Kylväjä Manifest: Pieni tarina esimerkin voimasta

Asiasanat: 

Teksti: Pekka Hokkanen

Talvi on ollut leuto ja luntakaan ei paljoa ole. Niukan lumipeitteen seasta pilkottaakin eräs tarina hautaamisesta. Kerronpa sen teille, koska se on mielestäni opettavainen.

Muuan iäkkäämpi nainen oli siunattu pitkällä iällä ja terveydellä. Tähän oli syynsä, sillä hän eli elämäänsä kuormittamatta mieltään liiaksi suuren maailman huolilla. Sitä vastoin hän oli yhteydessä maahan ja eli täysin kasvisperäisellä ravinnolla. Hän oli sovinnossa lähitienoonsa luonnon ja eläinten kanssa, sai ravintonsa hedelmien ja marjojen värien kirjosta, energiansa ympäröivien puiden ajattomasta voimasta ja ilonsa juoksentelevien eläinten vapaudesta.

Esimerkein voimme ohjata muitakin kohti parempaa elämää.

Naisella oli puhumisen ja valittamisen sijaan erinomainen taito olla toisten kuuntelija. Ihmiset hänen ympärillään eivät juuri huomanneet tai laittaneet merkille hänen sitkeää terveyttään tai kirkkaana loistavia silmiään. Sen sijaan he keskittyivät enimmäkseen siihen, mikä heidän elinympäristössään oli vikana. Tämän kaiken taakkansa he kävivät purkamassa vanhalle naiselle. Jälleen kerran tuli ilta ja auringon laskettua nainen asettui makuulle.

Herätessään aamulla hän tunsi olonsa hyvin levänneeksi. Avattuaan silmänsä hän yllättyi, sillä joka puolella oli pilkkopimeää. Meni hetki, ennen kuin hän todella ymmärsi olevansa hereillä ja syvimmässä pimeydessä ja hiljaisuudessa, missä oli koskaan ollut. Hän kohotti kättään, mutta se kolahti johonkin kovaan, tasaiseen esineeseen hänen yllään. Viimein hän tajusi olevansa arkussa. Hänet oli haudattu elävältä.

Arkkuun jäänyt ilmatasku oli pitänyt hänet elossa. Hetkittäin hän keräsi voimiaan ja huusi niin lujaa, kuin keuhkoistaan kykeni. Ilma alkoi käydä ohueksi ja hän tunsi olonsa tukalaksi ja epätoivokseksi. Monien tuntien jälkeen hän alkoi kuulla lapioiden ääntä yläpuoleltaan. Joku oli kuullut hänen huutonsa ja oli tulossa auttamaan.

Kuin ihmeen kautta toivuttuaan hän meni kaupungille ihmisten pariin. Ihmiset, jotka olivat aiemmin valittaneet kaikesta, olivat oivaltaneet naisen valovoimaisuuden, elämäntavat sekä vilpittömän ystävällisyyden. Heistä oli tullut ympäristöään ja toisiaan rakastavia kasvissyöjiä. Kukaan ei riidellyt eikä kadehtinut muita. Ihmiset auttoivat toinen toistaan erilaisissa askareissa. He toimivat kaupungin sijaan yhteisössä, jossa sijaa oli vain rakkaudelle. Tämän nähtyään nainen hymyili ja hänen sydämestään nousi hento laulu. Ihmiset olivat oivaltaneet hänen sanattoman, nöyrän viestinsä.

Meillä kaikilla on suureksi kasvaneessa yhteiskunnassa kiire. Arjessa toimiessa meidän on monesti suorastaan pakko olla röyhkeitä toisiamme kohtaan, että selviämme. Haluamme aina lisää ja enemmän. Huomaamme asioiden hienouden silloin, kun ne otetaan meiltä pois. Vastaavasti yhteiskuntamme vaatimukset ovat kovia, yksilön suorituskyky äärirajoilla. Ihmiskunta tarvitse oivalluksen, aivan kuten tarinan kaupunkilaiset.

Vaikka on talvi ja kylmä, muistetaan jakaa lämpöä vierustoverille. Me tarvitsemme täällä toisiamme. Opetellaan kuuntelemaan lähimmäistä ainaisen valittamisen ja skandaalinhakuisen, liiottelevan juoruilun sijasta. Olkaamme huomioonottavia ja rakastavia, ihan kuin tarinan nainen. Vegaanit ja vegetaristit ovat esimerkillisiä ihmisyyden muotokuvia luontoa, ympäristöä ja eläinkuntaa kohtaan. Esimerkein voimme ohjata muitakin kohti parempaa elämää.

Toivotaan, että kaikilla olisi lämmin paikka kylmien kelien suojaksi. Näin olkoon myös luonnolla ja eläinystävillämme villissä erämaassa ja kaupunkien laitamilla. Selviämme yhdessä seuraavaan auringon paisteeseen harmaan kannen alta. Toivon omasta puolestani raikasta kevään odotusta kaikille!

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 1/2014.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa

Vegaaniliitto Instagramissa