Viherpirtelöistä viheraivopesuun

Maija Haavisto

Tuotevalikoiman laajentuessa vegaanikuluttajatkin pystyvät syömään persoonallisemmin. Kasvissyöjien joukosta löytyy sekä elävän ravinnon kannattajia että vanukasvegaaneja. Veganismi ei ole takuu ruokavalion terveellisyydestä, vaan ruoka on aina juuri niin ravitsevaa kuin siitä tekee.

Vegaanius on pitkään yhdistetty terveysruokaan, ituihin, salaattiin ja porkkanoihin. Ennen siihen liittyi läheisesti elävä ravinto ja makrobiotiikka, joista ensin mainittu on lähivuosina noussut uudestaan trendikkääksi. Erilaisten terveydelle edullisiksi nostettujen ruokavalioiden, kuten vähähiilihydraattisten ruokavalioiden nousu on pakottanut myös vegaanit hehkuttamaan elämäntapojensa terveyttä.

Aiemmin vegaanina oli helppo syödä terveellisesti, vaikkei olisikaan tutustunut elävään ruokaan tai superfoodeihin. Vegaani laittoi ruokansa itse; kaupassa myytävistä herkuista ja roskaruoista pystyi syömään lähinnä limsaa, kovia karkkeja, tummaa suklaata ja tortillasipsejä.

Jossain vaiheessa versojen ja salaattien rinnalle tuli vegaaninen gourmet, paljolti Isa Chandra Moskowitzin, Terry Hope Romeron ja muiden vegaanikokkien huippusuosittujen keittokirjojen kautta. Isa Chandran "post punk" -ideologiaan kuuluu olennaisesti se, että ruoat kuuluu tehdä itse, ei välttämättä pitkästi ja hankalasti, mutta ilman tofurkya [1]. Martha Stewartkin on kehittänyt vegaanisen suklaakakun ja Suomessakin on alettu nähdä vegaanista gourmeta.

Vegaaniherkkujen vallankumous

Gourmet'n ja terveysruoan rinnalle alkoi kuitenkin nousta vastarintaliike: kotiruokaa, pikaruokaa ja helppotekoisia, eineksiin perustuvia annoksia, amerikkalaisittain comfort foodia. Markkinoille ilmestyi kirjoja kuten Tamasin Noyesin American Vegan Kitchen, jonka ruoista hyvin suuri osa on friteerattuja, avokadoviipaleista lähtien. Niitä mainostetaan terveellisemmiksi kuin alkuperäisiä vastineitaan ja sitä ne varmaan ovatkin, mutta ero ei välttämättä aina ole suuri.

Blogimaailmassa lapsuudesta ja collegevuosilta tuttuja herkkuja nautitaan vieläkin ahnaammin. On Vegan Comfort Foodia ja Vegan Stoner -blogi, jossa kokataan pilviveikoille ja varmasti muillekin maistuvia ja hauskasti kuvitettuja herkkuja leivästä, lihankorvikkeista, vegaanijuustoista ja valmiista kroissanttitaikinasta.

Yhdysvalloissa vegaanista roskaruokaa on toki ollut tarjolla jo pitkään. Tavallisetkin ruokakaupat tarjoavat hyllykaupalla lihankorvikkeita, "maitotuotteita", majoneeseja ja makeisia. Luomuruokakaupoista löytyy toki vielä suurempi valikoima. Ulkona voi tilata pizzaa ja burgeria – ja tietenkin cupcakeja.

Muffinin fiinimmät, kuorrutusvuorilla ja karamellisateenkaarilla höystetyt amerikanserkut ovat vegaanisina levinneet jo todelliseksi muoti-ilmiöksi. Buumi alkoi Isa Chandran ja Terry Hopen kirjasta Vegan Cupcakes Take Over The World. Sittemmin vegaaniset cupcaket ovat niittäneet mainetta myös TV:ssä, kun 22-vuotias Chloe Coscarelli voitti vegaanileipomuksillaan kolme kokenutta ammattileipuria Food Networkin Cupcake Wars -sarjan ykköskaudella kesällä 2010.

Isa Chandra ja Terry Hope jatkoivat vegaanileivonnaisten voittokulkua toisella uskomattoman söpöllä ja herkullisella keittokirjalla Vegan Cookies Take Over Your Cookie Jar. Isa on julistanut taistelevansa eläinten oikeuksien puolesta parhaiten laittamalla herkullista vegaaniruokaa.

Seuraavaksi Isa tekikin sitten aivan erilaisen keittokirjan. Vähärasvainen Appetite for Reduction sai alkunsa siitä, että vegaanileivontakirjojen tekeminen oli salakavalasti kartuttanut kiloja. Tarina ei kerro, miten Chloe Coscarelli sekä toinen nuori vegaanileivonnan taituri, Bittersweet-blogin ylläpitäjä ja kaksi vegaanista herkkukirjaa kirjoittanut Hannah Kaminsky pysyvät niin uskomattoman hoikkina.

Elääkö vegaaniruoalla?

Vegaanin arki on kuitenkin muutakin kuin vain herkullisia sokerileivonnaisia – tai ainakin pitäisi olla. Suomessa on ehkä vähemmän vegaaneja, jotka elävät soijahodareilla ja vegaanipizzoilla, mutta osa kuvittelee pärjäävänsä paahtoleivällä ja Cokiksella.

Vähähiilihydraattisen ruokavalion kannattajat ovat tuominneet vegaaniruoan epäterveelliseksi sen runsaan hiilihdyraattipitoisuuden perusteella. Moni puolestaan huomauttaa, että lihan- ja maidonkorvikkeet ovat usein täynnä lisäaineita, transrasvoja ja vatsavaivoihin yhdistettyä karrageenia. Usein niistä löytyy myös kemikaaleja, joiden nimiä on vaikea edes lausua, mikä ei ruoasta puhuttaessa koskaan ole hyvä merkki.

Kaikkein vanhin kritiikin aihe elää sekin edelleen: moni ei usko vegaaniruoasta saavan kaikkia tarvittavia ravinteita. Lähiaikoina aihe on noussut kiivaasti tapetille vegaaniyhteisössäkin. Netissä törmää yhä useammin ex-vegaaneihin, jotka valittavat, etteivät koskaan voineet hyvin eläintuotteista vapaalla ruokavaliolla, vaikka kuinka yrittivät syödä terveellisesti.

Eniten kohua nostatti viime vuoden lopussa entisen vegaanibloggaajan Voracious Veganin eli Tashan teksti A Vegan No More [2], jossa tämä kertoo voineensa jo pidempään huonosti. Koetulokset paljastivat karun totuuden: hän oli pahasti aneeminen ja B12-arvot olivat niin alhaiset, että lääkäri antoi hänelle oitis vitamiinipistoksen.

Rautatabletit sekoittivat Tashan elimistön vieläkin pahemmin. Ravitsemukseen perehtynyt lääkäri sai hänet vakuuttumaan siitä, ettei ratkaisu hänen ongelmiinsa ollut pillereissä tai pistoksissa, vaan hänen pitäisi alkaa taas syödä eläinkunnan tuotteita. Surtuaan asiaa jonkin aikaa hän taipui syömään jälleen eläinkunnan tuotteita. Ruokabloggaus jatkuu, mutta nyt sekasyöjänä.

Terveellisyyden illuusio

Kuten ruokailu Yhdysvalloissa muutenkin, vegaaniruoka on polarisoitunut kahteen ääripäähän. Toiset popsivat viherpirtelöitä, toiset vegaanisia nugetteja ja juustomakaronia. Jälkimmäisistäkin moni syö hyvällä omallatunnolla: onhan ruoka vegaanista, joten sen täytyy olla hyväksi niin heille kuin maailmallekin. Vegaanisivustoilla hekumoidaan Gardein-korvikelihoilla ja ihanalla Daiya-juustolla. Hannah Kaminskyn blogista löytyy jopa Daiyan maidottomaan cheddariin perustuva jäätelöohje.

Natala Constantine sai yli sata kommenttia otettuaan Vegan Hope -blogissaan kantaa Voracious Veganin päätöksen synnyttämään mylläkkään [3]. Hänen mukaansa yhteiskunta näkee vegaaniruoan – riippumatta siitä, mitä se todellisuudessa sisältää – hyvin mustavalkoisesti: joko se sairastuttaa tai sitten sitä syövä on terveysintoilija.

Molemmissa näkökulmissa on ongelmansa. Moni ei uskalla siirtyä ideologiansa mukaiseen ruokavalioon, koska pelkää, ettei se pysty pitämään häntä terveenä. Ja toisaalta vastakkainen näkemys johtaa vegaaneihin, jotka elävät teollisella muhjulla kuvitellen sen tekevän heille hyvää. Kun terveydentila kärsii, saattavat he vaihtaa vanhaan ruokavalioonsa, joka kenties olikin terveellisempi.

Natala tietää mistä puhuu. Hän oli aikaisemmin sairaalloisen lihava ja sairasti kakkostyypin diabetestä. Vegaaniruokavalion avulla hän laihtui lähes sata kiloa, eikä enää ole diabeetikko. Hän ei elä iduilla tai superruoilla, mutta syö runsaasti kasviksia ja välttelee teollisia ruokia.

Ex-vegaani Tashasta täytyy sanoa sen verran, ettei hän popsinut roskaruokaa. Omien sanojensa mukaan hän söi terveellisesti ja monipuolisesti. Jokaisen ihmisen ravitsemustarpeet ovat yksilölliset ja moni kärsii tietämättään imeytymishäiriöistä, joiden hoitaminen on helppoa, kunhan vain saa diagnoosin. Useimmiten kyse on kuitenkin jostain ihan muusta.

Vegan Hopen lukijoista moni tunnusti, että oli vegaaniksi ryhdyttyään alkanut ahmia roskaruokaa aiempaa enemmän ja paremmalla omallatunnolla. Soijajuustoa tursuilevat pizzat ja suloiset vegaaniset cupcaket saivat jotkut kommentoijista lihomaan niin paljon, että he sairastuivat diabetekseen. Joku kertoi tuntevansa syyllisyyttä, jos ei tue kotikaupunkinsa vegaanisia ruokapaikkoja, vaikka niiden ruoka tuntuisikin epäterveelliseltä. Muutama oli lähtenyt etsimään onnea lihaa tirsuvista paleodieeteistä.

Edes raakavegaanius ei vielä itsessään ole tae terveellisyydestä. Rawmazing-blogissa huomautettiin [4], ettei raakaravintoon sopiva "juusto"kakkukaan niin terveellistä sentään ole, että sitä kannattaisi aamupalaksi syödä, ainakaan jatkuvasti. Elävän ravinnon ihanat jälkiruoat ovat saaneet monet syöpöttelemään pähkinöitä, kuivahedelmiä, kookosrasvaa ja agavesiirappia tursuvia herkkuja. Viherpirtelöt jäävät vähemmälle.

Blogit

Viitteet

 

 

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 3/2011.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa