Puikoissa bambua ja banaania

Teksti: Sari Komulainen
Kuva: Simon Götz

Käsityöharrastaja Paula Laine kyllästyi ainaiseen markettien puuvillaan ja alkoi tilailla värikkäitä lankoja ulkomailta. Vegaanisten lankojen erilaiset ominaisuudet tuovat haastetta neulomiseen, nypläykseen ja neulakinnastekniikkaan.

Banaani- tai viskoosilangoista ei kannata neuloa sukkia tai käsineitä, koska nämä langat eivät jousta. Parhaiten ne sopivat huiveihin ja muihin asusteisiin, joiden ei tarvitse olla tiiviisti ihoa vasten.

Paula LainePaula Laineelle vegaanisten lankojen ominaisuudet ovat tuttuja, sillä kaikki on testattu omin käsin. Jokaiseen lankaan ja tekniikkaan liittyy kuulemma omat niksinsä.

– Neulojan pääsääntö on, että lanka pitää valita sen mukaan, mitä on tekemässä. Aloittelijana on tietysti mukavaa, että neule valmistuu nopeasti, jolloin suosittelen valitsemaan jotain paksua lankaa, esimerkiksi banaanilangat tai vaikkapa puuvillachenille ovat paksuja ja nopeasti neuloutuvia lankoja. Paksumpi hamppulanka taas saattaa olla ominaisuuksiltaan sellaista, että aloittelija voi helposti menettää kiinnostuksensa. Myös aloittelija voi hyvin onnistua neulomaan ohuesta langasta, kunhan lanka on työhön nähden oikea, Paula opastaa.

Omaa suosikkilankaansa tai käsityöbravuuriaan Paula ei suostu sanomaan, koska kokeilee mielellään sekä uusia lankoja että tekniikoita. Hän on tehnyt monenlaisia käsitöitä nypläyksestä aina ristipistoihin ja neulakinnastekniikkaan. Eniten hän kuitenkin neuloo, koska neule on yleensä helppo ottaa mukaan vaikkapa bussimatkalle.

Paksumpi hamppulanka taas saattaa olla ominaisuuksiltaan sellaista, että aloittelija voi helposti menettää kiinnostuksensa.

Paula on tehnyt käsitöitä lapsesta asti. Noin seitsemän vuotta sitten hän ryhtyi vegaaniksi, eikä sittemmin ole halunnut ostaa villasta tai muista eläinperäisistä kuiduista tehtyjä lankoja.

– Useamman vuoden neuloin ihan tyytyväisenä niistä harvoista puuvilla- ja akryylilangoista, joita tavallisista lankakaupoista ja markettien lankaosastoilta löytyi. Pari vuotta sitten löysin netistä porukan, joka pitää säännöllisesti neuletapaamisia. Lähes kaikki muut neuletapaamisissa neuloivat villalangoista ja heillä oli monesti ihanan värisiä lankoja, jotka herättivät minussa värikateutta – omat lankani kun olivat yleensä melko tylsiä ja useimmiten yksivärisiä. Silloin ajattelin, että ei voi olla mahdollista, että vain villaa voitaisiin värjätä kauniilla väreillä ja eri tavoin.

Toista täysin vegaanista lankakauppaa Paula ei ole onnistunut löytämään edes ulkomailta.

Paula ryhtyi tutkimaan asiaa ja löysi joitakin ulkomaisia lankakauppoja, joista sai kauniita, villattomia lankoja. Lankoja tilatessaan hän ajatteli, ettei mitenkään voi olla Suomen ainoa neulova vegaani, ja päätti ryhtyä välittämään vegaanisia lankoja myös toisille. Tuumasta syntyi netissä toimiva lankakauppa Tuumaus, jonka Paula avasi joulukuussa 2012.

– Yrittäjäksi ryhtyminen vaati pitkää harkintaa, mutta olin itsekin niin monesti toivonut, että olisipa edes yksi lankakauppa, jossa voisi olla varma siitä, että missään langoissa ei ole edes yhtä prosenttia villaa, Paula kertoo.

Suomessa on melko vaikea löytää villattomia lankoja, tai jos sellaisia on, ne ovat pieni tuoteryhmä muuten villalankoja myyvässä kaupassa. Paula kuten moni muukin saa villasta allergisia oireita, joten vaihtoehtoja myyvästä kaupasta oli huutava pula. Toista täysin vegaanista lankakauppaa Paula ei ole onnistunut löytämään edes ulkomailta.

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 4/2014.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa