Kaverukset

Kaikesta huolimatta parasta matkassa olivat nämä tyypit.

Etiopiassa paastopäivät ovat vegaanille juhlaa

Asiasanat: 

Teksti ja kuvat: Marko Kortesalo

Ihmiskunta on lähtöisin Etiopiasta, mutta veganismi tai kasvissyönti ei taida olla. Kymmenien kielten ja heimojen maassa ruokakulttuuri on yllättävän yhtenäinen, ja vaikka vegaanin näkökulmasta kulttuuri on melko helppo ja yksinkertainen, saattaa se varsinkin pidemmällä matkalla osoittautua puuduttavaksi.

Vietin juuri kolme kuukautta Etiopiassa, lähinnä sen pääkaupungissa Addis Ababassa kehitysyhteistyön merkeissä. Veganismin osalta yritin valmistautua matkaan kyselemällä ihmisten näkemyksiä veganismin toteutettavuudesta. Suurin osa epäili kasvissyönnin olevan vaikeaa alikehittyneessä maassa, jossa syödään paljon lihaa.

Paastoruoka ei saa sisältää eläinperäisiä ainesosia.

Maan väestöstä kuitenkin noin kaksi kolmasosaa on ortodoksikristittyjä, jotka paastoavat keskiviikkoisin ja perjantaisin. Paastoruoka ei saa sisältää eläinperäisiä ainesosia, joten ruuan vegaanisuus on helppo selvittää kysymällä, onko se paastoruokaa vai ei. Asia ei tietenkään ole aina ihan näin yksinkertainen. Liberaalimmat ortodoksit nimittäin saattavat syödä paastopäivänä kalaa. Lähes aina ravintoloiden ruokalistoilla on erikseen fasting-osio, jonka annoksissa on yleensä erikseen mainittu, onko niissä kalaa vai ei.

InjeraaInjeraa shirolla saa vegaani syödä niin paljon ja usein kuin vain jaksaa. Etiopialaisesta ruuasta ei voi puhua mainitsematta maan "kansallisruokaa" injeraa: valtavan isoa, paikallisesta teff-viljasta valmistettua hapanta lettua. Injerataikinaa hapatetaan kolme päivää ennen paistamista, ja sen tunnusomainen pintakuviointi on ilmeisesti runsaan hiivan ansiota. Hiiva onkin suurin syy siihen, että länsimaiset eivät joko pysty syömään injeraa alkuunkaan tai mitä todennäköisemmin kyllästyvät siihen melko nopeasti. Paikalliset eivät kuitenkaan muuta söisikään. Jokaikinen tapaamani etiopialainen kertoi rakastavansa injeraa, ja useimmat syövät sitä kolme kertaa päivässä, joka päivä. Itse lettu ei kuitenkaan ole intohimojen pääsyy. Letun kanssa nimittäin nautitaan erilaisia kastikkeita, joista lihaisat ovat kaikkein suosituimpia.

Vegaanille paastopäivien ulkopuolella on tarjolla käytännössä vain yksi vaihtoehto, shiro. Shiro on kikhernepohjainen samettinen, keltaoranssin värinen kastike, joka tosin paastopäivien ulkopuolella pitää huomata tilata ilman voita. Matkani alkuaikoina, kun vielä halusin syödä injeraa, paastopäivät olivat minulle enemmänkin juhlapäiviä. Paastopäivinä kun useimmissa ravintoloissa on tarjolla annos, jossa on yhdistelmä erilaisia kastikkeita. Yhden injeraletun päällä on 5-8 erilaista kastiketta, ja pyydettäessä kutakin saa toki lisää. Näiden kastikkeiden raaka-aineet ovat suomalaiseen makuun tuttuja: herneitä, papuja, linssejä, perunaa, porkkanaa, sipulia, kaalia, pinaattia ja punajuurta. Jostain syystä kasviperäistä proteiinia ei kuitenkaan saa paastopäivien ulkopuolella. Vaikka lihaa syödäänkin joka päivä ja paljon, eivät ateriat ole kovin ravitsevia. Paikalliset vitsailevatkin pysyvänsä hoikkina nimenomaan syömällä injeraa ja uskovat lihovansa välittömästi, jos alkaisivat syödä länsimaista ruokaa.

Jokaikinen tapaamani etiopialainen kertoi rakastavansa injeraa.

Injera syödään käsin, ja ainoastaan oikealla kädellä, vasen käsi kun on varattu vessa-asiointiin. Tästä syystä kädet tulee tietysti pestä ennen ruokailua, ja erityisesti suosituissa lounasravintoloissa onkin lavuaarit kätevästi usein ravintolan ulkoseinässä. Aluksi jännitin injeran syömistä, sillä arvasin, että ilman oikeaa tekniikkaa pelkästään oikealla kädellä syömisestä tulee kovin sotkuista. En lopultakaan oppinut oikeaa tekniikkaa, mutta huomasin, että sotkuisuudesta ei tarvitse välittää. Paikalliset osaavat toki kauhoa kastikkeet injeran sisään ja siitä suuhun, mutta sotkuista homma on silti. En koko aikana nähnyt yhdessäkään ravintolassa ruokailijaa, joka ei olisi sotkenut ruokaa pitkin pöytää tai jonka kädet olisivat olleet siistit aterioinnin päätyttyä.

Yhteisöllisessä kulttuurissa ruokakin jaetaan koko seurueen kesken. Normaalisti pöydässä kaikki syövät samaa injeraa ja rennommissa, tuttavallisemmissa seurueissa myös syöttävät toisiaan. Täysissä ravintoloissa samassa pöydässä istuvat tuntemattomatkin kutsuivat minut usein jakamaan ateriansa. Kasvissyönnin käsite oli kuitenkin useimmille ainakin etäisesti tuttu, ja aina sain syödä oman vegaanisen annokseni yksin ilman suurempia ihmettelyjä. Kaikki kontaktini kasvissyöjiin olivat kuitenkin länsimaisia, ja koko aikana kuulin vain yhdestä paikallisesta, joka on kasvissyöjä, koska ei pidä liharuokien mausta.

Jos nyt lähtisin uudelleen pidemmälle matkalle Etiopiaan, pakkaisin mukaan ainakin soijarouhetta.

Kun injera ei enää maistu, on vegaanisen ruuan saanti turvattua, mutta hyvin rajoitettua ja proteiiniköyhää. Joka ikisestä ravintolasta saa sekä pastaa että riisiä vihanneksilla, useimmista myös paastopitsaa ja kasvispurilaisia. Nämä ovat kuitenkin nimensä mukaisesti täynnä vihanneksia, ilman tietoakaan esimerkiksi palkokasveista. Jouduin alusta asti turvaamaan proteiininsaantini ostamalla kaupasta purkin papuja päivässä. Paikalliset ruokakaupat ovat kuitenkin kokemus sinänsä, ja huomasin pian, että ostettuani hyllyn tyhjäksi pavuista, niitä oli turha odottaa sinne enää lisää. Paikalliset ystäväni sanoivatkin, että ovat nähneet esimerkiksi kidneypapuja ainoastaan valkoisille turisteille suunnatuissa kaupoissa.

Kuivina papuja ja herneitä ja linssejä olisi toki ollut saatavilla, mutta koin liottamisen, keittämisen ja valmiiden papuja säilömisen oman keittiöni olosuhteissa kohtuuttoman vaikeaksi. Soijatuotteista onnistuin löytämään ainoastaan soijamaitoa, mikä toki oli helpotus sinänsä. Eräältä ravintoloitsijalta kuulin, että tofuakin on saatavilla, ja lopulta löysinkin sitä yhdestä isosta ja kalliista marketista kaukaa kotoani. Yksi ainoa paikallisesti tuotettu maustamaton vaihtoehto oli Suomen hinnoissa ja valitettavasti niin pahaa, etten sitä toistamiseen halunnut kokeilla. Vegaanina maassa siis pystyy kyllä tulemaan toimeen, mutta pelkkää juhlaa se ei ole. Jos nyt lähtisin uudelleen pidemmälle matkalle Etiopiaan, pakkaisin mukaan ainakin soijarouhetta.

Macchiatot ja latet saa hyvin monesta paikasta paastoversioina, eli soijamaitoon tehtyinä.

Vaikka ravitsevaa ruokaa oli varsin hankalaa saada, ei matkasta kuitenkaan puuttunut nautintoja. Eräs tärkeimmistä oli paikallinen kahvi, bunna. Etiopia on tunnettu kahvin kotimaana, ja kahvia siellä arvostetaan. Ilmeisesti vuoristoilmaston ansiosta etiopialainen kahvi on huomattavasti pehmeämpää ja vähemmän kitkerää kuin muualla tuotettu. Parhaimmillaan nautinto on kahviseremonian saattelemana, jossa kahvipavut ensin paahdetaan hehkuvassa hiilloksessa.

Soijamaidon saatavuus oli onneksi hyvä, vaikka pelkkä munkki oli usein ainoa vegaaninen leivonnainen. Sukupuoliroolit ovat ahtaat, ja niin kotona kuin ravintoloissa kahvin keittävät aina naiset. Useimmissa ravintoloissa onkin erikseen "bunnalady", jonka ainoa työtehtävä on kahvin keittäminen ja tarjoileminen. Bunna nautitaan pienistä kupeista espressona runsaan sokerin kera. Kahviseremoniassa tarjoillaan aina myös sokeroitua popkornia, ja yhden session aikana paikalliset nauttivat kaksi-kolme kupillista mustaa kultaansa. Kiitos Etiopian aikoinaan miehittämien italialaisten, kahvia nautitaan paljon myös macchiaton muodossa. Varsin iloinen yllätys oli, että macchiatot ja latet saa hyvin monesta paikasta paastoversioina, eli soijamaitoon tehtyinä. Usein kahvi- tai teekupillisen mukana tarjoillaan vihreä oksa yrttiä nimeltä "hyvä aatami", joka ilmeisesti parantaa pienet vaivat ja kohentaa yleistä hyvinvointia.

MehuMehubaareja on vähän joka nurkalla. Avokado-papaija valikoitui nopeasti omaksi suosikikseni. Arkista eloa piristivät myös lukuisat mehubaarit. Useimmiten paksu hedelmätahna nautitaan lusikalla eikä suinkaan juomalla. Omaksi suosikikseni valikoitui yhdistelmä avokadoa ja papaijaa, joko sekoitettuna tai kerroksittain tarjoiltuna. Varsinkin matkan aluksi kannattaa olla tarkkana, että mehuun käytetään pullovettä hanaveden sijaan ja lisätyn sokerin määrää voi olla syytä pyytää rajoittamaan. Juomapuolelta mainitsemisen arvoinen on myös paikallinen kivennäisvesimerkki Ambo. Paikalliset alkoholijuomat oluista viineihin ja väkeviin ovat ilmeisesti myös kokeilemisen arvoisia, vaikka itse en niitä käytäkään.

Etiopiaa rakennetaan voimakkaasti kiinalaisten voimin, ja itämaisista ravintoloista ainakin kiinalaisia ja intialaisia vaihtoehtoja löytyy jonkin verran. Asuin koko ajan varakkaalla ja valkoisten suosimalla Bolen alueella. Bolessa on huomattu valkoisten ostovoima, ja lähes kaikki länsimaiset mieliteot voi alueella tyydyttää.

Etiopia

  • Ihmiskunnan syntykoti, sillä toistaiseksi vanhin löydetty ihmisen sukuun kuuluva Lucy on löydetty Etiopiasta.
  • Afrikan toiseksi väkirikkain noin 90 miljoonalla ihmisellään. Väestö jakautuu 85 eri heimoon. Erilaisia kieliä on suurin piirtein yhtä paljon, mutta kaikki puhuvat Etiopian lingua francaa, amharia.
  • Libyan ohella Etiopia on toinen kahdesta Afrikan mantereen maasta, jotka ovat aina olleet itsenäisiä. Italia miehitti tämän sisämaavaltion varsin lyhyeksi aikaa 1935-36, ja tuon miehityksen jäljet näkyvät edelleen tervehdyksinä, italialaisen ruuan suosiona ja macchiaton hyvänä saatavuutena.

 

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa