Maito mikroskoopin alla

Jussi Lepola

Kansikuva. Milk the deadly poison.

Kirjaesittely: Milk the Deadly Poison. Robert Cohen. Argus Publishing Inc, 317 s.

Sanapari  “Got Milk!” , joka on toiminut maitomainosten sloganina USA:ssa, esiintyy useaan kertaan tässä Robert Cohenin asiantuntevassa kirjassa. Tosin Cohenin käyttämänä jokainen niistä on kuin uusi naula kyseisen teollisuuden arkkuun.

Kun katsot kirjan etukantta, saatat pelästyä hieman. Siinä on kuva maitotölkistä (homogenisoitua ja pastöroitua tietenkin), joka on tehty näyttämään pommilta. Yhdellä sivulla on kansainvälinen myrkyllisyyttä merkitsevä pääkallo/sääriluut yhdistelmäkuva. Toisessa kyljessä ainelistaus on  mielenkiintoinen: ”Voimakkaita kasvuhormoneja, kolestrolia, tuholaismyrkyjä, antibiootteja” ja niin edelleen. Tämä on kuitenkin vasta alkua sille, mitä on sisäsivuilla.

Kirja jakautuu neljääntoista lukuun, mutta luvut eivät ole erillisiä vaan liittyvät yhteen selittäessään sen, mitä lehmänmaito on, minkälaiset trendit ovat sen taustalla ja minkälainen historia sillä on. Robert Cohen mainitsee alkuperäiseksi motiivikseen kirjan kirjoittamiselle rBGH:n käyttöönoton maitoteollisuudessa.

Geenimuuntelu maitoteollisuudessa: rBGH

Ilmaus rBGH on lyhenne sanoista ”recombitant Bovine Growth Hormone”. Kuten jo nimestä voi päätellä kyseessä on synteettinen naudan kasvuhormoni. Cohen käy hormonipuolen läpi kirjassaan huolella. Jokaisessa naudassa on luonnostaan kasvuhormonia (BGH). Variaatio tästä hormonista so. rBGH on Monsanton geenimuuntelulla kehittämä hormoni. Kyseisen hormonin on todettu lisäävän lypsylehmien maidontuotantoa.

Ensimmäisissä kolmessa luvussa kirjoittaja käy läpi maitoteollisuuden viestin kuluttajille, maidon lyhyen historian Amerikassa ja viimein sen, miten maito on nykypäivänä muuttunut - kiitos Monsanton ja rBGH:n. Kolmannessa luvussa käsitellään yksityiskohtaisesti ns. ”Juskevichin ja Gyerin paperi” so. Judy Juskevichin ja Greg Gyerin tutkimus, jonka perusteella FDA hyväksyi rBGH:n käytön lypsylehmissä. Luvun lopussa on listattu kahdeksan vakavaa erehdystä, jotka FDA teki tarkastaessaan  Juskevich/Gyer –paperia. Cohen toteaa, että hän ei olisi päässyt itse korkeakoulussa läpi vastaavalla esseellä, mutta puoliuninen tiedemaailma hyväksyi sen ilman kommentteja.

Neljännessä luvussa Cohen esittää tieteelliset perustelut sille, mikä tekee rBGH:sta niin vaarallista. Alkupuolelle lukua hän on liittänyt kuvat rBGH:n ja IGF:n (Insulin like Growth Factor) aminohapposekvensseistä. Luvussa selitetäänkin yksityiskohtaisesti Monsanton tekemä kohtalokas virhe rBGH:n aminohappoketjun koostamisessa. Virheen, joka myös meni kaikilta ohi huomaamatta. 

Cohen selostaa huolellisesti sen, miksi Monsanton koejärjestelyt rBGH:sta olivat huonosti suunniteltuja. Monsanto myös eväsi häneltä liikesalaisuuksiin vedoten mahdollisuuden tutustua tutkimusten alkuperäisaineistoon, jota oli tiedemaailmaa varten ”muokattu” huolella. Cohen haki oikeudelta informaatiovapauteen vedoten lupaa tutustua tuohon kriittiseen aineistoon. Oikeus kuitenkin piti aineiston Monsanton liikesalaisuuksien piiriin kuuluvana. Asian oikeuskäsittely on selostettu neljännessä luvussa yksityiskohtaisesti.

Kuluttaja talutushihnassa

Kirjan luvut 5-7 kertovat siitä, miten FDA (Food and Drug Administration)** johti harhaan ihmisiä rBGH:n tapauksessa.  Mukaan on liitetty kirje presidentti Clintonin avustajalta. Kirjeessä selitetään Valkoisen talon virallinen kanta rBGH:n käyttöön liittyen sekä rationalisoinnit, joilla kyseisen hormonin käyttöönottoa on puolusteltu. 

Cohen kumoaa yksityiskohtaisesti Valkoisen talon virallisen ”Java Jiven”. Vaikka virallinen kanta saa kenen tahansa ajattelevan ihmisen leuan lonksahtamaan auki, on tätä kirjan kohtaa silti vaikea lukea ilman tiettyä huvittuneisuutta. Esimerkiksi kohdassa kuusi Cohen toteaa lehmien syöttöohjelmasta seuraavaa (hallituksen kustantama tietenkin): ”Sanotteko tosiaan, että te syötätte heidän lehmänsä. Hallitus järjestää maidolle hintatukia, ostaa ylijäämän, antaa meidät myrkyttäviä kemikaaleja kehitteleville yhtiöille verohelpotuksia ja syöttää heidän eläimensä… Miksi ette vain maksa maidontuottajille, että voisivat… kuten te muutkin byrokraatit istua pöydän ääressä tekemättä mitään.”(ss. 105-106.) Siteerauksen esitystyylistä huolimatta Cohenin huumori ja suorapuheisuus tekevät kirjasta mukavan lukea.

Ei aivan pulmunen

Kirjan loppuosan  so. luvuissa 8-14 kerrotaan siitä, miksi maito ei olekaan aivan ”luonnon täydellistä ruokaa”.  Luvuissa kerrotaan muun muassa maidontuottajien oppima tärkein läksy Washingtonin byrokratiasta: hallituksen tekemät ylijäämämaidon ostot.

Cohenin teos paljastaa, että maidosta oli jo ennen rBGH:ta ylituotantoa. Maitoteollisuuden kannattaa kuitenkin ylijäämien ostojen takia tuottaa yhä lisää maitoa, koska se on maitoteollisuudelle lisätuloa – veronmaksajien kustannuksella. Cohen osoittaa maitoteollisuuden uuden väitteen pyrkimyksestä alentaa maidon hintaa rBGH:n avulla absurdiksi, sillä teollisuus on vuosia lobannut nostaakseen maidon hintaa.

Luvussa yhdeksän esitellään useiden lääketieteen ammattilaisten perustellut mielipiteet maidosta. Mukana ovat Benjamin Spock MD, Neal Barnard MD ja Robert Kradjidan* MD. Kenelläkään heistä ei näytä olevan kovin kaksista mielipidettä lehmän maidosta. Kun lukija on lukenut heidän mielipiteensä, niin mielikuva maidon puhtaudesta on jo hieman muuttunut.

Mukaan mahtuu lisää absurdeja kuvauksia muun muassa siitä, miten lastenlääkärien komitea ei kyennyt esittämään yhtään järkevää syytä sille, miksi alle vuoden ikäisille lapsille tulisi antaa lehmänmaitoa. Tästä huolimatta komitea kuitenkin jatkoi sen suosittelemista. Lukijan mielikuva ”objektiivisesta tieteestä” muuttuu kirjan lukemisen myötä.

Loppuosa kirjasta kuvaa yksityiskohtaisesti lehmänmaidon yhteyttä muun muassa sivistyneessä maailmassa eniten pelättyyn  tappajatautiin syöpään. Cohenin teoksessa osoitetaan yhteys IGF-1 kasvuhormonin ja syövän kehittymisen välillä sekä seikka, että FDA:n mukaan IGF-1:n ei pitäisi selvitä ruoansulatuksesta. Cohen kuitenkin selostaa miksi tämä hormoni selviää, vaikka sen ei pitäisikään. Myös kansallisen syöpärekisterin puuttuminen informaatioajalla kummastuttaa Cohenia. Muita kirjassa käsiteltyjä maitoon liittyviä  tauteja ovat muun muassa munuaiskivet, allergiat, ummetus ja diabetes. Luku neljätoista käsittelee vaihtoehtoja lehmänmaidolle. Cohenin mukaan  vesi on aivan hyvä vaihtoehto. Seikka, joka nykyaikana jää turhan usein huomaamatta. Lisäksi mukaan on listattu tavallisimpia kasveista tehtyjä maitovalmisteita kuten kauramaito. 

Kenelle luettavaksi?

Kirja sopii hyvin viitseliäille lukijoille, jotka ovat valmiita kahlaamaan läpi paikoin vaikeaselkoista tieteellistä tekstiä. Erityisen hyvä kirja on niille, jotka haluavat tietoa maidosta esitelmiin, tutkimuksiin yms. sillä maito on käsitelty varsin perusteellisesti kirjassa. Oma suositukseni on, että kirja kannattaa lukea läpi kokonaan. Jos kuitenkin haluat etupäässä tietää, miten maitoa on mainostettu kuluttajille ja mitä maito tekee, niin kappaleet 2-7 voi jättää huoletta väliin. Jos taas haluaa tietoa maitopolitiikasta niin nämä kappaleet ovat tärkeimmät luettavat.

Kirja kokonaisuudessaan on varsin antoisa kokemus, vaikka esim. kolmannen luvun Juskevich/Gyerin –paperin läpikahlaaminen kommentteineen oli itselleni varsin haastavaa. Yksi asia on kuitenkin varma: kirjan luettuasi olet paljon fiksumpi, mitä tulee tietämykseen maidosta.

* Robert Kradjidanin ”Milk the Deadly Poison” -kirjassa esitetty ”Maitokirje” on nähtävissä myös Cohenin nettisivuilla osoitteessa www.notmilk.com

** Kyseinen elin on USA:ssa ylin viranomainen, joka päättää markkinoille tulevien elintarvikkeiden,lääkkeiden ja hoitojen hyväksymisestä ja niiden turvallisuudesta kuluttajille. Tämän vuoksi FDA päätti rBGH:n tapauksenkin. 


Robert Cohenin kirja on lainattavissa Vegaaniliiton kirjastosta.

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 4/2004.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa