Eläinoikeusfilosofiaa Tom Reganin ja Steve Bestin sanoin

Elisa Aaltola

Eläineetikot Tom Regan ja Steve Best olivat puhumassa eläinoikeusleirillä Englannissa heinäkuussa 2005. Molemmat ovat varsin sympaattisia miehiä, jotka mielellään kertoivat ajatuksiaan suomalaiselle lukijakunnalle siitäkin huolimatta, että halukkaita jututtajia oli jonoksi asti. Tässä satoa helteisestä Englannista.

Regan on eläinetiikan klassikkofilosofi, ja tunnettu muun muassa teoksestaan A Case for Animal Rights (1983). Best on nuorempaa sukupolvea ja on kirjoittanut eläinoikeusliikkeen filosofiasta poliittisesta näkökulmasta, käsitellen eläinaktivismin luonnetta ja oikeutusta. Best on muun muassa toimittanut kirjan Terrorists of Freedom Fighters: Reflections on the Liberation of Animals (2004). Molemmat ovat vegaaneja ja aktiivisia eläinoikeustoimijoita myös filosofian ulkopuolella, ja Best on esimerkiksi ahkerasti tiedottanut eläinoikeuksiin liittyvistä kysymyksistä medialle. 

Milloin ja miten kiinnostuitte eläinoikeuksista?

Tom ReganRegan: Olimme vaimoni kanssa aktiivisia sodan vastaisessa toiminnassa Vietnamin sodan aikana. Tutustuessani sotaa koskevaan kirjallisuuteen törmäsin kysymykseen, miten voin vastustaa sotaa mutta syödä lihaa. En ollut koskaan ajatellut koko asiaa, sillä lihansyönti oli ollut itsestäänselvyys. Oma moraalinen ajatteluni alkoi tästä kysymyksestä, joka vaati vastausta ja pakotti minut johdonmukaisuuteen. Ryhdyin kasvissyöjäksi, mikä oli henkilökohtaisesti mullistava tapahtuma. Samalla eläinoikeudet herättivät filosofisen mielenkiintoni ja tajusin, että eläinten kohtelu on vakava moraalinen ongelma aivan samalla tapaa kuin ihmisoikeusloukkaukset. 

Best: Olin 1980-luvun alussa ihmisoikeusaktivisti enkä tiennyt kasvissyönnistä tai eläinoikeuksista juuri mitään. Kerran syödessäni hampurilaista oivalsin äkkiä, että syön toisen olennon verta ja lihaa. Pohdin asiaa parin kuukauden ajan tutustuen ensimmäistä kertaa kasvissyöntiin. Opittuani ystävien kautta kasvisruoanlaiton saloja jätin lihan kokonaan pois.

Eläinoikeudet tulivat ajatteluuni mukaan vasta myöhemmin. Törmäsin 80-luvun lopussa Peter Singerin Oikeutta eläimille -kirjaan (suomennettu 1991) ja muutuin täysin. Olin luullut nähneeni ihmispahuuden äärimmäiset muodot ihmisoikeusloukkausten puitteissa (muun muassa rotumurhien muodossa), mutta ymmärsin hipaisseeni vain pintaa. Silmäni avautuivat eläinten kohtelun valtaville ongelmille ja eläinten jatkuvalle kärsimykselle. Tajusin eläinten olevan kaikkein avuttomimmassa asemassa oman kohtelunsa suhteen ja ajattelin apuni olevan kaikkein kaivatuinta nimenomaan eläinoikeuskamppailussa. Sittemmin myös ymmärsin, että ihmisoikeuskampanjoinnin ensimmäinen askel on eläinoikeuksien tunnistaminen: ihmisoikeuksia autetaan parhaiten kiinnittämällä ensin huomiota siihen, miten kohtelemme muita eläimiä. 

Miten käytännössä pyritte eläinoikeuksien ajamiseen?

Regan: Olen kirjoittanut eläinoikeuksia koskevia kirjoja, kuten The Case for Animal Rights (1983), sekä Empty Cages: Facing the Challenge of Animal Rights (2004). Olen myös kirjoittanut aiheesta lukuisia artikkeleita, puheita, ja niin edelleen. Nykyään olen eläkkeellä, mutta kirjoitan edelleen eläinoikeusaiheisia esseitä. Olen myös vuosien ajan ollut mukana käytännön tason aktivismissa, käyden mielenosoituksissa sekä osallistujana että puhujan roolissa. Myös arkielämä voi olla omanlaisensa eläinoikeuksien ajamisen muoto, ja tämä tapahtuu omalla kohdallani muun muassa kasvissyöntinä.

Steven BestBest: Koen olevani paitsi filosofi, myös aktivisti. Olen aktivisti arkielämässäni jo vegaaniruokavalion kautta ja osallistun myös mielenosoituksiin ja tiedottamiseen. Filosofinen vaikuttaminen on yksi aktivismin muoto. Eläinoikeudet ovat vahvasti osa akateemista toimintaani opettamisen ja kirjoittamisen kautta. Aktivismi on toisten ajatteluun ja toimintatapoihin vaikuttamista, ja tästä syystä esimerkiksi eläinetiikan opettaminen on aktivismia. On ollut uskomatonta huomata, minkälainen muutos opiskelijoissa on mahdollista saada aikaan yksinkertaisesti opastamalla heitä analysoimaan oman ajattelunsa lähtökohtia.

Aion kirjoittaa vielä paljon eläinoikeuksista. Yksi kirjoista, Animal Rights and Moral Progress: The Struggle for Human Evolution, julkaistaan pian. Mitä enemmän eläinoikeuksia tutkii, sitä paremmin ymmärtää, miten tärkeää aiheesta on kirjoittaa, ja miten paljon kirjoitettavaa on. 

Tom, mikä on mielestäsi merkittävin eläinoikeusongelma?

Suurin ongelma on eläinoikeuksien toteutumatta jääminen ylipäätänsä, enkä osaa erotella yhtä aluetta erityisongelmaksi. Mikäli tällainen alue on valittava, olisi se kotieläinten kohtelu. Ihmisiin tottuneiden ja luottavien eläinten väärinkäyttö ja tappaminen on petos. Kotieläimet ovat tavallaan samassa roolissa kuin lapset: ne luottavat ihmisen kohtelevan niitä oikein ja kunnioittavat itse omalla käytöksellään ihmistä. Tällaisten eläinten tappaminen on kuin selkään puukottamista, ja petos on ainut oikea sana kuvaamaan tilannetta. Esimerkiksi USA:ssa vinttikoiraratojen koiria annetaan uran loputtua eläinkokeisiin, mikä on moraalisesti kammoksuttavaa.  

Mikä eläinoikeusteoriassa on oleellisinta?

Eläinoikeusteoria koostuu paitsi etiikasta, myös monesta muusta alasta, kuten eläintutkimuksesta. Itse olen hyvä ystävä kuuluisan etologi Marc Bekoffin kanssa ja mielestäni on erittäin oleellista valistaa ihmisiä vääränlaisesta reduktionistisesta eläinkuvasta, jonka mukaan eläimet eivät ole kykeneväisiä vaikkapa ajatteluun. Eläinoikeusteoriassa yhdistyy monta pientä virtaa suureksi vedenputoukseksi, joka toivottavasti muuttaa ihmisten mieliä. 

On myös tärkeää muistaa, että joskus väittely eläinoikeuksista on vailla konkreettista pohjaa. Esimerkiksi eläinoikeuksien kriitikot voivat esittää vähätteleviä argumentteja eläinoikeuksia vastaan (”onko porkkanoillakin oikeuksia?”), joiden päätarkoitus on retorinen hiustenhalkominen ja halveksunta, ei itse asiasta keskustelu. Vaikka teorian hahmottaminen on erittäin tärkeää (meidän on tiedettävä, miksi taistelemme eläinoikeuksien puolesta) voi liiallinen teoria johtaa ”moraaliseen masturbaatioon”, joka ei suhtaudu itse eläinoikeuksien konkretiaan vakavasti. Oleellista on myös sen huomioiminen, että tieto ei riitä muutokseen. Meillä voi olla tietoa kanan ajattelukyvystä, mutta lopulta olennaisinta on tunteminen: meidän on tunnettava jotain kanojen kohtaloa kohtaan. Onkin muistettava kasvattaa paitsi mieliä, myös sydämiä.    

Miksi eläimillä on oikeuksia?

Oikeudet suojelevat hyvinvointia. Kokevilla olennoilla on erityistä moraalista arvoa, joka johtaa oikeuksiin ja vaatii hyvinvointia kunnioittavaa kohtelua. Oikeudet estävät muun muassa tällaisten olentojen tappamisen hyödyn saavuttamiseksi. Me emme tästä syystä voi tehdä lääketieteellisiä kokeita ihmisillä, vaikka tämä tuottaisi meille merkittävää hyötyä. Eläinoikeudet perustuvat aivan samaan seikkaan kuin ihmisoikeudet: laji ei ole moraalisesti merkittävä tekijä sen enempää kuin rotukaan, vaan oleellista moraalin kannalta on kokemuksellisuus.

Koska eläinoikeudet perustuvat samaan seikkaan kuin ihmisoikeudet, me emme voi käyttää muita eläimiä pelkästään omaksi hyödyksemme. Tästä syystä eläinten hyväksikäyttö muun muassa eläintuotannon muodossa on tuomittavaa – meidän tulee toimissamme kunnioittaa eläinten hyvinvointia ja yksilöarvoa. Eläinoikeuksia voidaan siis ajaa samoilla argumenteilla kuin ihmisoikeuksia, ainoa ero on lajin korvaaminen moraalisesti oleellisella seikalla (kyvyllä kokea). Eläinoikeuksien filosofista perustaa on vaikea kiistää.

Miten näkemyksesi rinnastuvat toisen ”klassikkoeläineetikon”, Peter Singerin, ajatuksiin?

Edustan itse oikeusteoriaa, kun taas Singer on utilitaristi. Tämä tarkoittaa sitä, että minulle itse yksilö ja teot ovat ensisijalla, kun taas Singer korostaa yksilön intressejä ja tekojen seurauksia. Minusta siis lehmällä on arvoa ja lehmän tappaminen on tekona tuomittava, ja Singerin mukaan lehmän intresseillä on arvoa, ja tappamisen oikeutus riippuu osaltaan myös seurauksista. Singerin teorian puitteissa muun muassa eläinkokeet ja jopa eläintuotanto voivat teoriassa olla tietyissä tilanteissa oikeutettuja (tosin käytännössä nämä tilanteet toteutuvat varsin harvoin), kun taas omasta mielestäni ne ovat lähtökohtaisesti väärin aivan samalla tapaa kuin ne ovat väärin ihmisten kohdalla. 

Oikeudet ovat välttämätön työkalu, mikäli vakavasti haluamme turvata yksilöiden arvon, ja eläinoikeudet suojelevat eläinten hyvinvointia tilanteesta riippumatta. Singer edustaa enemmän eläinten vapautusta (animal liberation), kun taas itse uskon eläinten oikeuksiin. Samalla kuitenkin kunnioitan sitä valtavaa vaikutusta, mikä Singerillä on ollut eläinasioiden esille tuomisessa.

Steve, miten sinä suhtaudut Reganin ajatteluun?

Vaikka kunnioitan Singerin hienoa työtä, olen enemmän Reganin kuin Singerin kannattaja. Uskon oikeusteoriaan ja siihen, että meillä on selkeitä velvollisuuksia ja oikeuksia seurauksista riippumatta. Utilitarismi voi johtaa maltilliseen eläinsuojeluun ja voi jopa oikeuttaa eläinkokeet tietyissä harvoissa tilanteissa, kun taas aito muutos tavassamme kohdella eläimiä vaatii oikeuksien tunnistamista.

Monelle ”oikeudet” ovat liian abstrakti asia, mutta tosiasiassa ne ovat varsin käytännöllinen seikka, joka yksinkertaisesti suojelee meitä muiden hyväksikäytöltä. Vaikka oikeuksia usein käytetään liian helposti eri yhteyksissä, on niillä varsin selkeä perusta eläinten kohdalla. Valitettavasti moraaliset oikeudet vaativat toteutuakseen myös laillisia oikeuksia, joita eläimille ei ole vielä taattu (kun lailliset oikeudet saavutetaan, on taistelu voitettu). Onneksi eläinten laillisia oikeuksia ajetaan nykypäivänä, ja eläimiä koskeva juridiikka onkin osa eläinoikeusteoriaa.  

Mikä mielestänne on eläinoikeusliikkeen (animal rights) ja eläinasialiikeen (animal welfarism) suhde?

Regan: Vaadin eläimille eläinoikeuksien mukaisesti vapautta häkeistä – tyhjät häkit ovat parempi vaihtoehto kuin suuremmat häkit. Samalla kuitenkin hyväksyn myös eläinasialiikkeen tietyt muodot, sillä monesti isommat häkit ovat lyhyellä aikatähtäimellä ainut saavutettavissa oleva seikka, joka eläinten näkökulmasta on varsin merkityksellinen. Eläinasialiikkeen ajattelu on hyväksyttävää silloin, kun lopullisena päämääränä on eläinten vapautus ja eläinoikeudet. Eläinten hyvinvointia voidaan siis ajaa maltillisin keinoin, mikäli häkkikoon suurentaminen ei ole lopullinen tavoite, vaan ainoastaan välietappi.

Toisaalta on kuitenkin muistettava, että eläinasialiikkeen menetelmät voivat tuottaa myös hallaa eläinoikeuksille eikä niitä voida tästä syystä aina hyväksyä. Eläinasialiike voikin jarruttaa eläinoikeuksien ajamista, ja siten olla kyseenalainen: suuremman häkkikoon vaatiminen voi antaa mielikuvan, että häkit sinällään ovat hyväksyttäviä.

Best: Suosin pluralistista kantaa, joka hyväksyy myös eläinasiatoiminnan. Kanan näkökulmasta on varsin merkityksellistä, saako se suuremman häkin. Menetelmien ei aina tarvitse olla samoja kuin tavoitteen. Menetelmät voivat olla maltillisempia ja pienempiin askeliin keskittyviä, vaikka tavoite olisi radikaali. Esimerkiksi eläintuotanto on niin valtava ongelma, että eri tapoja tulee käyttää hyväksi. Usein suuri yleisö oppii ymmärtämään vaikkapa sikaloiden ongelmat eläinasiatoiminnan kautta – on tärkeää tiedottaa ihmisille muun muassa siitä, että siat kärsivät pienistä karsinoista.

Lopulta sian karsinan muuttaminen ei kuitenkaan riitä, vaan tärkeintä on lihan syömisen lopettaminen. Eläinasiatoiminta onkin vain taktinen valinta, jota tulisi käyttää ainoastaan silloin, kun se on välttämätöntä – lopullisen tavoitteen tulisi aina olla eläinoikeudet. Eläinten kohdalla on huomioitava paitsi kärsimys, myös eläinten oma arvo ja yksilöllisyys – ”eläinsuojelu” ei siis ole riittävä askel. 

Miten suhtaudutte suoraan toimintaan?

Regan: En ole pasifisti, joten hyväksyn myös väkivallan käytön silloin, kun se on välttämätöntä viattomien suojelemiseksi, ja kun kaikki muut keinot on käytetty loppuun. Laittoman suoran toiminnan kohdalla on erittäin tärkeää pohtia vaihtoehtojen mahdollisuutta, sekä teon vaikutuksia eläinoikeuksien edistämiseen. Esimerkiksi tuhopolttoa on vaikea hyväksyä siksi, että se on paitsi väkivaltainen ja lainvastainen teko, myös teko, jolle usein löytyy vaihtoehto. Suurin ongelma tämäntyyppisissä teoissa on yleisön sekä median reaktio, joka voi lopulta tuottaa haittaa eläinoikeuksien ajamiselle. Laittomiin suoran toiminnan iskuihin keskitytään mediassa usein menetelmien, ei itse päämäärän näkökulmasta, ja tällöin itse eläinoikeudet voivat jäädä piiloon. Tuhopoltto on siis usein huono strategia. Toisaalta myös se voi joskus olla oikeutettu moraalisessa mielessä eikä laittomia iskuja voida kategorisesti tuomita. 

Voin myös suoraan sanoa olevani ”äärimmäinen” (extremist) eläinoikeuksien suhteen: eläinoikeudet eivät ole asia, joka olisi vain osittain hyväksyttävissä oleva ja siten maltillisuutta vaativa, vaan asia, joka on äärimmäisen vakava. Äärimmäisyydessä ei tässä mielessä ole mitään tuomittavaa, ja sen myöntäminen on positiivista sekä myös välttämätöntä. Äärimmäisyys ei kuitenkaan ole terrorismia, eikä eläinoikeusaktivistien leimaaminen terroristeiksi ole oikeutettua, sillä tavoitteena on yksilöiden hyvinvoinnin turvaaminen, ei sen rikkominen. Aktivistien sijaan totuus on ainut terroristi. Eläimiä käytetään systemaattisen terrorismin tavoin, ja tätä koskeva totuus tulisi olla suurelle yleisölle kauhun (terror) aihe.

Best: Suhtaudun skeptisesti ajatukseen, jonka mukaan maltillinen toiminta olisi riittävä tie eläinoikeuskampanjoinnissa. Myös suoraa toimintaa tarvitaan. Maltillinen toiminta johtaa usein alisteisuuteen status quo:hun nähden, sillä se hyväksytään ainoastaan, mikäli se noudattaa esimerkiksi valtiovallan antamia suosituksia. Lopulta se näin on osa sitä koneistoa, joka antaa perustan eläinten hyväksikäytölle. Usein maltillinen kampanjointi myös tuomitsee suoran toiminnan väkivaltaisena, ja näin tekee työn varsinaisen vastapuolen puolesta. Suora toiminta on välttämätöntä, enkä tuomitse laittomia iskuja kokonaisuudessaan. Hyväksyn esimerkiksi Eläinten Vapautusrintaman (Animal Liberation Front, EVR/ALF) toiminnan.

Miten teihin on suhtauduttu akateemisessa maailmassa? 

Regan: Suhtautuminen on ollut neutraalia: filosofit ovat olleet ystävällishenkisiä, vaikka eivät aina olisikaan samaa mieltä.

Best: Olen kohdannut suuria ongelmia. Aloittaessani eläinetiikan opettamisen minulle ilmoitettiin yliopiston taholta, että aihe oli sopimaton. Ennakkoluulot ovat uskomattoman voimakkaita, ja vastustus voi olla kovaa. Vaikka nykypäivänä opetetaan monia kriittisiä aiheita aina marxismista feminismiin, eläinoikeuksien opettamiseen suhtaudutaan edelleen jopa vihamielisesti. Olen saanut vierailuja poliisin taholta, joiden tarkoitus on ollut saada minut menettämään työpaikkani, ja sama on toistunut kaupunginvaltuuston osalta. Kollegat ovat tehneet minusta nimettömiä valituksia ja niin edelleen. Samalla olen kuitenkin saanut paljon kannustusta opiskelijoiltani.

Kaikkein negatiivisimman vastaanoton on saanut hiljattainen tukeni Eläinten Vapautusrintamalle – harva akateemikko on valmis tukemaan lainvastaista toimintaa, mutta minä suostun siihen siksi, että pidän sitä oikeutettuna ja välttämättömänä, enkä pyytele sanomaani anteeksi. Tämä on maksanut minulle asemani laitoksen johtajana, ja voi lopulta maksaa minulle työpaikkani. Kuten Martin Luther King opetti, tärkeintä on kuitenkin olla rohkea ja tehdä asioita siksi, että ne ovat oikein, ei siksi, että ne hyödyttävät meitä itseämme. 

Tom, sanoit leiripuheessasi, että ”tunnet kokoontumisessa voimaa” – mitä tarkoitit tällä?

Tarkoitin sillä sitä, että täällä tapahtuneessa ihmisten kokoontumisessa yhteen oli aistittavissa selkeää voimaa – koko teltta oli voimaa täynnä. Voima on tärkeää yhteistyön mahdollistamiseksi: kun ilmassa on lupaus voimasta ja muutoksesta, on suurenmoisten asioiden saavuttaminen mahdollista. 

Puhuit myös siitä kuinka tärkeää on paitsi löytää uusia eläinoikeusliikkeen toimijoita, myös pitää vanhat aktivistit edelleen mukana toiminnassa – voisitko avata näkemyksiäsi?

Kuten kaikessa aktivismissa, myös eläinaktivismissa henkilökohtainen uupumus on tavallista. Tällöin muiden tulee auttaa kyseisiä henkilöitä löytämään lisää voimavaroja. Myös oma halu ja pyrkimys löytää voimavaroja ovat tärkeitä – kaikki ei riipu muista. Edellä mainitun kaltainen voiman löytäminen yhteistyön ja -toiminnan kautta on hyvä keino akkujen uudelleenlataamiseksi. Olennaista on myös se, että toimintaan sisältyy välillä myös voittoja, olivat ne sitten kuinka pieniä tahansa. Tärkeiden asioiden puolesta taisteleminen on usein työlästä, ja voittoja voi olla vaikeaa saavuttaa lyhyellä aikatähtäimellä – jonkinlaiset voitot ovat kuitenkin tarpeellisia psyykkisen jaksamisen näkökulmasta. Samoin on tärkeää, että yksilöille annetaan mahdollisuus ja tilaa tehdä asioita, ja että näitä tekoja arvostetaan muiden toimesta.    

Steve, onko sinulla tähän ajatuksia?

Mikäli aktivisti tuntee uupumusta, hänen täytyy hetkeksi löytää toisenlainen toimintapa. Menetelmien vaihtaminen voi siis olla hedelmällinen tapa ladata akkuja. Samoin on muistettava elää ja pitää huolta myös omasta itsestä, vaikka eläinoikeudet ovatkin asia, jota ei voi pitää pienessä sivuroolissa.

Miten eläinoikeusliike mielestänne suhteutuu muihin kansalaisliikkeisiin ja poliittisiin suuntauksiin?

Regan: Eläinoikeuksiin on usein suhtauduttu vähättelevästi muiden liikkeiden toimesta. Esimerkiksi naisasia- ja ympäristöliikkeissä eläinoikeuskysymys on saanut marginaalisesti tilaa. Muiden liikkeiden tulisi kuitenkin herätä huomaamaan, että eläinoikeudet ovat loogisesti osa myös niiden tavoitteita: tasavertaisuus ja ympäristön huomioonottaminen ovat samaa jatkumoa eläinoikeuksien kanssa. Tasavertaisuutta ja ympäristön kunnioitusta vaativan ihmisen tulisikin vaatia myös eläinoikeuksia. Poliittisten suuntausten suhteen moni ovi on avoin, enkä sido eläinoikeuksia elimellisesti mihinkään tiettyyn näkemykseen. 

Best: Eläinoikeusajattelu liittyy elimellisesti muihin yhteiskunnallisiin liikkeisiin. Ihmisoikeudet ja ympäristöliike ovat sidottuja eläinoikeuksiin varsin konkreettisella tavalla. Syödessämme eläimiä tuhoamme luonnonvaroja, tuemme köyhyyttä ja epätasavertaisuutta, vaarannamme oman terveytemme, jne. Väkivalta eläimiä kohtaan johtaa väkivaltaan ihmisiä ja luontoa kohtaan. Liikkeet yhdistyvät myös teoreettisemmalla tasolla: eri liikkeet ovat osa suurempaa kokonaisuutta, joka pyrkii tasavertaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen.

Historialliset juuret ovat myös yhteiset. Monet linkittävät patriarkaalisen (mieskeskeisen) ajattelun synnyn spesismin (lajisorron) syntyyn, ja eläintuotannon synnyn laajempaan ihmisten väliseen sortoon. Mikäli tutkimme ihmisen tapaa sortaa muita ihmisiä tai luontoa, on ehdottoman tärkeää ensin tutkia ihmisen tapaa sortaa muita eläimiä. Eläinoikeusliike onkin dynaamisin ja tärkein yhteiskunnallinen liike tällä hetkellä. Monet muut liikkeet ovat kuihtumassa, mutta eläinoikeusliike on vasta aloittanut ja kasvaa edelleen. Eläinoikeusliike on päämäärissään johdonmukaisin ja ravistaa koko tasavertaisuuteen liittyvien liikkeiden ydintä – ihmiskeskeisyyttä. 

Ihmisoikeuksien puitteissa toistuu usein pelko, että eläinoikeudet ovat ”pois” ihmisiltä. Todellisuudessa ihmisten ja muiden eläinten tasavertaisuus ei tarkoita, että ihminen joutuisi luopumaan mistään merkittävästä – maapallolla on kylliksi tilaa ja mahdollisuuksia meille kaikille. Ennen kaikkea meillä on muita mahdollisuuksia toteuttaa tarpeitamme kuin eläinten käyttö – meidän ei siis tarvitse valita eläinten ja ihmisten välillä, vaan voimme ottaa molemmat lukuun. Lopulta ihmisoikeuksia kunnioitetaan parhaiten silloin, kun kunnioitamme myös muita eläimiä. 

Hedelmällisin demokratian muoto on anarkismi. Perustana on tällöin tasavertaisuus toimijoiden kesken, ja suuri osa eläinoikeustoimintaa noudattaa tätä ajatusmallia (eläinoikeusliikkeessä ei siis ole johtajia). Eläinoikeusliike yhdistyy myös kapitalismin kritiikkiin jo siksi, että eläinten käytön eri muodot (eläintuotanto, eläinkokeet, jne.) ovat valtavia talouden aloja – eläinten hyväksikäyttö perustuu siis pitkälti kulutusyhteiskunnan ja rahan dominoivaan ajattelutapaan. Vaikka olisimme spesistejä, me emme käyttäisi eläimiä nykyisessä mittakaavassa ja muodossa ilman taloudellisen hyödyn tavoittelua. Eläinten hyväksikäyttö myös tukee kapitalismia, jonka synty on jopa liitetty eläintuotannon alkamiseen. 

Steve, korostat eläinten hyväksikäytön taustalla olevia taloudellisia rakenteita. Mikäli ne todella ovat niin voimakkaita, onko eläinoikeustoiminnalla toivoa?

Kuten SHAC (Stop Huntington Animal Cruelty) ja SPEAC (Stop Primate Experimentation at Cambridge – nykyään SPEAK, joka kohdistaa toimintansa Oxfordin yliopistoa vastaan) ovat osoittaneet, kykenee eläinoikeusliike varsin tehokkaaseen kampanjointiin jopa taloudellisesti mittavia lääketeollisuuden muotoja vastaan.

Samalla täytyy muistaa, että tällainen talouden rakenteisiin kohdistuva kampanjointi on vasta alkutekijöissä, ja liikkeellä on paljon opittavaa. Alku on kuitenkin ollut erittäin rohkaiseva, ja skeptismin sijaan sen tulisi antaa pohjaa innolle. On pidettävä mielessä, että eläinten tilanne huononee joka päivä eksponentaalisesti kuluttamisen yhä kasvaessa. Nopea ja vakava toiminta on välttämätöntä.

Puhut ihmisten pahuudesta, mitä tarkoitat tällä?

Pahuus tarkoittaa tietoista halua tuottaa kärsimystä toiselle olennolle. Ihminen on ainutlaatuinen eläin siinä mielessä, että pyrkii usein tuottamaan kärsimystä ja vahinkoa muille vaikka tiedostaa asian moraalisen vääryyden. Me teemme pahaa yleisimmin omaksi hyödyksemme, muun muassa poliittisten ja taloudellisten etujen tavoittelemiseksi. Tekomme eivät ole sattumaa tai vahinkoa, vaan (niin provosoivalta kuin se kuulostaakin) moraalittomuuteen ja pahuuteen perustuvia yksinkertaisesti siksi, että tiedämme tekojemme ongelmallisuuden. Me voimme silti muuttua reflektoimalla, kasvattamalla luonnettamme, ja kiinnittämällä huomiota kulttuuriimme. Meidän on pakotettava itsemme ja muut muutokseen.

Mitä toivotte eläinoikeusliikkeelle tapahtuvan lyhyellä aikatähtäimellä?

Regan: Olisi tärkeää, että eläinoikeusliike ylittäisi ”kriittisen kannatuksen” (”critical mass”) rajan. Tämä tarkoittaa sitä, että liikkeeseen tulisi saada enemmän toimijoita ja kannattajia. Tämä mahdollistaa vaikutusvallan kasvun poliittisessa ja taloudellisessa mielessä, sekä suuremman vaikutuksen julkisuuskuvaan sekä mediaan (nyt eläinoikeusliikkeen julkisuuskuva on usein negatiivinen: aktivisteja pidetään marginaalisena joukkona irrationaalisia ihmisiä, jotka tekevät törkeitä tekoja). Vaikutusvallan kasvu on siis tärkeää. 

Best: Liikkeen tulisi kasvaa valistamisen myötä. Yleisö tarvitsee tietoa eläinten kohtelusta ja moraalisesta asemasta. Eläinoikeustoimijoiden tulisi saada intoa siitä, että he ovat pioneereja erittäin tärkeässä yhteiskunnallisessa liikkeessä. Innon löytäminen aktivisteille johtaa myös uusien aktivistien löytämiseen, tätä kautta yleisön tiedottamiseen, ja lopulta muutokseen. 

Mitkä ovat terveisenne suomalaisille aktivisteille?

Regan: Koska Suomi on turkistuotannon kärkimaita, on turkistuotannon kritiikki asetettava kampanjoinnissa etusijalle. Itse tuotantoon on siis keskityttävä, esimerkiksi dokumentoimalla, mitä turkistarhoilla todellakin tapahtuu. On kuitenkin muistettava, että kulttuuristen ja taloudellisten tekijöiden muuttaminen on pitkä prosessi. Turkistuotantoa ei siis lopeteta nopeasti, ja on erittäin tärkeää, että eläinoikeustoimijat ryhtyvät tästä syystä tuotannon kritiikkiin sitäkin tarmokkaammin ja pitkäjänteisemmin. Oleellisinta on ”tiedottaa, tiedottaa, tiedottaa” yleisöä, tuoda julkisuuteen tarhausta koskevia faktoja, sekä kasvattaa yleisön empatiaa. Yleisön on opittava tuntemaan empatiaa turkiseläimiä kohtaan.    

Best: Suomalaisilla on velvollisuus toimia turkistarhausta vastaan. Kuten amerikkalaisilla on erityisvelvollisuuksia kritisoida esimerkiksi Bushin toimintaa, on suomalaisilla erityisvelvollisuus turkistarhauksen suhteen. Mikäli tarhaus hyväksytään omalla takapihalla, hyväksytään se joka paikassa. Aktivismi on osaltaan paikallista, ja eläinoikeustoimijoiden tulisi huomioida omien alueidensa erityisongelmat. Sisukkuutta!

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 3/2005.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa

Vegaaniliitto Instagramissa