Tosimiehet eivät syö eläimiä

Asiasanat: 

Teksti: Artemis Kelosaari

Artemis KelosaariOlen kuullut omituisen väitteen: että veganismi olisi jotenkin sopimatonta ”tosimiehille”. Puuttumatta siihen, onko moisella käsitteellä itsessään mitään relevanssia minkään kannalta, voitaneen väitettä ja sen taustaoletuksia silti pohtia.

Kuten jokainen kasvisruokaan oikeasti perehtynyt tietää, stereotyyppinen mielikuva ”pupunruoasta” on vähintäänkin harhaanjohtava. Eihän kukaan odota kenenkään selviävän pelkillä pavuniduilla ja porkkanoilla! Papujen, linssien ja pähkinöiden mättämisellä kitaansa ei ole mitään vaikutusta aikuisen hormonitasoihin, soijatuotteitakin voi käyttää kohtuudella vailla huolta hormonaalisista vaikutuksista. Jopa ammattiurheilija pystyy vallan mainiosti täyttämään proteiinintarpeensa, puhumattakaan oikeasta fyysisen työn tekijästä – jos sellaisia vielä olisi muualla kuin 50-luvulle jämähtäneiden mielikuvituksessa.

Epäilen kuitenkin, että kylmiä faktoja latelemalla ei tosimieheys-uskovaisia käännytetä – ironista sinänsä, jos kerran rationaalisuus on vuosisataisten ennakkoluulojen mukaan ”maskuliinista”. Olennaisempaa onkin itse mielikuva arasta jäniksestä, joka puputtaa kasviksia pensaan takana. Kukapa meistä haluaisi olla se jänis? Onneksi vaihtoehtoja on. Miten olisi vaikkapa gorilla, suuri ja pelottava kasvissyöjä, joka lisäksi muistuttaa meitä eläimellisestä alkuperästämme?

Myytti suuresta valkoisesta metsästäjästä, joka urheasti todistaa vahvuutensa tappamalla eläimiä kivikirveellä, tuntuu kummittelevan monen aivoissa – viis siitä, että ehdoton enemmistö moderneista lihansyöjistä ei koskaan elä sen mukaisesti, vaan ostaa makkaransa ja lihapullansa valmiina lähikaupasta. Eläinten syömisellä ei ole tänä päivänä juuri tekemistä minkäänlaisen ”reilun” tai ”luonnollisen” kamppailun kanssa; pikemminkin eläimet ovat olentoja raskaan sorron alla, ihmisten luoman yhteiskunnan alistamia uhreja.

Ennen sitä kasvissyönti yhdistyi usein itsekuriin, joka taas oli ”miehekäs” ominaisuus.

Onko oman valta-aseman hyväksikäytössä tai tappamisen vuoksi tappamisessa sitten paljonkin ihailtavaa? Siitä lihansyönnissä on nimittäin nykypäivänä väistämättä kyse. Eikö yhtä lailla ylevää ole heikompien puolustaminen, oikeudenmukaisuuden puolesta taistelu, ylväs seisominen omien uskomuksiensa takana toisten painostuksesta riippumatta? Vegaanit jos ketkä täyttävät kaikki nämä määreet siinä missä moni länsimaisessa kulttuuripiirissä mytologisoitu sankari ennen ja nyt. Ellei pelkkä peloton normista poikkeaminen riitä, lukuisat radikaalit eläinten puolustajat ovat asettaneet itsensä vaaraan nousemalla suoraan turmeltuneen yhteiskunnan lakeja vastaan hyökkäilemällä urheasti eläinten keskitysleireille. Ehkä heistäkin jonain päivänä tehdään elokuvia.

Mainittakoon lyhyesti, että koko käsitys lihansyönnistä ”miehisyyden” edellytyksenä ei liene vanhempi kuin 1800-luvulta. Ennen sitä kasvissyönti yhdistyi usein itsekuriin, joka taas oli ”miehekäs” ominaisuus. Ja itsekuriahan vegaanilla täytyy olla nykyisinkin.

Asioista välittäminen vaatii odottamattoman paljon kovuutta. Suurta voimaa vaatii vielä tehdäkin jotain niiden eteen – paljon suurempaa kuin nykyään niin muodikas nihilistinen, välinpitämätön asenne. En tiedä miten vegaaneille naureskelevat ”tosimiehet” identiteettinsä sitten määrittelevät, mutta kaiken edellä mainitun valossa minun on vaikea käsittää, miten he pystyvät yhdistämään lihansyönnin ja ehdottoman ”maskuliinisuuden”.

Artemis Kelosaari (s. 1989) on Turussa vaikuttava kulttuurin sekatyöläinen, pian valmistuva FM sekä vegaani vuodesta 2009. Hän myöntää käyttävänsä säännöllisesti BWC:n mustaa kajalia.

 

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa

Vegaaniliitto Instagramissa