Venäläisiä ortodokseja

Nykypäivän ortodokseja Petserin luostarin vuosijuhlilla Venäjällä odottamassa ristisaaton alkua.

Pääsiäispaasto – hengen voittoa lihasta

Asiasanat: 
Teksti: Artemis Kelosaari
Kuvat: Anniina Ljokkoi

Ortodoksiseen paastoon kuuluu lihasta, maitotuotteista, kananmunista ja yleensä myös kalasta pidättäytyminen. Kuulostaa tutulta ruokavaliolta, mutta onko paastoamisella ja veganismin kokeilemisella sittenkin eroja?

Toimittaja Saara Kallio on sekasyöjä. Hän syö muutenkin harvoin lihaa, mutta kerran vuodessa 40 päivän ajan hän noudattaa tietoisesti vegaanista ruokavaliota. Kallio on nimittäin ortodoksikristitty, ja ortodoksien ja roomalaiskatolilaisten hengelliseen elämään kuuluu laskiaisesta pääsiäiseen kestävä paasto. Sinä aikana ei sovi mässäillä senkään vertaa kuin muulloin, vaan on hiljennyttävä viettämään yksinkertaista elämää yksinkertaisen ruoan kera. Varsinkin liha, maitotuotteet ja kananmunat ovat perinteisesti olleet ehdottoman kiellettyjä paastoaikaan.

Paastolla on pitkät perinteet kristinuskossa. Sille löytyy perustelu jo Raamatusta: evankeliumien mukaan Jeesus vietti erämaassa 40 päivää ja 40 yötä paastoten, ennen kuin otti vastaan tehtävänsä Jumalan sanan julistajana. Kyse on siis pohjimmiltaan valmistautumisesta johonkin suureen ja merkittävään, tavallisen kristityn kohdalla siis Kristuksen ylösnousemusjuhlaan.

RistisaattoTuhannet ortodoksit kokoontuvat ristisaattoon Petserin luostariin Venäjälle.

”Se on aikaa, jolloin punnitsen itseäni ihmisenä. Mietin arvomaailmaani ja tekojani, ja pyrin puhdistautumaan niin fyysisessä kuin henkisessäkin mielessä”, Kallio vastaa kysymykseen paaston merkityksestä.

Myös vegaanina elämiseen liittyy yleensä paljon eettistä pohdintaa ja tietoisten moraalisten valintojen tekemistä. Aate ja uskonto eivät kuitenkaan ole sama asia: vaikka tietämättömämmät toisinaan nimittävätkin veganismia ”uskonnoksi”, suurimmalla osalla nykyisistä länsimaisista vegaaneista elämäntapa todennäköisesti perustuu sekulaariin eettiseen harkintaan ja vastuuseen aineellisesta maailmasta. Eläintuotteiden välttelyyn voi kuitenkin olla moninaisia syitä. Vaikka ortodoksinen uskonto ei suoraan kehota kasvissyöntiin, näiden kahden yhdistäminen on kysymys, johon voi saada ennalta-arvaamattomia vastauksia.

Itsekuria ja mietiskelyä

”Paasto ja veganismi eivät ole sama asia”, toteaa Turun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra, isä Ion Durac. ”Paasto ei ole pelkkää lihansyönnistä pidättymistä, vaan vielä tärkeämpää on hengellinen paasto. Rukoillaan enemmän, tehdään hyviä tekoja.”

Lihansyönti ei isä Ionin mukaan ole sellaisenaan synti – mässäily eli kohtuuttomuus sen sijaan on, ja siihen lasketaan niin ikään humalahakuinen juominen. Myös Saara Kallio kertoo välttävänsä eläintuotteiden lisäksi alkoholia paastoaikana.

Paastoruoka onkin ennen muuta yksinkertaista ruokaa; Suomessa ja Karjalassa se on perinteisesti koostunut leivästä, juureksista, kaalista, sienistä ja marjoista. Niin sanottu sipsikaljavegaani, vegaanisten herkkujen intohimoinen harrastaja, tuskin pääsee paastosta sen helpommalla kuin vannoutunut lihansyöjäkään.

Vegaaninen ateriaVegaanin saama annos voi joskus muistuttaa paastoruokaa. Illallinen venäläisessä majatalossa.

”Pyhä Basileios sanoo, että paaston aikana on syötävä sellaista ruokaa, mistä ei pidä. Liha on perinteisesti ollut herkkua siinä missä makeisetkin.”

Kun lukee ortodoksista elämäntapaa käsittelevää kirjallisuutta, paaston yhteydessä törmää lähikäsitteeseen: askeesiin. Sanalla on synkkä kaiku, mutta kyse ei ole mistään tietoisesta itsekidutuksesta.

”Paasto ei ole ilotonta synkkyyden aikaa, jolloin kärsitään hammasta purren, vaan valon aikaa. Mieli ja teot saatetaan sopusointuun Kristuksen ja hänen tekojensa kanssa”, Kallio sanoo.

Venäläinen ruokalista"Paastomenu" Petserissä Venäjällä sisältää kaksi sivua herkullisia vegaaniruokia salaateista sienimuhennokseen. Mässäilyn vastakohta ei siis ole täydellinen kieltäytyminen, vaan kohtuus – tämä ajatus palautuu jo antiikin Kreikan filosofiaan, jolla on ollut voimakas vaikutus kristinuskon ja varsinkin ortodoksisen uskon muotoutumiseen nykyisen kaltaiseksi. Kaiken ytimessä on itsensä hillitseminen ja hallitseminen, toisin sanoen perinteisen kristillisen hyveellisen elämän ydin. Kevytmieliset halut ja muut alhaiset impulssit on tukahdutettava, ja sen sijaan on keskityttävä olennaiseen eli sielun jalostumiseen. Siksi paastossa ei olekaan kyse pelkästä syömisestä ja syömättömyydestä.

”Paastoaminen voi olla vaikka television katselun vähentämistä”, isä Ion ohjeistaa nykykristittyjä.

Mutta onko tämä kaikki lopulta niin kaukana vegaanisesta elämäntavasta? Yhteiskunnan vallitsevasta ideologiasta ja käytännöstä poikkeaminen vaatii harkintaa, omaa tahtoa, paineen sietämistä, hetkellisten mielitekojen kontrollointia ja vastuun ottamista omista teoistaan – toisin sanoen, jotkut voivat tällä tavoin lähestyä sekulaaria moraalista ihannetta, jotkut taas Jumalaansa. Jotkut ehkä molempia.

Rakkaus kaikkia luotuja kohtaan

Kristinuskolla on maine eläimille vihamielisenä uskontona. Usein siteerataan Raamatun luomiskertomusta ja vedotaan siihen, kuinka ihminen on luotu Jumalan kuvaksi maailmaa hallitsemaan.

Asia ei kuitenkaan ole välttämättä niin yksinkertainen. Ortodoksiseen uskontoon ei ole koskaan kuulunut niin jyrkkä vastakkainasettelu ihmisen ja luonnon välillä kuin kristinuskon läntisiin suuntauksiin, vaan kaikki maailmassa on Jumalan työtä ja sellaisena arvokasta. Ihmistä ei ole tarkoitettu maailman tyranniksi, vaan tilanhoitajaksi, jolla on vallan lisäksi vastuuta.

Askeesi-ihannekaan ei pohjimmiltaan merkitse ehdotonta maailman tai materian vastaisuutta, vaan alhaisten impulssien kontrollointia. Synkkä ja fatalistinen perisynnin käsite ei sellaisenaan kuulu ortodoksisuuteen; enemmän siinä on perinteisesti korostettu ihmisen omaa tahtoa ja valintoja.

Mutta onko tämä kaikki lopulta niin kaukana vegaanisesta elämäntavasta?

Perisynnin sijaan paaston ja sen merkityksen yhteydessä toistuu aivan toinen käsite: kreikan kielen sana agape, jonka voi suomentaa ”lähimmäisenrakkaudeksi” tai jopa ”myötätuntoisuudeksi”. Askeesia käsittelevässä teoksessaan Autiomaan haaste Viron metropoliitta Stefanos luonnehtii ortodoksisen askeesin perustuvan pohjimmiltaan rakkauden kaksoiskäskyyn: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Kuten jo aiemmista isä Ionin sanoista voi päätellä, paastoamisessa ei ole niinkään kyse siitä, mille sanotaan ei, vaan siitä, mille sanotaan kyllä – ja että on ylipäänsä rohkeutta sanoa nimenomaan kyllä. Tämä asenne lienee kadoksissa monelta elämäntapanihilistiltä, joka kokee kunnia-asiana halveksia kategorisesti sekä uskontoja että ideologioita.

Eikö siis lähimmäisenrakkautta voisi laajentaa myös eläimiin, edes osan aikaa vuodesta? Eivätkö hengellisen paaston edellyttämät ”hyvät teot” voisi olla myös eläinten suojelua ja niitä hyväksikäyttävän teollisuuden boikotointia?

”Veganismi on kohtuuden tie, jossa pyritään kärsimyksen vähentämiseen. Tämä sanoma on mielestäni erittäin hyvin sovitettavissa kristilliseen aatemaailmaan”, Saara Kallio pohtii.

Uskonnollinen paasto ja eettis-poliittinen kasvissyönti ovat siis todellakin kaksi eri asiaa, pohjimmiltaan eri merkityksineen ja määränpäineen – mutta tämä ei tarkoita, etteivätkö ne voisi vahvistaa toisiaan.

Kirjallisuus

Härkönen, Jyrki: Ortodoksinen etiikka ja dogmatiikka. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto 2007.

Merras, Marja: Ortodoksinen elämäntapa. Valamon luostari 1992.

Metropoliitta Stefanos: Autiomaan haaste. Valamon luostari 2007.

Suhola, J: Askeesi ja sen ilmenemismuodot Valamossa. Ortokirja ry. 1936/1989.

 

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa