Veganismi rituaalina

Jukka Peltokoski

Tässä kirjoituksessa otan etäisyyttä siihen käsitykseen, että veganismi olisi ymmärrettävissä yksinkertaiseksi ulkokohtaisten sääntöjen noudattamiseksi. Kiinnitän huomiota veganismin kokemukselliseen ulottuvuuteen: luontoa ja eläimiä kohtaan koettuun vastuullisuuteen ja eräänlaiseen pyhyyteen. Kaavamaisten sääntöjen sijaan tulkitsen veganismin rituaaliksi, jolla vegaanit antavat muodon kokemuksilleen. Kirjoitus perustuu veganismista tekemääni sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmaan.

Sosiologi Jukka Gronowin mukaan kuluttajat ovat menettäneet luottamuksensa ruoan turvallisuuteen. Ruoasta on tullut erilaisten pelkojen kohde. Tänään pelätään hullun lehmän tautia, huomenna liikaa A-vitamiinia maksassa. Viimeiseen saakka kuluttajaa vaivaa tunne, ettei hän voi olla täysin varma ruokansa turvallisuudesta.

Gronowin mukaan yksi tapa reagoida tilanteeseen on “luoda itselleen uusi ‘jumala’ eli joukko yksinkertaisia ja ehdottomia sääntöjä, joita voi yksiselitteisesti soveltaa kaikissa ruoan valintaa koskevissa hämmentävissäkin tilanteissa. [...] Kaikki sellaiset normatiiviset dieettiohjelmat, kuten periaatteellinen vegetarismi tai veganismi, ovat hyviä esimerkkejä tällaisista strategioista: ne tarjoavat yksilölle selkeän normin, jota hän soveltaa kaikissa valintatilanteissa ja joka rajoittaa dramaattisesti kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen määrää.“

Tällainen tulkinta pitää sisällään laajempia nyky-yhteiskuntaan liittyviä taustaoletuksia. Sosiologi Alberto Meluccin mukaan entiset arjen rutiinit ja perinteet korvautuvat nyky-yhteiskunnassa tietoisilla valinnoilla. Valinnat kasvattavat subjektin autonomiaa, mutta ne myös luovat epävarmuutta. Vanhan toiston sijaan valinnat liittyvät muutokseen. Epävarmuus on hinta, jonka joudumme maksamaan kasvavasta autonomiastamme.

Ehkäpä veganismin tietty tiukkuus ja niukkuus vaikuttaa niin houkuttelevalta juuri edellä mainituista syistä. Ehkäpä vegaaniset periaatteet muodostavat kehyksen, jonka läpi katsottuna jatkuvasti muuttuva ja pirstoutuva maailma ei näytä aivan niin sirpaleiselta ja ahdistavalta. Onko veganismi valinta henkilökohtaisen identiteetin jatkuvuuden puolesta tilanteessa, jossa jatkuvuus on jatkuvasti uhattuna?

Yksinkertaista ja yksiselitteistä?

Voiko veganismia kuvata ‘jumalaksi’ eli joukoksi yksinkertaisia ja yksiselitteisiä sääntöjä? Jossain määrin kyllä, mutta jokainen vegaani tietää myös toisin. Käytännön tilanteet, joihin vegaanit päivittäin joutuvat ovat ”yksinkertaisesti” niin monimutkaisia, että ne rikkovat väistämättä mahdollisuuden elää yksiselitteisten sääntöjen varassa. Erilaisten veganismin ”rajatapausten” miettiminen on ärsyttävää ja huvittavaa (yhtä aikaa), mutta paljastaa myös, että elämä on aina monimuotoisempi kuin kategoriat ja säännöt antavat ymmärtää.

Vegaanit myös rakentavat elämäntapansa eri arvolähtökohdista ja yhteiskuntakäsityksistä käsin. Yrjö Lindegren ja Martti Bergestad ovat huomauttaneet, ettei vegaania voi määritellä pelkästään ulkokohtaisten seikkojen pohjalta, vaan tarvitaan (sarasvuolaisittain ;-) ymmärrystä ”sisäisestä vegaanista” eli veganismin mielestä. Vegaani välttää eläinkunnan tuotteita, joiden taakse kätkeytyy eläimiin ja elämään kohdistuvaa väkivaltaa. Vegaanit pyrkivät elämään tämän vakaumuksen mukaisesti, mutta käytännön ristiriidat tunnustaen.

Ehdoton vastuullisuus

Haastatellessani vegaaneja sosiaalipsykologian pro gradu -työtäni varten haastateltavat kertoivat, etteivät he olisi voineet valita toisin. Vegaanit kertoivat esimerkiksi, että heidän vegaaniksi ryhtymistään oli siivittänyt kokemus siitä, että he ovat henkilökohtaisesti vastuussa eläinten kohtelusta tehomaataloudessa ja siitä, että eläimet joutuvat uhraamaan henkensä heidän vuokseen.

Sosiologi Zygmunt Baumanin mukaan kokemus henkilökohtaisesta vastuullisuudesta liittyy kiinteästi myöhäismoderniin moraaliin. Yksilöllisyys on noussut moraalisen elämän lähtökohdaksi perinteiden ja yhteiskunnallisten utopioiden murennuttua ja menetettyä niille ennen kuuluneen itseoikeutetun aseman. Sosiaalisiin luokkiin ja valtiollisiin ohjelmiin samastumisen sijaan ihmiset rakentavat elämänsä henkilökohtaisista valinnoista käsin.

Baumanin mukaan nykyajan moraali kulminoituu ‘toisen’ kohtaamiseen kasvoista kasvoihin. Kasvokkaisuuden voi ymmärtää metaforaksi, joka kuvaa ‘toisen’ kohtaamisen konkreettisuutta ja henkilökohtaisuutta. Toisaalta sen voi ottaa myös kirjaimellisemmin. Ehkä eläinten asema on noussut uuden sukupolven huolenaiheeksi osin juuri siksi, että eläimet, samoin kuin ihmiset, on mahdollista kohdata kasvojen kautta.

Vegaanit kohtaavat eläimet konkreettisina yksilöinä, joita kohtaan heillä on ehdottomia velvollisuuksia. Ehdottomuus ei kanna fundamentalismin merkitystä, vaan viittaa tapaan, jolla eettinen eläinsuhde rakennetaan. Vegaanien kokema vastuullisuus ei ole laskelmallista ja vaihdettavaa, vaan se otetaan vastaan ehdoitta, ilman ehtoja. Tältä pohjalta vegaanit kokevat, etteivät he voi väistää vastuutaan. Eräs haastattelemani vegaani puhui “sisäisestä pakosta”, toinen mainitsi vastuun ottamisen tärkeäksi seuraavasti: “No, kun ei sitä ota kukaan muukaan. [...] mä en usko, että kukaan muu kantaa sitä vastuuta mun puolesta.”

Puhtauden rituaali

Toinen veganismiin liittyvä seikka, joka nousi esiin keskustellessani vegaanien kanssa, oli tunteiden ja kokemusten keskeinen asema valinnan taustalla. Veganismia motivoivat tunteet liittyivät lähinnä luontoon ja eläimiin. Kokemuksissa välineellinen suhde eläimiin ja luontoon korvautui koetulla yhteydellä ja vastavuoroisuudella — eräänlaisella välittömyydellä.

Vegaanit saattoivat esimerkiksi kertoa kokevansa luonnon esteettiseksi ja elähdyttäväksi merkitysten lähteeksi. He tuntevat olevansa luonnossa kuin kotonaan. Jotkut kertoivat jostain tietystä eläimestä ja muistelivat tämän olevan kuin hyvä ystävä. Vegaanit katsoivat, että eläinten tunteita on mahdollista ymmärtää ja että eläinten kanssa voi kommunikoida. Kokemuksissa luonto ja eläimet näyttäytyvät itseisarvoisina ja pyhinä. Pyhällä ei ole välttämättä hengellistä merkitystä, vaan se viittaa ylipäätään kokemuksiin, joissa yhteyttä luontoon tai eläimiin voi kuvata puhuttelevaksi, koskettavaksi ja liikuttavaksi. Toisaalta pyhä ei sulje pois hengellistäkään ulottuvuutta.

Sosiaaliantropologi Mary Douglasin mukaan pyhä ja lika ovat toisensa poissulkevia käsitteitä. Pyhyyttä ylläpidetään puhtauteen ja puhdistautumiseen liittyvien rituaalien kautta. Sosiologi Klaus Ederin mukaan vastakulttuurinen puhtaus liittyy elämää säilyttäviksi katsoittuihin arvoihin.

Veganismin pohjana olevat puhuttelevat eläinja luontokokemukset asettuvat vasten likaisiksi koettuja yhteiskunnallisia käytäntöjä. Eläimet katsotaan itseisarvoisiksi, tehomaataloutta leimaa korruptio ja saastaisuus. Vegaanit kokevat inhoa eläimiä ja muuta luontoa hyväksikäyttäviä tahoja kohtaan ja he pyrkivät irrottautumaan niistä. Vegaanit ilmaisevat tämän yleensä kertomalla, etteivät he halua olla osallisina tehomaataloudesta ja muusta eläinten hyväksikäytöstä.

Eläinten hyväksikäyttöön osallistumattomuuden voi tulkita puhtauden rituaaliksi, jolla vegaanit ottavat henkilökohtaista etäisyyttä saastuneiksi ja saastuttaviksi koettuihin käytäntöihin. Tällä tasolla veganismi saattaa liittyä jälkimoderniin järjestyksen ja varmuuden kaipuuseen. Rituaalit eivät kuitenkaan ole vain muotoa, vaan niillä on myös sisältönsä. Rituaaleja ei voi ymmärtää loppuun saakka niiden järjestystä luovan ulottuvuuden kautta.

Samalla kun vegaanit luovat ulkokohtaista puhtautta suhteessa tiettyihin yhteiskunnallisiin käytäntöihin, he myös tulkitsevat eläinten ja muun luonnon kunnioitukseen liittyviä tuntemuksiaan. Veganismin syvin sisältö liittyy niihin mielen maisemiin, joissa luonnolla ja eläimillä on kasvot ja ääni. Eräs haastateltavani muisteli kokemuksiaan luonnossa seuraavasti: “Mä saan sen tunteen kiinni, mutten sille sanoja. Se on vaan joku tietty juttu, ku katsoo jossain hiljasessa metsässä yksin, mitä ympärillä tapahtuu. Ehkä sen tajuaa loppujen lopuks kans, miten pieni ihminen on...”

Taustakirjallisuus

  • Bauman, Zygmunt (1993): Postmodern Ethics. Oxford: Blackwell.
  • Bergestad, Martti (1996): Vegaanin vaikeat valinnat. Vegaia, nro. 2, 6 7.
  • Douglas, Mary (1966): Purity and Danger. London: Routledge & Kegan Paul.
  • Eder, Klaus (1990): The Rise of Counter-culture Movements Against Modernity: Nature as a Field of Class Struggle. Theory, Culture and Society (7/1990), 21-47.
  • Gronow, Jukka (1998): In Food We Do Not Trust — Kulutuksen vaarat ja riskit. Tiede & Edistys, vol. 23, nro. 1, 1-10.
  • Lindegren, Yrjö (1997): Vegaanit — Laji ja rodut. Vegaia, nro. 4, 8-13.
  • Melucci, Alberto (1996): The Playing Self — Person and Meaning in the Planetary Society. Cambridge: Cambridge University Press.
  • Peltokoski, Jukka (1999): Käyn rehuilla — Veganismi kokemuksena ja kollektiivisena toimintana. Julkaisematon Tampereen yliopiston sosiologian ja sosiaalipsykologian laitoksen pro gradu -tutkielma.

Artikkeli on julkaistu alunperin Vegaian numerossa 4/1999.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa