Yksilön kunnioittaminen ja elämän arvo

Martti Bergestad

Eläinkokeista puhuttaessa kuulee usein kysyttävän, eikö sentään ihmiselämä ole rotan elämää arvokkaampi. Kysymyksen taustalla tuntuu piilevän käsitys, jonka mukaan yhden olennon pienempi etu on oikeus väkivalloin syrjäyttää toisen olennon suuremman edun tieltä. Ajatellaan, että koska ihmiselämä on rotan elämää arvokkaampi, niin jos ihmistä ei voida pelastaa tappamatta rottaa, rotan tappaminen on oikeutettua.

Toisaalta tässä tunnutaan myönnettävän, että edun suuremmuus on syrjäyttämisen oikeutuksen välttämätön ehto. Eläimen vahingoittaminen olisi toisin sanoen oikeutettua vain siinä tapauksessa, että ihmiselle olisi tästä enemmän hyötyä kuin mitä eläin kärsisi vahinkoa.

Mutta tämä on jo käsitys, joka johdonmukaisesti sovellettuna kyseenalaistaa suurimman osan nykyisestä eläinten hyväksikäytöstä. Itse asiassa kaikki muut paitsi ihmisen hyvinvointia merkittävästi parantavat eläinkokeet olisivat sen mukaan tuomittavia, sillä onhan epäilemättä esimerkiksi kosmetiikkatesteistä ihmiselle koituva hyöty melko olematon verrattuna niiden eläimille aiheuttamaan vahinkoon.

Samoin tämä käsitys riittäisi sangen pitkälle myös vegetarismin perusteluksi. Sillä tokihan lihansyönnistä koituva makunautinto on suhteellisen pieni etu verrattuna eläimille tehokasvatuksesta ja teurastuksesta koituviin menetyksiin.

Mutta tapauksissa, joissa eläimiä vahingoittamalla todella voitaisiin saavuttaa ihmiselle etuja, jotka arvioidaan eläimen elämän ja hyvinvoinnin arvoa suuremmiksi, tilanne on toinen. Useimpien mielestä on selviö, että ihmisen kuolema on eläimen kuolemaa suurempi menetys. Näin ollen, vaikka lihansyönnille ei edellä esitetyn käsityksen mukaan löydykään oikeutusta, jos tarjolla on kasvisravintoa, se saattaisi olla puolustettavissa tilanteessa, jossa kasvisravintoa ei ole saatavissa.

Edun suuremmuus ei oikeuta väkivaltaa

Mutta onko pienempi etu väkivalloin oikeus syrjäyttää toisen olennon suuremman edun tieltä? Jos esimerkiksi Matti sairastaa munuaisten vajaatoimintaa ja on vaarassa menehtyä ilman munuaisensiirtoa ja jos Pekka on käytännössä ainoa henkilö, joka voi luovuttaa hänelle toisen munuaisensa, niin epäilemättä Matille olisi operaatiosta enemmän hyötyä kuin siitä olisi Pekalle haittaa. Kuitenkaan emme katso, että Pekka olisi velvollinen luopumaan munuaisestaan Matin hyväksi. Pekka voisi tietenkin olla niin jalomielinen, että uhrautuisi Matin pelastamiseksi, mutta Pekan pakottamista tällaiseen uhraukseen pidettäisiin kuohuttavana vääryytenä.

Eriarvoisuuden eri merkitykset

Samaan tapaan tilanteessa, jossa voimme pelastaa tulipalosta vain joko terveen lapsen tai pahasti dementoituneen vanhuksen, meillä on oikeus ja ehkä velvollisuuskin pelastaa lapsi, ja pidämme siis tässä mielessä lapsen elämää vanhuksen elämää arvokkaampana. Mutta tästä ei suinkaan seuraa, että meillä olisi lapsen pelastamiseksi oikeus tappaa vanhus. Samoin ei myöskään siitä, että vastaavassa tilanteessa ensisijaisesti pelastaisimme ihmisen emmekä apinaa, välttämättä seuraa, että meillä olisi oikeus tappaa apinoita eläinkokeissa, vaikka näin voisimmekin pelastaa ihmisiä kuolemasta AIDSiin ja muihin vitsauksiin. Aktiivisen vahingoittamisen ja pakkotilanteessa tapahtuvan valinnan välillä on oleellinen ero.

Juuri kyvyttömyys tehdä tätä eroa johtaa kuvitelmaan, että eläinkokeiden vastustajan täytyy pitää eläimen elämää yhtä arvokkaana kuin ihmisen. Eläinkokeiden vastustajakin voi olla sitä mieltä, että eläimen elämä ei ole yhtä arvokas kuin ihmisen ja että toisen olennon vahingoittaminen toisen hyödyttämiseksi voi joissain tilanteissa olla oikeutettua, mutta hän saattaa katsoa, että koituvan hyödyn on tällöin oltava aivan toista kertaluokkaa aiheutettuun vahinkoon verrattuna. Ja on täysin mahdollista ajatella, että ihmisen elämä ei ole monin verroin simpanssin elämää arvokkaampi, että jälkimmäinen olisi oikeus tuhota edellisen pelastamiseksi.

Elämänmuotojen hierarkia

Sinänsä oikea ihmisen yksilöllisen itseisarvon korostaminen on valitettavasti synnyttänyt käsityksen, että itseisarvoisuus olisi ominaista vain ihmiselle ja että ihmiselämä olisi äärettömän paljon kaikkia muita elämänmuotoja arvokkaampaa. Eri elämänmuodot eivät ehkä ole yhtä arvokkaita, mutta silti kaikkien olentojen elämällä on oma äärellinen arvonsa. Tuntuu uskottavalta sanoa, että ihmisen elämän arvo on suurempi kuin koiran elämän arvo ja että koiran elämän arvo on suurempi kuin kärpäsen elämän arvo. Mutta vaikka ihmishengen pelastamiseksi ehkä onkin oikeutettua tappaa kärpänen, tästä ei ilman muuta seuraa, että myös koiran tappaminen olisi oikeutettua.

Jos katsomme, että meidän etumme vähäinen suuremmuus toisen olennon etuun verrattuna oikeuttaa meidät syrjäyttämään sen edun, emme kunnioita toisen olennon toiseutta, sitä että se ei ole sama kuin me ja että meillä ei ole oikeutta vaatia sitä uhrautumaan omien pyrkimystemme hyväksi samassa mitassa kuin itseämme.

Oikeusvaltiossa yksilöä ympäröi oikeuksien suojakehä, joka estää toisia tuottamasta hänelle vahinkoa vain sillä perusteella, että tästä olisi joillekin muille enemmän hyötyä. Oikeusvaltion vastakohta on yhteiskunta, jossa yksilöä ei kohdella yksilönä vaan pelkästään kokonaisuuden osana. Se vapauden tila, joka syntyy yksilön itsenäisyyden kunnioittamisesta, puuttuu.

Oikeutta yksilölle

Vaikka meidän yhteiskuntamme ehkä ei kohtelekaan eläimiä pelkkinä esineinä, se ei myöskään tunnusta niitä itseisarvoisiksi olennoiksi, joita tulisi kohdella samojen oikeudenmukaisuusperiaatteiden mukaisesti kuin ihmisiäkin. Niiden yksilöllisyyttä ja erillisyyttä ei kunnioiteta. Minkään, mitä niillä on, ei katsota olevan niiden omaa vaan vapaasti otettavissa kenen tahansa käyttöön, joka pystyy osoittamaan, että siitä on hänelle hyötyä. Ja tällöin ei edes edellytetä, että hänelle olisi siitä enemmän hyötyä kuin sen riistämisestä eläimelle on vahinkoa.

Kovin toisenlaiselta maailma näyttää, jos katsomme, että kaikkia eläviä olentoja – kasvit mukaan lukien – ympäröi vahvojen oikeuksien kehä. Tällöin ei myöskään luonnolla nähdä arvoa vain ekosysteeminä, esteettisenä ilmiönä tai mystisenä kokonaisuutena, vaan katsotaan että sen arvo on ennen muuta jokaisen siihen kuuluvan elävän olennon arvoa ja että elävää luontoa ei aidosti voi kunnioittaa kokonaisuutena kunnioittamatta jokaista elävää olentoa erillisenä yksilönä.

 

Artikkeli on julkaistu alunperin Vegaian numerossa 1/1994.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa