Muffinssi

Kuva: Satu Saunio

Suolaista ja makeaa: vegaanibloggaajat haastattelussa

Teksti: Pinja Mustajoki
Kuvat: Satu Saunio ja Anette Tahvanainen

Ruokablogit ovat oikeita aarreaittoja - netistä löytyy parilla klikkauksella lähes kaikki reseptit, joita toivoa saattaa. Herkulliset kuvat ja seikkaperäiset ohjeet innostavat uusien kokkailujen kokeilemiseen. Chocochilin Elina Innanen ja Kamomillan konditorian Satu Saunio ovat pitkän linjan bloggaajia, joiden reseptejä lukevat tuhannet ihmiset viikoittain.

Miten päädyitte kirjoittamaan blogia?

Elina: Innostuin ensin valokuvaamaan ruokaa. Jaoin kuvia netin kuvapalvelussa, josta aloin saada jatkuvasti reseptipyyntöjä. Blogi tuntui luonnolliselta jatkolta harrastukselle! Olen kirjoittanut blogia vuodesta 2008. Taidot sekä kuvaajana että ruoanlaittajana kehittyvät koko ajan. Pidän tärkeänä, että blogikin elää, muuttaa muotoaan ja on jonkun verran mukana vallitsevissa trendeissä. Pääteema eli vegaaninen ruoka kuitenkin on ja pysyy.

Satu: Joitakin vuosia sitten nettiin ilmestyi paljon vegaaniruokablogeja osana isompaa ruokablogibuumia. Reseptien jakaminen toisten kanssa kiinnosti myös minua, ja keväällä 2009 perustin blogini Kamomillan konditoria. Aluksi kirjoittelin blogiin myös satuja, joissa seikkaili Kamomilla-niminen hahmo eläinystävineen. Sadut jäivät kuitenkin pois jo alkuvaiheessa, koska niiden kirjoittamiseen kului mielestäni turhan paljon aikaa.

Blogin tyyli muuttui pelkästä reseptiblogista eräänlaiseksi eläinystävällisen leipojan tietopankiksi. (Satu Saunio)

Blogi on ollut alusta saakka selkeästi makeisiin herkkuihin keskittyvä leivontablogi, mutta aluksi kirjoitin sitä sen kummemmin asiaa pohtimatta. Pikkuhiljaa aloin tehdä oivalluksia siitä, miksi vegaanileivonnassa tehdään asioita juuri niin kuin tehdään. Oivallusten myötä blogin tyyli muuttui pelkästä reseptiblogista eräänlaiseksi eläinystävällisen leipojan tietopankiksi. Blogista löytyvätkin omat tietopaketit kananmunien ja eläinmaitojen vaihtamisesta kasviperäisiin sekä seikkaperäiset ohjeet täytekakkujen leipomisesta ja jäätelöiden valmistuksesta. Päivitän tietopaketteja sitä mukaa, kun omat tietoni lisääntyvät.

Minkälaisia blogeja luette itse?

Keräilen paljon ideoita myös ei-vegaanisista blogeista. (Elina Innanen)

Elina: En ehdi lukea blogeja ihan niin paljon kuin haluaisin, mutta seuraan 10-20 ruokablogia sääännöllisesti, sekä suomalaisia että ulkomaisia. Keräilen paljon ideoita myös ei-vegaanisista blogeista. Esimerkiksi monien lihareseptien marinadeja ja kastikkeita voi soveltaa myös vegaaniseen ruoanlaittoon.

Satu: Seuraan tottakai muita vegaaniruokablogeja ja aivan erityisesti seuraan monen bloggaajan YouTube-kanavia. Koska Yhdysvalloissa osataan vegaaniruokahommat, seuraan eniten jenkkiblogeja, kuten The Edgy Vegiä ja The Sexy Vegania. Suomalaiset blogit, kuten Chocochili ja Pidempi korsi sekä Tampereen ravintolatarjontaan keskittyvä Gastropapu ovat toki nekin lukulistallani. Muiden bloggaajien vinkit jäävät toki mieleen ja saattavat kehittyä omassa päässäni uudenlaisiksi herkuiksi.

Blogin päivittäminen kuvineen ja kysymyksiin vastaaminen ovat aikaa vieviä puuhia. Mistä saatte energiaa blogin pitämiseen?

Elina: Siihen vierähtääkin viikossa helposti vähintään yhden työpäivän verran aikaa, normaalin päivätyön ohella tietysti. Blogin päivittämisen ja reseptien kehittelyn ohella aikaa kuluu kommentteihin vastaamiseen. Lukijani ovat ihanan aktiivisia ja lähettelevät ahkerasti kommentteja ja kysymyksiä. Se on ehdottomasti blogin pitämisen suola. Ilman lukijoiden kanssa käytyä vuorovaikutusta siinä ei olisi mitään mieltä!

Varsinaista rutiinia minulla ei ole blogin kirjoittamiseen, koska päivätyöni on niin epäsäännöllistä. Yritän kuitenkin päivittää blogia vähintään pari kertaa viikossa. Kyllähän ihmiset löytävät aikaa ja energiaa muihinkin harrastuksiin töidensä ohella, eikä blogin kirjoittaminen eroa siitä mitenkään.

Satu: Olen tehnyt periaatepäätöksen, että en päivitä blogia ”väkisin”, vaan leivon ja kirjoitan reseptejä vain silloin, kun aidosti siltä tuntuu. Uskon, että tällä tavoin blogi pysyy mahdollisimman laadukkaana ja sen kirjoittaminen itselleni mieluisana. Valitettavasti blogi oli viime vuonna varsin hiljainen, koska kirjoitin leivontakirjaani eikä minulla ollut mahdollisuutta kehitellä samaan aikaan toisia reseptejä blogia varten. On ollut vähän kamalaakin pantata reseptejä ja odottaa, että kirja julkaistaan, kun normaalisti olen jakanut kaikki reseptini heti.

Mitkä ovat omien blogienne suosikkireseptejä?

Eniten minulta kysytään tavallisia arkiruokareseptejä, suomalaisten perusruokien vegeversioita. (Elina Innanen)

Elina: En juurikaan itse kokkaa omien reseptieni mukaan, koska yritän jatkuvasti kehittää jotain uutta. Arkena teen ruokaa siitä, mitä milloinkin sattuu kaapista löytymään. Lukijoiden kestosuosikkeja ovat helppo linssikeitto sekä ohjeistus seitanin tekemiseen. Eniten minulta kysytään tavallisia arkiruokareseptejä, suomalaisten perusruokien vegeversioita. En ole itse yhtään kiinnostunut nakkikastikkeista ja makaronilaatikoista, mutta yritän aina silloin tällöin toteuttaa näitäkin toiveita.

Satu: Aina alkuvuodesta blogin tilastoista näkee selvästi, että Runebergin päivä lähestyy. Muun ajan vuodesta blogista etsitään eniten täytekakkureseptejä. Omat suosikkireseptini ovat linjassa blogin tilastojen kanssa. Runebergin torttu on mielestäni nerokkaan makuinen leivonnainen, ja mahdottomaksi ajatellulla täytekakulla olen saanut vakuutettua suuren määrän ihmisiä vegaanileivonnan ihanuudesta.

Mikä on paras saamanne palaute?

Elina: Olen saanut vuosien varrella useita kymmeniä viestejä, joiden mukaan olen ollut vaikuttamassa ihmisten ruokatottumuksiin ja elämänmuutokseen. On aina ihanaa saada viestejä, joissa lukijat kertovat innostuneensa eettisemmästä ja ekologisemmasta ruoanlaitosta blogini ansiosta.

Satu: Kirjoittajan näkökulmasta on tietysti tärkeää saada lukijoilta vastakaikua omalle työlle. Parhaiten mieleeni on jäänyt moniallergisen lapsen äidin hyvin liikuttava kommentti, jossa hän kertoi leiponeensa lapselleen herkkuja ensimmäistä kertaa tämän elämässä. On ihanaa tietää, että on oikeasti voinut olla avuksi ihmisille heidän etsiessään tietoa kananmunattomasta ja eläinmaidottomasta leivonnasta.

Millaisia ovat vegaaniruoan tulevaisuuden suuntaukset?

Vegaaniruokaa syövät tulevaisuudessa yhä enemmän myös muut kuin vegaanit. (Satu Saunio)

Elina: Suomessa vegaanikulttuuri kytee vielä pinnan alla ja lopullinen läpimurto on tapahtumatta. Sellaisen mystisen ja mauttoman hippimössön aika on kuitenkin ohi, eivätkä ihmiset enää pidä vegaanista ruokaa niin kummallisena. Tällä hetkellä eniten pinnalla ovat ehdottomasti terveysseikat, mutta olen varma, että ekologisuus nousee tulevaisuudessa ehkä pakon edessäkin enemmän esille. Eläinten oikeudet ovat vielä suurimmalle osalle ihmisistä täysin vieras käsite. Menee vuosikymmeniä, ennen kuin ne iskostuvat ihmisten mieleen.

Satu: Käsitys vegaaniruoasta vähäkalorisena omituisuusruokana on pikkuhiljaa muuttunut todenmukaisempaan suuntaan. Nykyisin yhä useampi tietää, että vegaanit syövät ihan kaikenlaisia ruokia – niiden raaka-aineet vain ovat erilaiset kuin perinteisessä sekaruoassa. Uskonkin, että vegaaniruokaa syövät tulevaisuudessa yhä enemmän myös muut kuin vegaanit. Eläineettisten sekä ympäristö- ja terveyssyiden lisäksi ihmiset tulevat todennäköisesti lisäämään vegaaniruoan osuutta omassa keittiössään myös kulinaristisista syistä.

Elina InnanenElina Innanen

  • blogi: Chocochili
  • 28-vuotias turkulainen puutarhuri-floristi. Aloittaa kesällä 2015 Turun Vegekaupun kauppiaana. Kaupan vaiheista ajantasaista tietoa saa seuraamalla Chocochilin ja Vegetukun Facebook-sivuja.
  • ollut vegaani teini-ikäisestä lähtien
  • kirjoittanut kaksi keittokirjaa: Viiden tähden vegaani (2011) ja Vegaanin keittiössä – parempaa arkiruokaa kasviksista (2014)
  • toinen blogi: Keppijumppaa ja porkkanaa, joka keskittyy terveiden elämäntapojen ja hyvän olon ympärille

 

 

 

 

 

Satu SaunioKuva: Anette Tahvanainen Satu Saunio

  • blogi: Kamomillan konditoria
  • 35-vuotias tamperelainen hallintotieteiden maisteri, työskentelee luomu- ja kasvistuotekaupassa
  • ryhtyi vegaaniksi 17-vuotiaana
  • ensimmäinen leivontakirja ilmestyy vuonna 2015
  • toinen blogi: Huono valo, ruma kattaus, jossa kokataan konstailematonta kotiruokaa

 

 

 

 

 

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa