Karjalanpiirakka

Ruiskuori ja riisitäyte, päälle öljyä tai margariinia, siinä hyvän karjalanpiirakan ainekset. Vaihtelua saa käyttämällä vaikka tattarijauhoa tai täytteenä ohra- tai perunapuuroa.

Pieni ihme: Rotinoiksi seitanpihvejä ja piirakoita

Asiasanat: 

Teksti ja kuvat: Anniina Ljokkoi

- Minulla on sinulle rotinoita! kirjoitti ystäväni Tuulia tekstiviestissä. Hän oli tulossa kylään.

Sana ”rotinat” kuulosti tutulta ja mukavalta, mutta myönnän, että sen merkitys oli hämärä. Mielikuvani poukkoili käsitöistä uunituoreisiin pulliin ja sanoin miehelleni, että Tuulialla on kuulemma jotain rotinoita. Ai mitäkö? No jotain tuliaisia, varmaan vauvalle.

Vauvamme oli kolmiviikkoinen ja minulla kului kaikki aika imetykseen ja puklausten pyyhkimiseen. En edes ajatellut, että ehtisin laittaa vieraalle jotain tarjoamisia. Jospa se ymmärtää tilanteen, ajattelin.

Kun Tuulia astui sisään, hän vilkaisi vauvaa ja asteli suoraa päätä keittiöön. Olin työn touhussa vaipanvaihdon kanssa enkä ehtinyt tajutakaan, kun keittiöstä alkoi kuulua tiskien kilinää ja kaapinovien kolinaa. Onko sulla esiliinaa? Onko täällä koneessa likaisia vai puhtaita astioita? Tuulia huuteli keittiöstä.

Kun mieheni alkoi nukuttaa vauvaa ja Tuulia tiskasi keittiössä, istuin hämillisenä keittiön pöydän ääreen. Tajusin etten ole kolmeen viikkoon juurikaan istunut sillä tavoin kädet vapaina. Sen sijaan olin viettänyt viime viikot nukuttamalla vauvaa ja laittamalla tiskejä, yhtä aikaa.

– Syö piirakoita! kehotti Tuulia ja asetti eteeni rasiallisen itse leivottuja karjalanpiirakoita. Ne oli tehty tattarijauhosta ja maistuivat taivaallisilta. Samalla Tuulia kaivoi kassista pussillisen vehnägluteenijauhoa. – Sinä kun valitit proteiininpuutetta, niin ajattelin tehdä teille seitania, hän sanoi.

Tätä ne rotinat siis tarkoittivat! Sitä että ymmärretään, miten kiinni äiti on vastasyntyneen hoidossa ja miten hyvältä tuntuu, kun joku tulee ja ottaa topakasti ohjat käsiinsä. Siivoaa keittiön ja kokkaa. Käskee äidin levätä hetken.

– Luulin että sinä tietäisit, mitä rotinat ovat, Tuulia hämmästeli. – Sehän on karjalainen tapa.

Niin paljon kuin olinkin tutkinut karjalaisia sukujuuriani ja harrastanut karjalan kieltä, oli rotinakulttuuri mennyt minulta ohi. Jälleen yksi esimerkki siitä, miten hienoja tapoja perhepiiristäni oli kadonnut sitä myötä, kun suku oli siirtynyt Laatokan rannoilta ja Savosta länteen päin.

Kun fiilistelin asiaa Facebookissa, sain yllättäen kuulla, että rotinaperinne elää myös nyky-Suomessa. Yhdelle tuoreelle äidille oli naapurin täti tuonut lämpimiä pullia ja toinen vahvisti, että perinteisin rotinalahjoista oli rotinarinkeli. Se on suuri pyöreä pullaletti, joka on niin iso, että vähintään puolet pakastetaan odottamaan seuraavia vieraita. Lisäksi heillä päin Pohjois-Karjalassa on kuulemma tapana viedä myös lapselle jotain, vaikka itse neulotut lapaset tai sukat.

Venäjän kielen taitava tuttuni puolestaan avasi sanan alkuperää: rotinat oli tietysti laina venäjän sanasta roditj – synnyttää.

PiirakkakoriVanha piirakkakori Kotkatjärven karjalaisessa museossa Venäjällä.

Pohjoiskarjalainen kaverini määritteli rotinat niin, että niiden myötä käydään paitsi tutustumassa uuteen tulokkaaseen myös tsekkaamassa vanhempien vointi. Äidin mahdollisesti alkava mökkihöperyys halutaan estää, mutta samalla kuitenkin huomioidaan se, että tuoreella äidillä on takuulla parempaakin tekemistä kuin leipoa tarjottavia kahvipöytään, joten vieraat huolehtivat tarjoiluista.

Riskinä on tosin se, että kasvaneen perheen pakastin täyttyy pullasta, minkä vuoksi pullien sijasta viedään toisinaan myös valmiita ruoka-annoksia pakkaseen.

Kainuusta kotoisin oleva tätini kertoi, että hänen kotiseudullaan synnyttänyttä naista kutsuttiin lapsiakaksi ja tälle oli tapana tuoda ohrarieska huiviin käärittynä. Tuntematon ei myöskään ollut lapsiakalle tuotu viinatilkka, mikä ehkäisi jälkisupistuksia, vaikka sen tätä tarkoitusta ei välttämättä aina tiedostettu.

Karjalaiset sukujuuret omaava Tuulia kertoi lukeneensa oman sukunsa perinteistä kertovia muistelmia. Pellavaliinaan käärityt riisipiirakat olivat olleet Antrean Kekinniemessä ehdoton rotinavieminen. Pellavaliinaa oli sitten käytetty vauvan rättinä. Tuulia harmitteli, että oli tuonut piirakkansa muovirasiassa, mutta lohdutin häntä kertomalla, että olin minä saanut pellavaliinojakin.

Äitini oli nimittäin – rotinaperinnettä mainitsematta – juuri tuonut minulle paksun nipun mummini ja isomummini vanhoja pellavaliinoja, joita tarvitsin imetyshommissa useamman päivässä.

Voin kuvitella, että ennen vanhaan rotinoiden vienti saattoi toisinaan olla lähes hengenpelastustyötä. Jos vauva syntyi vaikka syrjäseudulla kovilla pakkasilla ja äiti oli pitkään lapsivuoteessa, oli valmiista ruoka-annoksista huutava pula. Niitä saattoivat odottaa sekä nälkäinen perhe että äiti, joka tarvitsi maidontulon takaamiseksi paljon ravitsevaa ruokaa.

Itse olin viettänyt ensimmäiset synnytyksen jälkeiset päivät hyvässä hoidossa synnytyssairaalan perhehuoneessa. Vauvan ja minun voinnista huolehti siellä paitsi lapsen isä myös lukuisa joukko kätilöitä, hoitajia, lääkäreitä, siivoojia ja keittäjiä. Minullakin oli tosin huutava pula tukevammasta ravinnosta: sairaalan kasvisruoka kun koostui päivästä toiseen perunasta, porkkanasta ja kaalista. Mieheni kantoi minulle kotoa ja kaupasta pähkinöitä ja soijapihvejä saadakseni rautaa, kalsiumia ja muita hivenaineita, joita ilman on turha odottaa imetyksen onnistuvan.

Ilmankos ne Tuulian marinoimat seitanpihvitkin maistuivat niin hyviltä.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa