulla ottanut etäisyyttä eläinoikeusliikkeeseen.

Toisaalta eläinoikeusliikkeen voi anarkisistisissakin sävyissään katsoa edustavan jonkinlaista paluuta 60-luvun vapaustaistelulogiikkaan, mutta sen synnyn kannalta näyttää siitenkin oleellisemmalta aikamme postmodernin, yhtenäisyyskulttuurin murtaneen hengen. Kun todellisuus on pirstaloitunut jopa heimomaisiin alakulttuureihin, ja on enää vähän itsestäänselvyyksiksi koettuja asioita, kriittinen katse ilmiöiden taustoihin yleistyy. Ei olekaan ihme, että myös lihanpala lautasella voidaan nähdä uudella tavalla.

Historian tasaiseen edistykseenkin uskovat voivat sijoittaa eläinoikeusliikkeen omaan kehykseensä. Onhan liike nähty yhtenä viimeisistä vapautusliikkeistä työväen, naisten, rotujen ja luonnon riiston jo päästyä huomion kohteiksi. Puhe olioiden oikeuksista on koko ajan voimistunut ja voidaan tulkita, että sivilisaatiomme kulkee eteenpäin.

Lyhyt historiallinen perspektiivikin on käyttökelpoinen. Eläinten nykyisenlainen tehokasvatushan on sittenkin varsin uusi ilmiö. Ehkä nykyinen voimistunut kasvissyöntiliike on yksinkertaisuudessaan vain reaktio siihen maailman todellisuuteen, että tuotantoeläimiä kohdellaan juuri nyt todella huonosti.

On myös huomattava, että monia muita eläinten hyväksikäytön muotoja on tapana lopulta perustella “syömmehän me lihaakin” -logiikalla. Näin eläinoikeusajattelijan täytyy tavallaan todistaa johdonmukaisuutensa mahdollisimman tiukalla kasvissyönnillä.

Yleisellä terveystietoisuuden nousulla ja ekologisella tiedostamisella on myös ollut merkitystä kasvissyönnin leviämisessä, mutta niistä kummastakaan ei olisi yksin ollut synnyttämään nykyisenlaista kasvissyöntiliikettä. Ne ovat silti monipuolistaneet ja syventäneet kasvissyönnin alaa, vaikka erityisesti veganismia vastaan on kohdistettu paljon terveellisyysepäilyjä. Ekologisen ajattelun ja kasvissyönnin välillä on sen sijaan ainakin Suomessa pahoja riitasointuja.

Keitä kasvissyöjät ovat?

Voitaisiinko edes teoriassa kuvitella Hyrynsalmen huoltoaseman baarissa istuvaa viisikymppistä työtöntä miesmetsuria, joka kantaisi huolta kuppilan tuotteissa tarjolla olevan lesitiinin laadusta pyrkien pikkutarkkaan veganismiin? Ehkä, mutta vain teoriassa. Onhan kasvissyönti vielä vihreää liikettäkin selvemmin kaupunkilaisten, koulutetun väestön, nuorten ja naisten trendi.

Kasvissyönnin painottumisen tiettyihin väestönsegmentteihin huomaa satunnainen tarkkailijakin, mutta tilastojakin asiasta on. KELA on todennut vuoden 1996 ravitsemuskertomuksessaan, että 5,5 % väestöstä ei syö punaista lihaa. Tämän sukupuolijakauman mukaan miehistä neljä prosenttia ja naisista seitsemän prosenttia ei syö punaista lihaa. Lisäksi kertomuksessa todettiin kasvissyönnin lisääntyneen erityisen voimakkaasti murrosikäisten nuorten keskuudessa.

Suomen Lääkärilehti julkaisi 1997 tehdyn tutkimuksen nuorten aikuisten ruokavaliosta ja raportoi siinä, että 14 - 18-vuotiaista pojista 0,5 % eli jonkinlaisella kasvisruoalla, kun taas samanikäisten tyttöjen osuus oli 5 %! Helsingissä noin joka kymmenes lukiolainen on kasvissyöjä ja Tampereen yliopistossa joka viides opiskelija valitsee kasvisvaihtoehdon. Tilastoja ei ole saatavilla, mutta luvut tuskin ovat yhtä suuria pienillä paikkakunnilla ja alemmilla koulutusasteilla.

Kasvissyöntitilastojen tulkintaa haittaa niissä esiintyvien ‘kasvissyöjien’ käsitteen löyhä määrittely. Terveyssyistä punaista lihaa välttävää kalansyöjää ei edes kannatta määritellä kasvissyöjäksi. Joka tapauksessa sellainen linja on hyvin kaukana militantista veganismista. Kasvissyönti onkin hyvin monitahoinen ilmiö. Voitaneen ryhmitellä kolme kasvissyönnin päälinjaa, jotka kulkevat osittain kasvissyöntiin motivoivan syyn mukaan.

Terveys-eettinen

Ryhmään kuuluvat painottavat kasvissyönnin terveellisyyttä ja ruokaa lääkkeenä. Heihin kuuluu paljon elävän ravinnon kokeilijoita ja laihduttajia. Ryhmälle on tyypillistä melko varttunut ikä ja huomattava naisvaltaisuus. He eivät välttämättä suhtaudu kielteisesti vähäiseen eläintuotteiden kulutukseen, mikäli sen sopii heidän terveysideologiaansa.

Kasvissyönti ei ole heille poliittisen aktivismin muoto eikä esimerkiksi ekologinen tiedostaminen ole heille keskeinen kasvissyönnin peruste. Eettisyys kuitenkin ilmenee jonkinlaisena “puhtaan elämä pyrkimyksenä”, joka saa toisinaan uskonnollisiakin ulottuvuuksia.

Ekologis-kulttuurinen

Nämä pääosin 50- ja 60-luvulla syntyneet kasvissyöjät ovat saaneet aatteellisen herätyksensä 70- ja 80-luvun vihreästä ajattelusta. He ovat nuoruudessaan tutustuneet argumentteihin lihansyönnin tuhlailevasta ja epäekologisesta luonteesta.

Heidän aikanaan kasvissyönti alkoi muodostua varsin yleiseksi valinnaksi vaihtoehtopiireissä, joten he ovat voineet ajautua kasvispainotteiseen ruokavalioon ikään kuin alakulttuurikohtaisista syistä. He ovat lähinnä laktovegetaristeja ja näkevät ruokavalion ennen muuta yksilökohtaisena valintana. Naiset ovat tässäkin ryhmässä miehiä runsaslukuisempia, mutta eivät niin selvästi kuin “terveysryhmässä“.

Eettis-poliittinen

Uuuden vegaaniaallon taistelevat kasvissyöjät ovat pääosin 70- ja 80-luvulla syntyneitä. Heille tärkein kasvissyönnin peruste on eettinen, mutta myös ekologisilla periaatteilla on osuutensa. Ruoan terveellisyys on korkeintaan apuargumentti.

He näkevät kaikkien eläinkunnan tuotteiden välttämisen eettisesti johdonmukaisena valintana. Tässä yhtenäisen ideologian hallitsemassa joukossa (nuorten) miesten suhteellisen korkea osuus on merkittävä.

Ryhmä korostaa vaihtoehtoisuutta ja tekee selvän poliittisen eron valtakulttuuriin. On kuitenkin huomattava, että koko veganismia ei tule samaistaa taistelevaan eläinoikeusliikkeeseen, vaan vegaaneissa on paljon rauhaa rakastavia, harmonisen elämäntavan etsijöitä.

Kaikkien kasvissyöjien enemmistö on naisia. Naisten alempaa kynnystä luopua liharuoasta saattaa selittää Näreen ja Lähteenmaan käyttöön ottama altruistisen individualismin käsite (1). Se kuvaa naisille tai yleisemmin tytöille ominaista elämäntyyliä, jossa ei pitäydytä vain hedonismiin tai narsismiin, vaan omaksutaan vastuullisen järkiperäinen suhde esimerkiksi eläimiin ja luontoon. Näin sanoudutaan irti sekä hegemonisesta maskuliinisuudesta (2) että kuuliaisesta feminiinisyydestä.

Tällaisesta altruistisesta suuntautumisesta on mahdollisesti tulossa naisten valtakulttuuri. Miehillä nämä trendit ovat vasta syntymässä, ja heille kasvissyönti merkitseekin radikaalimpaa pesäeroa perinteisiin arvoihin.

Kasvissyönnin suhde uskontoon on oma osa-alueensa. Kasvissyöjät käyttävät toisinaan uskonnollisiakin perusteita dietilleen, mutta eivät välttämättä yleensä eroa radikaalisti uskonnon suhteen muusta väestöstä.

Kuitenkin Panu Luukan tutkimus eläinaktivistien jumalakäsityksistä on havainnollistavaa luettavaa: 26:sta tutkimukseen osallistuneesta aktivistista vain kaksi uskoi johonkin jumalaan! Tämän mukaan, että ainakin runsaslukuisin aktivistijoukko edustaa maallista maailmanparannusideologiaa, jonka elämäperusteinen etiikka hylkii uskonnollisia maailmanselityksiä.

Poliittisesti kasvissyönti on lähellä vihreää liikettä, mistä esimerkkinä käy kevään -99 eduskuntavaalien alla ilmestynyt Vegaian numero. Kaikki mainostetut ehdokkaat edustivat Vihreää Liittoa. Ruotsissa vasemmistopuolue Vänsterpartiet on esittänyt puoltavan kannanoton lihansyönnin vähentämiseen ekologisista syistä, mutta suomalainen perinteinen vasemmisto on vielä tiukasti kiinni lihakulttuurissa.

Maaseudulla eläinkunnan tuotteiden suosiminen perustuu tietysti niiden keskeiseen asemaan elinkeinona. Konservatiivisimmat suuntaukset vieroksuvat kaikkia altruismiin perustuvia ideoita. Siksi kasvissyönti vaikuttaa ihmisistä yleensä hieman vieraalta toisinajattelun muodolta.

Voidaankin lisätä vielä yksi määritelmä suomalaisesta, joka ei todennäköisesti ole kasvissyöjä. Peruskansalainen, jolla ei ole ollut kosketusta mihinkään vaihtoehtokulttuurin osa-alueeseen, ja jolta puuttuu joukosta erottumiseen kannustava kriittinen kipinä ja halu maailman parantamiseen.

 

Viitteet

(1) Näre, Sari & Lähteenmäki, Jaana (1992). Käsitteen mukaan tyttöjen elämäntyyliä kuvaa vaihtoehtojen yhteensovittaminen: moderni, itseään toteuttava ja sosiaalista vastuuta kantava tyttö integroi omat pyrkimyksensä muiden intresseihin.

(2) Hegemoninen maskuliinisuus on R. W. Connellin tutuksi tekemä käsite, joka tarkoittaa kulttuuriseksi tavoitteeksi asetettua maskuliinisuuden ideaalia: valta-asemassa olevaa maskuliinisuutta, jonka valta perustuu sekä naisten että toisten miesten alistamiseen.

 

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 2/2009.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa

Vegaaniliitto Instagramissa