Sikoja

Ei itkeä saa, ei meluta saa

Asiasanat: 

Teksti: Pinja Mustajoki
Kuvat: Anniina Ljokkoi

Mistä tiedän joulun lähestyvän? Kaupoissa soivista joululauluista, jouluvalojen syttymisestä ikkunoihin vai piparkakun tuoksusta keittiössä? En, vaan ristiriitaisen joulukinkkuahdistuksen puristuksesta rinnassani.

En ole tuskani kanssa yksin. Facebookin vegaaniryhmät alkavat taas näihin aikoihin täyttyä kysymyksistä, miten selvitä joulusta ilman ahdistusta tai ruokariitoja perheen kesken. Jouluperinteitä on monenlaisia, mutta useimpien joulunviettoon kuuluu oleellisena osana ruokailu. Syödään paljon ja paremmin, ja istutaan tuntitolkulla yhdessä maistellen, haistellen ja tuijotellen joulupöydän antimia.

Kuollut sika vegaanin nenän alla on ilonpilaaja vailla vertaa. Kinkku näyttäytyy lämpimän yhdessäolon ja iloisen juhlatunnelman irvikuvana. Vegaanin ei sovi kuitenkaan pilata muiden joulutunnelmaa muistuttamalla eläintuotannon kestämättömästä vääryydestä.

Selviytymisstrategioita kinkkuahdistukseen on useita. Jos kinkkua ei kertakaikkiaan voida jättää pakastealtaaseen, tehdään kompromisseja, tuodaan omia eväitä ja yritetään olla pahoittamatta kenenkään mieltä. Jotkut jättäytyvät perhejoulusta kokonaan pois ahdistavan tai kiusaannuttavan ruokapöytäkokemuksen tai erimielisyyksien pelossa. Toiset kokoontuvat yhteen viettämään joulua vegaaniporukalla, jossa kinkku on vain paha painajainen.

Joulun juhlapöytäItse olen useamman vuoden viettänyt joulua kahdessa kodissa, kahden eri kodin tavoin. Omassa kodissani tarjoillaan vegaanista jouluruokaa: perinteisiä jouluruokia vegaanisesti valmistettuina sekä lisäksi ei-niin-perinteisiä juhlaruokia. Lapsuudenkotini joulupöydässä sen sijaan nököttää kinkkuparka sillien ja lohien kera. Ennen kuin ahdistun, vedän syvään henkeä ja yritän löytää joulumieltä siitä, että äitini valmistaa joululaatikot nykyään jo rutiinilla vegaanisesti ja riisipuuron tekemistä soijamaitoon voisi kutsua jo perinteeksi.

Miksi jouluahdistukseni kulminoituu kinkkuun? Se on visuaalisesti groteski objekti ja konkreettinen muistutus elämästä, joka on uhrattu tavan vuoksi. Se on ylensyömisen symboli. Sillit piileskelevät lasipurkeissaan ja kermat kastikkeissa, mutta kinkku kohoaa paljaana juhlapöydän kunkkuna ylitse muiden. Iloinen joulutunnelma rakkaitteni parissa saa riitasointuja. Perheenjäseneni ovat ihania, mutta eivätkö he todella tunne surua katsoessaan kuollutta eläintä keskellä juhlapöytää? Miksi he eivät ajattele tuskaa ja kärsimystä syödessään silavaa?

Joulu on vahvojen perinteiden aikaa, ja siksi kinkku lähtee suomalaisten ruokapöydistä viimeisten joukossa. Makaronilaatikon jauhelihan korvaaminen soijarouheella on helpompi muutos kuin joulukinkun vaihtaminen seitanpaistiin.

Tänä jouluna olen päättänyt jättää pahimman kinkkuahdistukseni eteiseen ja istua äitini kattamaan joulupöytään rauhallisin mielin. Olen näet varma, että ajat ovat muuttumassa. Tärkeämpää on se, mitä syödään uuden vuoden ja joulun välillä, kuin se, mitä syödään joulun ja uuden vuoden välillä.

Kärsitkö sinäkin kinkkuahdistuksesta ja mikä on sinun joulupöytäsi kunkku? Mistä löytyy joulurauha ja ilosanoma? Vastaamalla Vegaian joulukyselyyn osallistut artikkelin tekoon vegaanien joulunvietosta!

 

 

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa