Kirjaesittely: Oikean ruoan puolesta

Emma Karimaa

Oikean ruoan puolesta -kansikuva

Kirjaesittely: Oikean ruoan puolesta. Michael Pollan, 2010, Atena Kustannus Oy, 240 sivua.

Michael Pollanin teesit oikean ruoan puolesta ovat hyvin yksinkertaiset: Syö ruokaa. Sopivasti. Lähinnä kasviksia. Asiaa kuitenkin mutkistaa se, että ruoaksi ei lasketa ihan mitä hyvänsä. Pois lasketaan lisäainemössöt kuten margariini ja muut "ruoankaltaiset tuotteet", puhdistettu jauho ja sokeri sekä tehotuotetut raaka-aineet ja jalosteet. Pollan väittää ravitsemustieteen muuttuneen nutritionismi-ideologiaksi, josta hyötyvät lähinnä elintarvikkeiden jalostajat. Suuryrityksillä on tietysti paljon sanottavaa myös tutkimusten tuloksiin ja niiden perusteella annettaviin suosituksiin. Koska meidät kaikki on aivopesty, emme enää syö ruokaa vaan ravintoaineita.

Ruokaa ei kuitenkaan voi käsitellä pelkkinä ravintoarvoina, sillä se on enemmän kuin osiensa summa. Ruoka sisältää paljon muutakin kuin vielä tiedämme ja eri ruoka-aineiden välillä vallitsee suurimmaksi osaksi tuntematon vuorovaikutussuhteiden verkko. Tästä syystä olisi parempi välttää myös terveysvaikutuksilla ratsastavia elintarvikkeita. Kun vaikkapa muroihin lisätään muutamaa vitamiinia ja hivenainetta, se ei vielä tarkoita että kyseessä olisi oikeasti terveellinen tuote.

Pollanin tärkein sanoma on kuitenkin tämä: jos ihmiskunta on sopeutunut mitä erilaisimpiin ruokavalioihin, miksi sairastumme nykyään ruoasta? Esimerkiksi inuitit ovat perinteisesti syöneet lähinnä lihaa ja kalaa sairastumatta elintasosairauksiin. Syyllinen niihin näyttäisikin olevan koko länsimainen ruokavaliomme, eikä suinkaan se mitä nutritionistinen tiede kulloinkin esittää. Sehän on milloin syyttänyt rasvaa yleensä, sitten tyydyttyneitä rasvoja ja nyt epäsuosiossa näyttäisi olevan hiilihydraatti.

Yritin yllä tiivistää osan kirjan väittämistä, enkä ehkä saa niitä kuulostamaan aivan niin mielenkiintoisilta, kuin ne lukiessa tuntuivat. Ahmin kirjan parisataa sivua kuin jännittävän romaanin. Hortonomiksi opiskellessani väittelin opettajien kanssa luomutuotteiden paremmuudesta verrattuna tavanomaiseen tuotantoon. Yritin todistella, että luomu ei ole parempaa vain torjunta-ainejäämien puuttumisen vuoksi, vaan myös ravitsemuksellisesti. Tämä näkökanta on hyväksytty vasta viime vuosina, mutta Pollan paljastaa sen olleen tiedossa jo viimeistään 1930-luvulla. Teollisen maatalouden alkuaikoina sitä vastaan on esitetty paljonkin kritiikkiä, mutta sitten tuli toinen maailmansota. Ruokapulan vuoksi keinolannoitteet ja torjunta-aineet viimein löivät lopullisesti läpi. Piti saada mahdollisimman paljon ruokaa hinnalla millä hyvänsä. Sodan jälkeen teollisuus tarvitsi uusia tuotteita: räjähdysaineteollisuus alkoi valmistaa lannoitteita ja kemiallisia aseita kehittäneet tehtaat siirtyivät torjunta-ainemarkkinoille.

Teollinen maatalous on köyhdyttämällä maaperän tuhonnut myös ruokamme ravintoarvot. Vaikka tutkijat eivät ole vieläkään kehittäneet ruokapilleriä, josta saisi kaiken tarvittavan, uskovat tehomaatalouden puolustajat, että lisäämällä maahan yksittäisiä ravinteita se voisi toimia kuin terve maa. Maahan on elävä organismi ja keinolannoitteet ovat sille yhtä hyvää ravintoa kuin pikaruoka ja vitamiinipillerit meille. Todellisuudessa maa tarvitsee eloperäistä ainetta eli kompostia tai lantaa. Kun syömme terveessä maassa kasvatettua ruokaa pysymme terveempinä. Niin yksinkertaista se on!

Kasvissyöntiin Pollan ei oikeastaan ota kantaa puoleen eikä toiseen. Käsky syödä lähinnä kasviksia on kuitenkin paljon puhuva. Pollanin mukaan pienestä määrästä lihaa tai muita eläinkunnan tuotteita ei näytä olevan haittaa. Kasvikset sen sijaan ovat välttämättömiä. Vegaanin näkökulmasta (en ole pitkään aikaan ollut täysin vegaani, mutta syön vain silloin tällöin luomumunia tai -juustoa sekä dyykattua ruokaa, jonka kanssa en ole niin tarkka) kirjassa arveluttaa voin ylistys. Okei, se saattaa loppujen lopuksi olla terveellisempää kuin margariini. Mutta itse aion pysyä vegaanisen sinisenkeijun kannattajana. Vaikka siinä onkin muutama lisäaine, pidän sen syömistä ekologisempana kuin voin. Eikä siinä ole pahoja transrasvojakaan. Mitä tapahtuisi jos kaikki siirtyisivät syömään voita? Sen tuotantoa pitäisi lisätä ja niin lisääntyisivät myös kasvihuonekaasupäästöt ja rehevöityminen.

Yksi kirjan ohjeista kuuluu: suhtaudu epäillen uutuustuotteisiin. Esimerkiksi Pollan ottaa soijan. Sitä on käytetty Aasiassa tuhansia vuosia, mutta vain tofun ja fermentoimalla valmistetun soijakastikkeen, mison ja tempehin muodossa. Pollan ei ole yksin epäillessään soijan kasviestrogeenien vaikutuksia ja sanookin siksi pitäytyvänsä perinteisissä tavoissa nauttia soijaa. Hän antaa ymmärtää etteivät soijaproteiini-isolaatti ja teksturoitu soijaproteiini (eli esimerkiksi soijarouhe ja -hiutaleet) välttämättä ole turvallisia. En itse ota kantaa tähän asiaan, koska siitä on liikkeellä ristiriitaista tietoa. Näyttäisi kuitenkin, että soijamaidon ja -jukurtin syöminen tofun ja soijakastikkeen lisäksi olisi ihan ok. Tofuhan tehdään soijamaidosta. Eipä soijaa juuri muuten tule syötyä kuin tofuna ja soijajuustona. Soijarouheen olen korvannut härkäpapurouheella ja härkäpapua on syöty Suomessa ja muualla Pohjois-Euroopassa satoja vuosia ilman epäilyjä haitoista.

Kasvissyöjänä, joka laittaa enimmäkseen itse ruokansa luomuraaka-aineista, voisin sanoa että on pullat aika hyvin uunissa. Jos vain saisi vähennettyä sokerin ja valkoisen jauhon kulutusta. Mutta rasvan ja nopeiden hiilihydraattien evolutiivinen kutsu on voimakas, tuolta se nytkin kuiskii keittiön puolelta...

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 3/2010.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa

Vegaaniliitto Instagramissa