Herrasmiesten jutustelua luonnonsuojelusta ja joogasta

Teksti: Mia Takula

KansikuvaMatti Mäkelä ja Tero Tähtinen: Vanha metsuri ja metsähippi. Kirjeenvaihtoa 2013–2014. Savukeidas, 2014.

Erimielisten kirjeenvaihtoon perustuvat keskustelukirjat tuntuvat olevan pieni muoti-ilmiö kirjamaailmassa – ja ihan hyvästä syystä; parhaimmillaan keskustelukirja tarjoaa lukijalle selkeitä argumentteja häntä kiinnostavasta aiheesta kahdesta eri näkökulmasta. Lukijan tehtäväksi jää muodostaa oma käsityksensä väitellystä aiheesta – tai oman kannan ollessa selvä lukea silti mielenkiinnolla samanmielisen ja erimielisen näkemyksiä.

Matti Mäkelän ja Tero Tähtisen kirja Vanha metsuri ja metsähippi ei valitettavasti nouse tälle tasolle kuin parhaimpina hetkinään. On sinänsä vallan hienoa, että erimielisten kesken löytyy oikeastaan enemmän asioita, joista ollaan samaa tai lähes samaa kuin eri mieltä. Tämä lienee myös keskustelukirjojen yksi tarkoitus; näyttää, että pintaa raaputtamalla alta löytyy usein paljonkin yhdistäviä tekijöitä. Näinhän se todellisuudessa menee, vaikka media elää vastakkainasettelusta.

Milloin keskustelukirjassa sitten on tarpeeksi jytyä mutta myös sopivasti lämpöä? Mäkelä on tehnyt pitkän uran provokatiivisena esseistinä, kriitikkona ja poliittisena vaikuttajana, ja Tähtiselläkin tiedetään olevan varsin voimakas maailmankatsomus buddhalaisena ja kiinalaisen kirjallisuuden tutkijana. Heidän kirjansa on kuitenkin kuin kahden kohteliaan herrasmiehen jutustelua, ei niinkään hedelmällistä keskustelua saati väittelyä. Kirjan varovaisessa liikkeellelähdössä ehdin tuskastua, että teos kertoo lähinnä klapien sielunelämästä – mutta kirje kirjeeltä syvyyttäkin alkoi löytyä. Vanha metsuri ja metsähippi puivat asioita aina luonnonsuojelusta joogaamiseen ja maalainen-kaupunkilainen vastakkainasetteluun, stereotyyppejä purkaen.

Kirjan varovaisessa liikkeellelähdössä ehdin tuskastua, että teos kertoo lähinnä klapien sielunelämästä – mutta kirje kirjeeltä syvyyttäkin alkoi löytyä.

Näennäisesti Mäkelä ja Tähtinen eroavat toisistaan paljon; kärjistettynä toinen on keskustalainen maalainen ja toinen on city-vihreä. Todellisuus pakenee kärjistyksiä aina – tässä tapauksessa niin paljon, että erilaisuus olisi voinut olla suurempikin.

Kirjan tärkeä, koskettava ja mielestäni parhaiten käsitelty aihe on teoksen kirjoittamisen aikana tapahtunut Tähtisen äidin yllättävä kuolema. Molempien keskustelijoiden elämänasenteessa ja ajatuksissa on läheisen kuoleman kohdatessa hienoja ja tärkeitä oivalluksia, jotka koskettavat myös lukijaa.

Luonnonsuojelijana on ilahduttavaa lukea, että keskustalainenkin voi kannattaa aktiivisia toimia luonnon suojelemiseksi. Vegaanina on kiinnostavaa huomata, että Tähtinen on ryhtynyt vegaaniksi edellisen teoksensa jälkeen. Maatalouspolitiikka olisikin voinut olla enemmän esillä – siitä olisi voinut syntyä keskusteluun lisää ytyä.

Hyvistä hetkistä ja oivalluksista huolimatta kirja aiheutti haastetta lukea itsensä loppuun – siinä ohessa meni useampi mukaansatempaavampi teos.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa