Arviot: Kirjat

Kirja-arvio: Vegaanimuffinit valloittavat maailman

KansikuvaIsa Chandra Moskowitz & Terry Hope Romero: Vegan Cupcakes Take Over The World. Da Capo press 2006.

Isa Chandra Moskowitzin ja Terry Hope Romeron Vegan Cupcakes Take Over The World on jo itsessään herkullisen näköinen opas suussa sulavien muffinien leipomiseen. Innostuin tästä kirjasta, sillä monissa kirjoissa ohjeet vaativat hintavia erikoisaineksia, joita ei välttämättä ihan joka kaupasta löydy. Olen kuullut monenlaisia mielipiteitä soijamaidon ja omenaviinietikan käyttämisestä leivonnassa, mutta itse en ole kokenut tätä hankalaksi. Suuremmalla todennäköisyydellä kaapistani löytyy omenaviinietikkaa kuin esimerkiksi kanamunankorviketta.

Makumetkuja murusille – pienen eläinten ystävän keittokirja

Makumetkuja murusille -kansiMakumetkuja murusille - pienen eläinten ystävän keittokirja. Inna Somersalo ja Elina Kauppila. Finn Lectura 2013.

Makumetkuja murusille lupaa tarjota mukavia kokkaushetkiä lapsille ja aikuisille. Kirjan ulkoasu onkin pirteän keltainen, ja Elina Kauppilan vekkulit eläinkuvat sekä reseptejä havainnollistavat sarjakuvat epäilemättä innostavatkin lapsia tarttumaan kirjaan. Kirja on havainnollisesti ja selkeästi taitettu.

Kirjaesittely: Raakaruoka-aika

KansikuvaRaakaruoka-aika! Herkkuja ilman hellaa ja uunia. Outi Rinne. Atena 2013. 235 s.

Edellisessä suomenkielisessä raakaruokakirjassa, Mea Salon mainiossa Hellattomassa kokissa (Moreeni 2011), raakaravintofilosofiaa ja -käytäntöjä käytiin läpi runsaan sadan sivun verran ennen ensimmäistäkään ruokaohjetta. Outi Rinteen ote on rennompi. Hän lähtee liikkeelle ruuan nautinnollisuudesta, ja terveysseikat tulevat kylkiäisinä. Resepteissä ei nipoteta: retikkanuudeleissa on jopa tofua täytteenä.

Kirjaesittely: Kasvisseikkailu

Kasvisseikkailu-kansikuvaKirjaesittely: Kasvisseikkailu. Raisa Kettunen. Kustannusosakeyhtiö Moreeni 2013.

Kasvisseikkailu tutustuttaa lapsia kasvisruoan herkullisen maailmaan yhdessä aikuisen kanssa. Puputyttö-keittokirjoillaan ihastuttaneen Raisa Kettusen uusimmassa teoksessa on mutkattomia kasvisruokareseptejä hauskoilla kertomuksilla höystettynä.

Syötäväksi kasvatetut – Miten ruokasi eli elämänsä

Kansikuva

Kirjaesittely: Syötäväksi kasvatetut. Elina Lappalainen. Atena 2012. 355s.

Kanava-tietokirjapalkinnon saanut ja Tieto-Finlandia -ehdokkaanakin ollut Elina Lappalaisen kirja ”Syötäväksi kasvatetut” on saanut aikaan julkista keskustelua tuotantoeläinten olosuhteista Suomessa. Teostaan varten toimittaja Lappalainen on vieraillut muutamilla tuotantotiloilla ja teurastamoissa, haastatellut eläinlääkäreitä, eläinten hyvinvointutkijoita, tuottajia, lihayhtiöitä sekä eläinsuojelu ja -oikeusaktiiveja. Tänä syksynä ilmestynyt kirja on kattava tietopaketti esimerkiksi eläinten teurastusluvuista, tappomenetelmistä, tilakoista, neliömääristä ja kasvatustavoista. Lisäksi alussa on hyvä peruskatsaus eläinten oikeuksiin. 

Virolainen vegaanikeittiö

KansikuvaKesällä ilmestyi ensimmäinen virolainen vegaanikeittokirja. Tekijät Mikk Mägi ja Loore Emilie Raav ovat nuoria vegaanikokkauksen ammattilaisia. Mikk on koulutukseltaan sekä kondiittori että kokki ja työskennellyt vuosia tallinnalaisessa Aed-ravintolassa. Nyt hän pyörittää yhdessä Loore Emilien kanssa vegaanista catering-yritystä nimeltään Miku Vegan Kohvik.

Kirjaesittely: Vegeherkkuja

Kansikuva

Kirjaesittely: Vegeherkkuja − 70 ihanaa leivonnaista ja jälkiruokaa vegaanille. Emily Mainquist. Tammi, 2012. 144 s.

Emily Mainquistin uusi herkkukeittokirja lupaa paljon, mutta tuottaa pienoisen pettymyksen. Lähes jokaisessa leivonnaisessa on yhtenä ainesosana mainittu kananmunankorvike, mikä moisen käyttöön tottumattomasta vaikuttaa välillä turhalta. Kuiva-aineiden mitat ilmoitetaan grammoina myös silloin, kun ne olisi täysien tai puolen desin tarkkuudella helppo ilmoittaa myös desilitroina. Nyt jouduin etsimään muuntotaulukot netistä ennen leipomista. 

Dolce patata – ilmastoystävän keittokirja

Kansikuva

Kirjaesittely: Dolce patata – ja muuta ihanaa kasviksista. Heli Kuusipalo. Into Kustannus 2011.

Dolce patata on italiaa, ja tarkoittaa ”ihanaa perunaa”. Italiankielisellä kirjan nimellä kirjoittaja on halunnut kunnioittaa italialaista ruokakulttuuria, joka sai hänet arvostamaan lähiruokaa, iloitsemaan yhdessä syömisestä ja nauttimaan sesonkiruokien vaihtelusta.  Ihana peruna on puolestaan ylistys suomalaiselle ruokakulttuurille. Nimi sopii hyvin myös ilmastoystävällisenä mainostetulle kasviskeittokirjalle, ovathan esimerkiksi riisin kasvihuonepäästöt 40-kertaiset perunaan verrattuna. 

Kirjaesittely: Vegestan

Kansikuva

Kirjaesittely: Vegestan. Kasvisruokaa Lähi-idästä. Sally Butcher. Moreeni 2012.

Uusi keittokirja Vegestan tuo kiinnostavan näkökulman Lähi-itään: vaikka kasvissyönti ja islam eivät suoraan kuulu yhteen (muslimit kieltäytyvät vain sianlihasta ja muutamista merenelävistä), on arabialainen keittiö hyvin kasvispainotteinen. Kirjan tekijä Sally Butcher on itsekin sekasyöjä, mutta halunnut julkaista kasviskeittokirjan, sillä Lähi-idän maissa kasviksia ja yrttejä todella arvostetaan eikä niitä jätetä lisukkeen tai pakollisen salaatin asemaan. Sen vuoksi tekijä on nimennyt Lähi-idän Vegestaniksi. Hän on itse englantilainen, mutta tutustunut Lähi-idän ruokakulttuureihin iranilaisen miehensä kautta ja pitää Lontoossa Lähi-idän elintarvikeliikettä.

Suosituksia korkeakouluruokailuun

Kansikuva

Kela ja Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkaisivat joulukuussa 2011 uudet suositukset korkeakouluruokailun periaatteiksi. Opiskelijaruokailua on tuettu yhteiskunnan varoin Suomessa  vuodesta 1979 lähtien. Suositus määrittelee kriteerit, jotka ovat ateriatuen saamisen ehtona. Opiskelija-aterian on esimerkiksi täytettävä kolmannes koko päivän energian tarpeesta. Erityisesti on kiinnitetty huomiota rasvan laatuun ja suolan määrään, jotka ovat usein ongelmia joukkoruokailussa. 

Kirjaesittely: Vegaanikeittiön käsikirja

Kansikuva

Kirjaesittely: Vegaanikeittiön käsikirja. Steen, Celine & Newman, Joni Marie. Suom. Rancken, Janna & Huhtanen, Noora. Moreeni 2011.

Vegaanikeittiön käsikirjan takakansi kertoo teoksen olevan ”korvaamaton apu jokaiselle vegaanille”. Tutustuttuani kirjaan väitän, ettei tämä suinkaan ole korvaamaton jokaiselle vegaanille, mutta aloittelevalle vegaanille erittäin hyödyllinen ja suositeltava teos. Konkarille kirjan parasta antia ovat mielenkiintoiset reseptit, koska mukana on paljon suomalaisille vegaaneille uusia ruokia, kuten kurpitsajäätelö, kurpitsa-linssipihvit, kikherne-suklaakakku tai punaviiniragu.

Kirjaesittely: Luonto pakastimessa

Luonto pakastimessa -kansi

Kirjaesittely: Luonto pakastimessa. Anu Silfverberg. Teos 2011.

Anu Silfverberg (s. 1974) on helsinkiläinen vapaa toimittaja ja kirjailija. Hän tunnustautuu feministiksi ja luonnon ystäväksi. Hänen mielestään ihminen riistää eläimiä, ja ainoa oikea tapa poistaa eläinten kidutus ja rääkkäys olisi muuttaa kulutustottumuksia.

Kirjan sivuilta leyhähtää todellinen tuskan ja kuvotuksen ilmapiiri, kun puhutaan kanaloista, kettutarhauksesta, maksan takia lihotetuista hanhista, maitopurkin kyljen kuvissa iloisena pomppivista riistetyistä lehmistä, luustovikaisista rotukoirista ja niin edelleen.

Parempi olo herkuttelusta tinkimättä

Kansikuvat

Kirjaesittelyt:
Raw food –  Elinvoimaa raakaravinnosta. Erica Palmcrantz Aziz ja Irmela Lilja. Kustannus-Mäkelä 2010.
Raw food –  Makeita herkkuja raakaravinnosta. Erica Palmcrantz Aziz ja Irmela Lilja. Kustannus-Mäkelä 2011.

Mansikkatäytekakkua vaniljaisella kuorrutuksella ja banaanitäytteellä, kookostäytteisiä suklaakonvehteja, omena-kaurakeksejä, suklaamoussekakkua… Kaikkia näitä saa syödä nyt täysin hyvällä omallatunnolla!

Raakaruokaherkut koostuvat pääasiassa pähkinöistä, siemenistä, marjoista, kuivatuista hedelmistä ja kylmäpuristetuista öljyistä. Ne eivät sisällä teollisia ainesosia, tyhjiä kaloreita, vehnäjauhoja tai monien välttelemää valkoista sokeria. Ne ovat siis täydellisiä herkkuja myös vegaanin ravitsemuksen kannalta. Kuulostaako tylsältä ja yliterveelliseltä?

Kaikki tai ei mitään, vai jotain siltä väliltä

Eläinten syömisestä -kansi

Kirjaesittely: Eläinten syömisestä. Jonathan Safran Foer. Atena 2011, 340 s (englanninkielinen alkuteos Eating Animals, 2009, Penguin).

Kun amerikanjuutalainen Jonathan Safran Foer (s. 1977) julkaisi kirjansa Eating Animals vuonna 2009, siitä tuli nopeasti lukijasuosikki ja suurilmiö. Natalie Portman julisti ryhtyvänsä vegaaniaktivistiksi. Eating Animals, joka on kolmen vuoden intensiivisen tutkimustyön tulos, on käännetty 36 kielelle, ja nyt se on saatavilla myös suomenkielisenä. Lisähöysteenä suomalaisessa laitoksessa on Salla Tuomivaaran kirjoittama Suomen eläintuotantoon keskittyvä luku.

Sarjakuvien ja vegaaniruoan välimaastossa

Sarjakuvakeittokirjan kansi

Kirjaesittely: Sarjakuvakeittokirja. Milla Paloniemi (toim.). Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2010. 79 s.

Muun muassa Kiroileva siili -sarjakuvastaan tunnettu Milla Paloniemi on toimittanut keittokirjan, joka sisältää reilun parinkymmenen sarjakuvataiteilijan sarjakuvia ja reseptejä. Kirjan tekoon ovat osallistuneet muun muassa taiteilijat Petri Hiltunen, Anssi Kela ja Tuukka Teponoja. Sarjakuvista ja resepteistä syntyy enemmän tai vähemmän humoristinen kokonaisuus, joka tuntuu olevan kirjan johtoajatuskin. Kirjan parasta antia ovatkin esimerkiksi lihansyöjien huijaamisesta kertovat sarjakuvat, joissa heille syötetään soijarouhetta jauhelihana. 

Proteiinia kasvissyöjän lautaselle

Ravitsemushoito-kansikuva

Kirjaesittely: Ravitsemushoito. Suositus sairaaloihin, terveyskeskuksiin, palvelu- ja hoitokoteihin. Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010.

Keväällä ilmestyneen ravitsemushoitosuosituksen tekijät ovat kiitettävästi paneutuneet kasvissyöjien ravitsemukseen. Lähes viisisivuinen kappale kasvisruokavalioista on Suomessa julkaistujen suositusten joukossa poikkauksellisen edistyksellinen. Heti kättelyssä tehdään selväksi, että sairaalassa on tarjottava vegaaniruokaa, jos se on potilaan ruokavalio. Ruokavalion täysipainoisuutta ja erityisesti energia- ja proteiinisisältöä korostetaan useaan otteeseen: maidon tilalle kasvimaitoa ja lihan tilalle soijarouhetta, tofua, papuja, herneitä ja linssejä. 

Sivut

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa