Pirita Roman valmistaa Vegan Warrior -hampurilaista.

Tamperelainen huoltoasema tankkaa vegaanitkin

Teksti ja kuvat: Pinja Mustajoki

Neste Kekkosentie on huoltoasema, joka on viime kuukausina noussut vegaanikansan tietoisuuteen herkullisten hampurilaistensa ja kattavan vegaanisen valikoimansa myötä. Vegaanisia pyhiinvaelluksia tamperelaiselle huoltamolle on tehty pitkienkin matkojen päästä.

Neste Kekkosentien asiakkaita. Turkuun matkalla olleet Veera, Salla, Tuomas ja Pyry poikkesivat ensimmäistä kertaa Kekkosentien Nesteellä. Facebookissa kiirinyt maine houkutteli matkalaiset maistamaan huoltamon vegaanitarjontaa. Huoltamoyrittäjät Pirita ja Roman Nikolaev ovat omistaneet aseman jo vuodesta 2009 ja panostaneet vegaanitarjontaan aiemminkin. Raakaruokailusta kiinnostuneina he kokosivat kaupan puolelle valikoiman erilaisia superfoodeja ja vegaanisia tuotteita. Tarvittiin kuitenkin sosiaalisen median apua, että vegaaninen tarjonta saatiin kaiken kansan tietoisuuteen.

Vuoden 2015 lopussa pariskunta osallistui some-koulutukseen, jonka seurauksena he päättivät mainostaa vegaanivalikoimaansa sosiaalisessa mediassa. Loppu onkin Vegan warrior -hampurilaisten vallankumouksellista historiaa. Tieto tarjonnasta levisi Facebook-ryhmissä kulovalkean lailla ja huomio onnistui yllättämään huoltamoyrittäjätkin.

– Positiivinen palaute löi ällikällä. Emme aluksi olleet osanneet varautua valtaisaan kysyntään. Työntekijämme soittivat meille kotiin, että vegaaniset raaka-aineet loppuvat kesken alta aikayksikön!

Veganismista arkipäivää

Nelisen vuotta vegaanista elämäntapaa noudattanut pariskunta pohti aluksi, voiko huoltoasemaketjuun kuuluva toimija ylipäätään tehdä tällaista – entä miten huoltamon kanta-asiakkaat reagoivat, kun tarjonta alkaa suuntautua entistä enemmän vegaaniseen suuntaan? Palaute on kuitenkin ollut pelkästään positiivista.

– Henkilökuntammekin on todella innostunut vegaanisesta valikoimasta ja syövätkin lähes pelkästään tofupatonkia nykyisin, vaikka eivät vegaaneja olekaan, nauraa Pirita Nikolaev.

"Haluamme, että vegaanista vaihtoehtoa ei tarvitse tulla kysymään anteeksipyydellen."

Kauppiaille on tärkeää, että vegaanisuus ei ole erikoisruokavalio. Se näkyy myös tuotteiden hinnoittelussa: hinnat pidetään varsin kohtuullisina ilman "vegaanilisää". Vegaanisesta tarjonnasta ei tehdä myöskään suurta numeroa esimerkiksi esillepanossa, vaan se on luonteva osa valikoimaa.

– Tavoitteenamme on veganismin arkipäiväistäminen. Haluamme, että vegaanista vaihtoehtoa ei tarvitse tulla kysymään anteeksipyydellen.

Asiakkaiden toiveet todeksi

Pirita Nikolaev esittelee Vegan Warrior -hampurilaista.Vegan Warrior -hampurilainen on huoltamon pikaruokapuolen suosituin tuote. Kaikki tarjolla olevat tuotteet on kehitetty itse ja niitä on testattu huolellisesti. Esimerkiksi majoneesit ja kastikkeet valmistetaan alusta alkaen itse. Tällä hetkellä aina tarjolla olevassa valikoimassa vegaanisia tuotteita ovat Vegan Warrior -hampurilainen, jonka saa myös sinihomejuustolla, tulisena versiona, tai junior-kokoisena, täytetyt vihikset eli kasvispiirakat, tofu- ja avokadopatongit, tofupaninit sekä smoothiet. Kahviin on saatavilla kasvimaitoa.

Sesonkituotteita ovat olleet muun muassa laskiaispullat ja pääsiäisleivokset. Kesää lähestyessä tiskiin asetellaan raikkaita salaatteja, tuorepuristettuja mehuja ja muuta helposti mukaan napattavaa evästä. Kaupan puolella vegaanisia tuotteita on laaja valikoima leivänpäällisistä soijanugetteihin ja proteiinirahkoista jäätelöihin.

Neste Kekkosentiellä pyritään kuuntelemaan tarkasti asiakkaiden toiveita. Palautteen johdosta muun muassa gluteenittomien tuotteiden valikoimaa on lisätty. Valmistuksessa suositaan luomuraaka-aineita. Esimerkiksi hampurilaisten tsatsiki-kastikkeen kurkku on aina luomua.

Vegaaniseen elämäntapaan siirtymisen jälkeen makkaroiden paistaminen tuntui ahdistavalta.

Maltillisesti kohti muuttuvaa maailmaa

Huoltoasemalla myydään kuitenkin myös "perussettiä", eli eläinperäisiä tuotteita. Tuottaako hotdogien ja muiden lihatuotteiden myyminen huonoa omatuntoa vegaanikauppiaissa? Pirita Nikolaev myöntää, että vegaaniseen elämäntapaan siirtymisen jälkeen makkaroiden paistaminen tuntui ahdistavalta.

– Ajattelin kuitenkin, että joku tätäkin huoltamoa joka tapauksessa pyörittäisi, joten parempi, että edes suunta on oikea. Teimme ammatinvalintapäätöksen ennen kuin itse omaksuimme vegaanisen ruokavalion.

– Järjestelmiä muutetaan sisältä päin. Maailma rupeaa heräämään vähitellen, lisää Roman Nikolaev.

– Emme usko tuomitsemiseen tai syyllistämiseen, vaan siihen, että muutokset tapahtuvat vähitellen. Meille on iso ilo, jos yksikin asiakas valitsee vegaanisen vaihtoehdon.

Ilon aihetta kauppiaspariskunnalla riittää, sillä haastattelupäivänäkin pikaruokapuolella on myyty pelkästään Vegan Warrioreita. Olisiko ajatus täysin vegaanisesta huoltoasemasta aivan utopistinen idea?

– Olemme me sitäkin ajatusta välillä pyöritelleet. Miksipä ei!

 

Neste Kekkosentie Facebookissa:
https://www.facebook.com/Neste-kekkosentie-1068723406495047/?fref=ts

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa