Pääkirjoitus 1/2013: “Apua, lihassani on eläintä!”

Teksti: Pinja Mäki

Otsikon mukainen ironinen kommentti siivitti alkuvuoden 2013 suurinta ruokakohua, joka syntyi, kun Finduksen pakastelasagnesta löytyi naudanlihan sijaan hevosta. Lehdistö nimitti nautana myytyä hevosenlihaa skandaalilihaksi, väärennetyksi lihaksi tai jopa saastuneeksi lihaksi. Laajamittaiset DNA-testit pantiin vireille ja poliisitutkintoja käynnistettiin – olihan pelissä suuren ruokakonsernin maine. Pian alkoi tupsahdella kasapäin uutisia erilaisista lihavalmisteista, joissa sisältö poikkesi tuoteselosteesta. Osansa myllytyksestä saivat myös eräät suomalaiset lihatuotteet.

Vegaanin silmin katsottuna lasagnekohun ydin ampui reilusti ohi maalista – miksi hevosen syöminen olisi jotenkin hirvittävämpi teko kuin naudanlihan kulutus? Skandaaliotsikoiden laatijatkin vaikuttivat olevan hukassa uutisen varsinaisen kohuaspektin kanssa. Uhkakuvia maalailtiin puoliväkisin lääkejäämien mahdollisesta päätymisestä hevosenlihatuotteisiin. Uutisointi keskittyi raaka-aineketjun kiemuroihin eettisten kysymysten sijaan.

Erityisen voimakkaasti lihaskandaaliin reagoitiin Iso-Britanniassa, jossa hevosenlihan syöminen on jonkinasteinen tabu. Toisaalta myös hullun lehmän taudin jättämä trauma nosti päätään synnyinmaassaan. Kohun seuraukset olivat välittömät: hevosenlihalöydöksen jälkeen tehdyn kyselyn mukaan jopa joka kolmas britti kertoi hylänneensä lihaa sisältävät valmisateriat. Tällä hetkellä tilanne saattaa kuitenkin olla jo toinen. Kuinka pitkään epäkohdat muistetaan – tai halutaan muistaa? Onko pelko oman terveyden menettämisestä ainoa peruste isojen massojen kasvissyönnille? 

Vaikka lihakohun välittömät vaikutukset jäisivätkin lyhytkestoisiksi, on kriittinen julkinen keskustelu lihatuotteiden kulutuksesta joka tapauksessa tervetullutta.  Esseisti Antti Nylén ennustaa lihateollisuuden kuolemista omaan mahdottomuuteensa Helsingin Sanomissa 23.2.2013: “-- olennaista on, että nykyisenlaisen lihateollisuuden ylläpito ja yksinkertaisesti lihansyönti vaativat jo nykyään niin suurta tahtoa, niin kiihkeää ja määrätietoista todellisuuden kieltämistä, etteivät suuret ihmismassat enää kohta kykene siihen.” Lihatuotannon yksityiskohtien pitäminen hämärän peitossa mahdollistaa eläintuotteiden laajamittaisen kulutuksen. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Vegaanista ruokavaliota ja elämäntapaa noudattavalle hevosenlihaskandaali ei henkilökohtaisella tasolla aiheuta päänvaivaa. Sen sijaan vegaani tasapainoilee muunlaisten eettisten ja ekologisten kysymysten kanssa. Syödäkö lihatuotteisiin keskittyneen valmistajan kasvistuotetta? Missä ja minkälaisissa oloissa ruokani on valmistettu? Pakkausselosteiden paikkansapitävyys on oleellisen tärkeää myös vegaaneille. Kuluttajalla on paljon valtaa, sen vahvistaa hevosenlihakohun pyöritykseen joutuneen ruokakonsernin paniikkikin. Vaikka täysin vegaaninen yhteiskunta lieneekin tällä hetkellä utopia, yksilötason päätösten voima on kiistaton. 

Kirjoittaja on äänisuunnittelija ja visuaalisen kulttuurin tutkija, joka tekee väitöskirjaa eläinoikeuksia käsittelevistä dokumenttielokuvista ja videodokumentaatioista.

Artikkeli on ilmestynyt Vegaian numerossa 1/2013.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa

Vegaaniliitto Instagramissa