Pieni ihme: Jotenkin vain tiesin

Teksti: Annukka Urpelainen

Ai mistäkö tiesin olevani raskaana? Kuukautiset olivat ensimmäistä kertaa vuosiin yli viikon myöhässä, ja siitä aloin jo hieman aavistella. Alkoholin juominen jäi sisäisestä tunteesta, ihan tuosta vain. Jotenkin vain tiesin. Tunteestani huolimatta minun piti tehdä viisi raskaustestiä, ennen kuin lopulta uskoin. Testien tekemisen jälkeen oloni oli epätodellinen. Kun olin jotenkin sisäistänyt ajatuksen, tunnetilat vaihtelivat paniikista innostukseen: Ihanaa saada oma pieni vegevauva! Mutta syönköhän minä varmasti niin, että mahaasukki saa tarpeeksi kaikkia ravintoaineita? Mitä jos en, ja mitä ne ajattelevat minusta neuvolassa? Päällimmäisenä oli kuitenkin onnen tunne siitä, että sisälläni kasvoi pieni elämän alku.

Kun ensimmäinen kätilöllä käynti lähestyi, varauduin henkisesti tenttaukseen ja tuomitsemiseen.

Oli itsestään selvää, etten luopuisi vegaanina olosta raskauden aikana. Ajatus lihan tai muiden eläintuotteiden syömisestä useamman vegaanivuoden jälkeen tuntui liian vaikealta, enkä nähnyt tarvetta muutokseen. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan aloin kuitenkin taas kertailla vegaanien ravintosuosituksia ja kätilön suosituksesta syödä vitamiinilisää saadakseni tarpeeksi foolihappoa ja rautaa. Tämä suositus annetaan kaikille, myös sekasyöjille, varmuuden vuoksi.

Vegaaniliitolla on hyviä esitteitä, ja raskaudesta löytyy omansa. Luin ja seurasin suosituksia välillä turhankin neuroottisesti. Vauvahan voi hyvin, jos maha kasvaa ja paino nousee normaalisti.

Uteliaisuudesta vilkaisin myös yleisiä ravintosuosituksia. Vuoden 2014 suositukset vaikuttivat kehittyneen aiemmasta: jopa lautasmallissa oli huomioitu kasvisruokavalio. Maidon rinnalle oli tuotu myös kasviperäisiä kalsiumin lähteitä. Raskaana olevien, imettävien ja lapsiperheiden ravintosuositukset taas olivat vuodelta 2004, ja olivat sen mukaisiakin. Vegaaniruokavaliota ei suositeltu käytännön kokemuksen eli esimerkkiperheiden puuttumisen vuoksi.

Koin vertaistuen ja hyvien neuvojen löytämisen netistä vaikeaksi, lähes mahdottomaksi. Vauvafoorumeilla keskustelu liikkui sillä tasolla, että miten vegaaniäiti voi imettää lastaan, koska onhan ihminenkin eläin.

UltraäänikuvaKun ensimmäinen kätilöllä käynti lähestyi, varauduin henkisesti tenttaukseen ja tuomitsemiseen. Pelkoni osoittautui onneksi turhaksi. Kävimme kätilön kanssa läpi, mitä minä syön ja mitä en, ja raskauskorttiini tuli merkintä ”täyskasvissyöjä”. Sen jälkeen asiaan ei puututtu. Kukaan ei painostanut minua syömään raskauteni aikana lihaa tai maitotuotteita eikä valintaani kyseenalaistettu. Varmuutta asiaan toi myös äitini neuvo, ettei kahden edestä tarvitse syödä, vaan kyllä vauva ottaa ravinnostani omansa. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana minulla oli ruokahaluttomuutta, mutta sen jälkeen ruokaa teki mieli koko ajan. Kerran oli pakko saada soijajäätelöä purkkiherkkusienillä ja toisen kerran sipseillä, mutta ne jäivät lähes ainoiksi himoiksi.

Puolessa välissä raskautta tuli ilmi, että hemoglobiiniarvot olivat laskeneet. Lääkäri määräsi minulle rautatabletteja. Luin, että suuri osa naisista kärsii tästä raskausaikanaan, eikä kyseessä ole vain vegaanien ongelma. Lisäksi lääkäri oli minusta reilu sanoessaan, ettei tämä ruokavaliostani johdu – rauta-arvonihan olivat olleet raskauden alussa kohdillaan.

Joka kerta kun ultraäänessä selvisi, että kaikki oli kunnossa, huokaisin helpotuksesta. Kaikki huoleni olivat kuitenkin turhia, ja pieni vegaaniruokavaliolla kasvatettu poikavauva syntyi täysin terveenä.

Pieni ihme on uusi palsta, jolla jaetaan kokemuksia vanhemmuudesta.

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 3/2014.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa