Aukeama kirjasta

Miksi häkin ovi on piirretty auki?

Teksti: Anniina Ljokkoi

Olipa kerran lapsuus ja lempikirjat, jotka jäivät mieleen värikkäinä ja valoisina. Minä pidin Pupu Tupunasta. Lapsuuden satujen taikaa ei pitäisi mennä rikkomaan tarttumalla aikuisena kirjaan, josta on pitänyt oikein kovasti.

Äitini mielestä Pupu Tupuna -sarjan kirjat olivat tylsiä ja yksitasoisia, mutta hän luki ne minulle kiltisti kymmeniä kertoja läpi. Kun olin oppinut lukemaan itse ja saanut kirjastokortin, lainasin kirjastosta sarjan nekin osat, jotka puuttuivat omasta kirjahyllystäni.

Pupu Tupuna oli silkkaa iloa. Se läväytti silmien eteen kirkkaat, puhtaat värit, selkeät ääriviivat ja elämään kuuluvat kommellukset täydellisen turvallisessa muodossa. Kirjakohtaiset teemat hivelivät lapsellista järjestyksenkaipuuta: värit, muodot, numerot, vuodenajat, harrastukset, ammatit...

Kirjan kansikuvaPirkko Koskimiehen Pupu Tupuna -sarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1972. Sarjan seitsemäs kirja Pupu Tupunan pulma esitteli maatilan eläimiä. Pupun pulma oli se, että sen hännästä tarttui pieni tupsu piikkilanka-aidan piikkiin ja irtosi. Kauniin pyöreä häntä ei ollut enää entisensä. Pupu Tupunan ei auttanut muu kuin lähteä etsimään häntäänsä paikkaavaa tupsua. Sillä reissulla hän kohtasi monia kivoja maatilan eläimiä.

Nyt, lähes kolmekymmentä vuotta lapsuuden lukukokemuksen jälkeen, tartun Pupu Tupunan pulmaan uteliaana. Etsin pojalleni iltasatua, ja moneen kertaan teipillä korjattu kirja tulee vastaan lapsuudenkotini kirjahyllyssä, poikani mummolassa, muinaisaikojen museossa.

Kirja haluaa esitellä maatilan eläimet perheinä. Tulee ilmi, että Tupuna itse asuu perheensä kanssa metsässä. Aidan takana laitumella hän kohtaa hevosperheen, jonka ”isä-hevonen, ori, seuraa ylpeänä perhettään vähän matkan päästä”. Hevosten onnelliseen ydinperheeseen kuuluu isä-ori, äiti-tamma ja lapsi-varsa.

Jo seuraavalla aukeamalla eläinten esittelyyn ydinperheinä tulee kuitenkin ongelma: niityllä ammuu aikuisia lehmiä, kun taas vasikat ovat keskenään vasikkakarsinassa. Vasikoille on laitettu vesikaukalo, vaikka nyt aikuisena ymmärrän, että niiden pitäisi vielä imeä emonsa nisää. Kaikki eläimet vaikuttavat kuitenkin iloisilta.

Seikkailu vie Tupunaa eteenpäin, matkalla esitellään traktoria ajava maatilan isäntä, maatilan pihapiiri ja työn touhussa häärivä talon väki. Kissakin on jahtaamassa hiirtä ja ankat kuopsuttavat maatilan pihalla.

Tupuna päätyy traktorin kyytiin ja kulkeutuu isännän tekemän heinäkuorman mukana navetan ylisille. Sieltä hän tupsahtaa luukun kautta alas navettaan suoraan lehmän ja lehmää lypsävän emännän nenän eteen. ”Hyvänen aika! Mistä se pupu siihen pudota pöllähti!” Kaikki ovat hämmästyneitä.

Itseäni hämmästyttävät kuvat, joissa lehmä on sidottuna metallilenkillä parteen kiinni. Parttahan käytetään estämään lehmän liikkeet. Lehmän utareisiin on kiinnitetty lypsykone, ja näin hän on kiinni metallivälineissä sekä etu- että takapäästään. Toinen alistettu – perinteiseen emännän rooliin kasvatettu emäntä – hymyilee aurinkoisena vieressä. Hän on sentään vapaa liikuttamaan jäseniään.

Kanalassa puhaltavat sen sijaan vapauden tuulet. Kun Tupuna pähkäilee, miten pääsisi navetasta ulos, kanat kotkottavat, että ”mene sitten tuolta ovesta”. He pääsevät kulkemaan vapaasti sisään ja ulos, tosin ulos vievä luukku vie navetan päädyssä sijaitsevaan häkkiin. Ulkoaitauksessa ”kukko kiekuu mahtavasti”.

Navetasta päästyään lukijalle esitellään lisää eläinten perheidylliä: siat on kyllä erotettu kahteen eri aitaukseen, mutta aitaukset ovat vierekkäin; vuohet, kissat ja koirat elävät perhekunnittain. Koirilla on kaulapannat, mutta ketjua tai narua ei näy.

Kanit häkissäVankeuden ja vapauden teema saa maagisrealistisen piirteen kanihäkillä. Kanit elävät kuin sillit purkissa verkkoaidan takana, mutta Tupunan nähdessään ne loikkivat häkistä ulos ja ryhtyvät syömään yhdessä mukavan yllätysvieraan kanssa kaalia ja porkkanaa. Tässä kohtaa haluaisin päästä kurkistamaan kirjailijan ajatuksiin. Miksi hän on piirtänyt häkin oven auki? Onko kanien sijoittaminen häkkiin ollut itsestäänselvyys sen ajan maalaisympäristössä? Ja ovatko kanien loikat nurmikolla sadunkertojan vapautta, hauskaa mielikuvitusta? Olisiko suljettu häkki ollut liian synkkä lastenkirjan sivuilla?

Häkkien verkkoaidat, metalliparsi ja perheenjäseniä erottavat karsinat jäävät taakse kirjan käännyttyä viimeisille sivuilleen. Niillä vallitsee vapaus ja riemu. Tupunan pörröhäntä on kasvanut ennalleen ja talon lapset ihastelevat suloista pupua.

Juuri niin iloisena minä kirjan muistinkin. En lapsena nähnyt kirjan ristiriitoja, en kysellyt vasikkahäkin tarkoitusta enkä parteen kiinnitetyn lehmän kohtaloa. Hyväksyin kirjan tarjoaman eläinkuvan mukisematta.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa