Sen Chay

Asiasanat: 

Teksti: Piitu Viittanen

Huomasin syksyllä Facebookissa, että Helsingissä on uusi kasvisravintola nimeltä Sen Chay. Kesti kuitenkin pitkään ennen kuin pääsin käymään paikan päällä ja tutustumaan itse ravintolaan. Ravintola sijaitsee Metallitalon sisäpihalla ja on aika pieni. Ensimmäisellä kerralla siellä törmäsin kuitenkin tuttuihin ja henkilökunta oli hyvin ystävällistä.

Ruoka on aasialaista, tarkemmin sanottuna vietnamilaista. Paikka ei ole kokonaan vegaaninen vaan lakto-ovo-vegetaarinen, mutta sekä lounaalla että iltaisin on saatavilla vegaanisia annoksia.

Toisen kerran kävin sekasyöjäystävieni kanssa ja tilasimme useita ruokia, ajatuksena päästä maistelemaan vähän kaikkea. Ongelmaksi muodostui se että kaikki annokset ovat aika suuria, joten kaksi annosta tilaamalla kannattaa varautua syömään kahden pääruoan verran. Vegaanisia jälkiruokia ei sillä kerralla ollut. Kysyin miksi paikka on nimenomaan kasvisruokaravintola ja minulle kerrottiin että henkilökunta on buddhalaisia.

Toistaiseksi viimeisellä kerralla piipahdin paikalla lounasaikaan ja tilasin Grilli soijapihvin. Alkuun sain pienen vihreän salaatin ja sämpylän. Pääruoka sisälsi teksturoituja soijaproteiinipalasia vartaassa, nuudeleita ja kasviksia. Kelpo ruoka ja kevyt olo jälkeenpäin. Aion käydä uudestaan.

 

Mikä: Sen Chay
Missä: Siltasaarenkatu 3-5, Helsinki (sisäpiha)
Avoinna: ma–pe 09:00 - 20:00 la 12:00 - 20:00

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 1/2014.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa

Vegaaniliitto Instagramissa