Kaupat ja tuotteet

Kuluttajanurkka 2/2012

Alpro laajentaa kasvimaitojen valikoimaa päivittäistavarakaupassa tuomalla markkinoille Manteli- ja Hasselpähkinäjuomat. Mantelijuoma on valmistettu paahdetuista Välimeren manteleista ja sitä myydään litran pakkauksessa. Tuotetta suositellaan sellaisenaan juotavaksi sekä esimerkiksi kahvin sekaan lisämakua tuomaan. Hasselpähkinäjuomaa myydään 3 x 250 ml:n pakkauksessa ja sitä suositellaan käytettäväksi esimerkiksi leivonnassa ja jälkiruoissa.

Vegaaniyrittäjät – aatetta ja arvovalintoja

Pandasonics

Vegaiassa on usein käsitelty yrityksiä, joiden liikeidean perustana on veganismi.  Mutta entä ne yritykset joiden kohdalla näin ei ole? Miten veganismi näkyy yrityksen toiminnassa?

Vegaaniliiton sivuilla on ollut jo jonkin aikaa lista vegaanien omistamista yrityksistä. Osalla yrityksistä, kuten elintarvikkeita myyvillä Runsaudensarvella ja Vegetukulla veganismi on toiminnassa varsin keskeisellä sijalla. Listalla on kuitenkin myös paljon yrityksiä, joiden toiminta ei suoraan näytä liittyvän veganismiin millään tavalla. Siinä ei toki ole mitään ihmeellistä, että vegaani tienaa leipänsä yrittämisellä, mutta onko näiden yritysten listaaminen Vegaaniliiton sivuille perusteltua ja tarpeellista? Miten veganismi näkyy yrityksen toiminnassa ja voiko sen kanssa tulla ristiriitoja? 

Kuluttajanurkka 1/2012

Alpro Creamy -tuotteet

Alpro Soyan kevään uutuuksiin kuuluu sekä uusia soijajogurtteja että vegaaninen vaihtoehto kermavaahdolle. Uutuustuotteiden lisäksi Alpron tuotesarja kokee keväällä visuaalisen uudistuksen.

Mild & Creamy -jogurtit ovat maultaan tuotesarjan aiempia jogurtteja miedompia ja raikkaampia sekä koostumukseltaan täyteläisempiä. Makuvaihtoehtoja ovat maustamaton, vanilja ja mustikka, ja tuotteita myydään 750 ml:n uudelleen suljettavissa pakkauksissa. Fruity & Creamy on 2x110 ml:n pakkauksissa myytävää, persikalla maustettua herkuttelujogurttia. Edellä mainitut tuotteet ovat vitamiinirikastettuja ja ne on valmistettu ilman keinotekoisia väri-, makeutus- ja säilöntäaineita.

Vegaanituotteet.net – eläinystävällisen kuluttajan tietopankki

Vegaanituotteet.net sivuilla on listattu Suomessa saatavilla olevia vegaanisia tuotteita. Kauppareissu sujuu vaivattomammin, kun varmasti kasviperäiset tuotteet ovat tiedossa, eikä kaikkia tuoteselosteita tarvitse lukea läpi. Sivustosta on apua myös niille, joille on tulossa vegaani kylään tai jotka asuvat samassa taloudessa vegaanin kanssa.

Vegaanituotteet.net-sivusto sai alkunsa vuonna 2007, jolloin sivustoa ylläpitävä Marja-Liisa Lähteinen toimi Eläinoikeusfoorumin moderaattorina. ”Noihin aikoihin foorumi oli tosi aktiivinen ja ihmiset keräsivät keskusteluihin tuotetietoa ja -vinkkejä. Laadimme muiden ylläpitäjien kanssa niistä yhteenvetoja ja tuotelistauksia, jotka eivät kuitenkaan keskustelupalstaan upotettuina olleet kovin helppokäyttöisessä muodossa. Päätin siirtää listat omiksi nettisivuikseen.”

Kuluttajanurkka 4/2011

Viime vuosina voimakkaasti kasvanut kasvimaitotuotteiden valikoima on saanut tänäkin syksynä vahvistusta helpottamaan vegaanien ja muiden tiedostavien kuluttajien elämää. Lisäksi muun muassa suomalaisten perinneherkkua karjalanpiirakkaa saa nyt vegaanisena ja luomuna.

Kuluttajanurkka 2/2011

Kevään ja kesän eläinystävällisiin uutuuksiin kuuluu muun muassa jogurttia, jäätelöä ja lakritsia.

Alpro Soyan yofu-uutuuksia ovat maut Vilja ja Exotic ja niitä myydään neljän pikarin pakkauksissa. Ensin mainittu sisältää muun muassa pellavansiemeniä, tattaria ja maissia, sen on runsaskuituinen ja sopii myös keliaakikoille. Jälkimmäinen sisältää kaksi persikan- ja kaksi eksoottisten hedelmien makuista yofua. Lisäksi Alpro tuo markkinoille 1 litran pakkauksessa myytävän Luomusoijajuoman.

Heluna Fashion on muutakin kuin vegaanikenkiä

Timo Kiviniemen yrityksellä on ylevä toiminta-ajatus: Hän haluaa helpottaa vegaanien elämää.

”Lopullisen kimmokkeen kaupan perustamiseen sain Kauppakorkeakoulun kurssilta, jossa piti tehdä liiketoimintasuunnitelma. Sen jälkeen päätin toteuttaa vegaanikenkäkauppa-idean ja perustin Heluna Fashionin”, kertoo Timo Kiviniemi liikkeen syntymisen taustasta. Heluna Fashion on ollut olemassa melkein kolme vuotta. Asiakkaita on käynyt vaihtelevasti – joskus lauantaisin on ollut jopa tungosta, mutta välillä on ollut päiviä ilman yhtäkään asiakasta: ”Kyllä tämä tässä nyt pyörii”, summaa Kiviniemi, joka on vegaani puhtaasti eläinoikeussyistä. ”Vegaanien elämä on kuitenkin nykyään helpompaa kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten”, kertoo hän kulttuurin muutoksesta.

Vegetukku on myös tukku

Vegetukku on yritys, joka Vegaian lukijoille lienee parhaiten tuttu verkkokaupastaan. Nimensä mukaisesti yritys panostaa kuitenkin myös tukkukauppaan. Vegaian toimittaja matkusti Turkuun selvittämään, mistä on kyse.

Vuoden 2009 lopussa perustettu Vegetukku on täysin vegaaninen elintarvikkeiden maahantuoja, vähittäismyyjä ja tukkukauppias. Yrityksen tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa erilaisia lihaa korvaavia tuotteita, ruokaöljyjä, luonnonmukaisia kuivattuja marjoja ja siemeniä, urheilulisäravinteita sekä hammastahnaa ja pesupähkinöitä. Valikoimassa on myös kylmätuotteita, joita ostavat yritysasiakkaat sekä lähiseutujen yksityisasiakkaat, jotka voivat noutaa tuotteet muita vegaanituotteita myyvästä Uppveg-myymälästä.

Yritysesittelyssä Polar Sun Products

Polar Sun Products on Virossa toimiva soijatuotteita valmistava yritys, jonka Soyappétit -tuotemerkin varmasti moni jo tuntee. Tuotesarjaan kuuluu soijarouheita, -hiutaleita, -suikaleita ynnä muita teksturoituja soijavalmisteita sekä näihin pohjautuvia valmisruokia. Alun perin yritys myi ja pakkasi myslejä, papuja ja pähkinöitä. 1990-luvulla yritys alkoi keskittyä soijatuotteisiin, kunnes päätti luopua muista tuotteista kokonaan. Soyappétit syntyi vuonna 2000 ja on siitä lähtien kuulunut lukuisten kauppojen perusvalikoimaan. Suomessa tuotteita markkinoi Transmeri Oy.

Ajankohtaista kosmetiikka- ja vaatealalla kesä 2009

HCS-logoLeaping bunny tai Human cosmetic standard -logo Animalian ylläpitämän eläinkokeettoman kosmetiikan listalle on viimein saatu toinenkin kotimainen kosmetiikkamerkki (Lifehair Oy:n lisäksi), Valanni cosmetics. Sarjaan kuuluu muun muassa ihon- ja hiustenhoitotuotteita sekä mineraalimeikkejä. Tuotteet eivät myöskään sisällä mitään eläinperäistä. Eläinkokeettoman kosmetiikan listalle on päässyt lisäksi muitakin uusia tulokkaita. Ajankohtainen lista löytyy osoitteesta www.animalia.fi/kosmetiikkalista.  

Joutsen ja kukka ympäristön asialla

Tuotepakkaukset peittyvät merkkeihin. Harva kuitenkaan tietää, mistä kaikki merkit kertovat. Osa merkeistä on virallisia, ulkopuolisen tahon myöntämiä, ja niillä on selkeä sanoma. Osa merkeistä taasen johtaa kuluttajan tahattomasti – ja osa tahallisesti – harhaan ulkoasullaan.

Useimmissa tavararyhmissä on valittavana monien eri valmistajien tuotteita ja valintatilanne saattaa olla vaikea. Useasta pakkauksesta saattaa löytyä vihreäsävyinen merkintä, joka luo mielikuvan tuotteen ympäristöystävällisyydestä. Helppo tapa ratkaista vaikea valintatilanne on valita tuote, jossa on virallinen ympäristömerkki.

Merkillä on väliä – mutta mitä merkit kertovat?

Ei riitä, että tuote on vegaaninen, vaan on hyvä myös miettiä, mitä seurauksia tuotteen ostamisella on. Työllistätkö Suomessa vai Aasiassa? Suositko kemikaalien käyttöä vai luonnonmukaisia viljelymenetelmiä? Rikastuuko yritysjohto vai saako kehitysmaan lapsi mahdollisuuden koulunkäyntiin?

Suomalaisten kauppojen valikoimat ovat yltäkylläiset ja valinnanvaraa on – jopa vegaanilla. Kun on ensin varmistunut elintarvikkeen vegaanisuudesta, kannattaa katsoa, löytyykö pakkauksesta tuotteen taustasta kertovia merkkejä. Valinnat voi tehdä nykyään muun muassa kotimaisuuden ja luonnonmukaisuuden lisäksi myös oikeudenmukaisuuden ja kasvihuonekaasupäästöjen mukaan.

Sivut

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa