Vegaaniliiton makumatka Tukholmaan

Teksti: Viivi Jalkanen

Vegaaniliiton järjestämä Vegan Tours suuntasi tällä kertaa kohti Tukholmaa huiman 27 ihmisen voimin. Kävimme keskeisimmissä paikoissa, jotka Ruotsin kaunis pääkaupunki voi tarjota vegaanille.

Kokoonnuimme 15.8. innokkaina Helsingin Länsiterminaaliin ja lastasimme itsemme risteilypaattiin. Laivaan astuttuaan ihmiset suuntasivat heti kohti tax free -myymälää. Kaupan hyllyvälit täyttyivät vegaaneista, jotka rutiininomaisesti selasivat läpi tuoteselosteet. Huomion keskipisteeksi nousivat Van Slootenin Sour Beetles -viinikumikarkit, joita hamstrattiin suurella ilolla. Illalla karaokessa laulu raikasi ja tanssijalka vipatti myöhään yöhön.

Päivän tärkein ateria

Aamulla osa porukasta söi laivan aamubuffetissa, josta löytyi ihan kiitettävä määrä ruokaa vegaanillekin. Hedelmiä, pähkinöitä, siemeniä, muroja, leipää ja kasviksia oli, joskin valikoima olisi voinut olla monipuolisempi esimerkiksi tuoreiden ruokien osalta. Pyytämällä saimme reilusti Yosa-jogurtteja sekä kaura- ja soijamaitoa. Nälkää ei tarvinnut kokea ja aamiaiselta poistuttiin täysin vatsoin.

Osa skippasi laivan buffetin ja söi aamupalansa mieluummin Sattvassa, joka on pieni ja kotoisa leipomokahvila vanhassa kaupungissa. Kaikki tuotteet tehdään siellä käsin. Käyntihetkellä tarjonta oli lähes vegaanista, sillä kaikista tuotteista ainoastaan kaksi leivonnaista olivat epävegaanisia! Gluteenittomia herkkuja oli myös paljon. Saatavilla oli tofupiirakoita, kierrepullia, porkkanakakkua ja erilaisia leipiä. Hintataso oli Suomeen nähden edullinen ja ruoat herkullisia – siis ehdottomasti mainio paikka aamupalalle.

Shoppailua eläinystävällisesti

Paikalta poistuttiin kauppakassit nitisten liitoksistaan.

Jatkoimme matkaa Lagerhausiin, joka oli erityisesti Vegaaniliiton kakkukerholaisten mieleen. Liikkeessä on runsas valikoima leivontavälineitä ja turhakkeita sekä vegaanisia makeisia. Lagerhausin yläpuolella olevasta Wayne’s Coffeesta saimme tilattua piristävät kahvit ja chai lattet soijamaitoon ilman lisämaksua.

Tämän jälkeen seikkailimme kävellen ja metrolla Goodstoreen, joka osoittautui joillekin matkalaisista reissun suurimmaksi rahareiäksi. Liike pitää sisällään hyvin suuren määrän vegaanisia elintarvikkeita. Kylmäkaapit ovat täynnä vegaanisia makkaroita, juustoja, tofuja, kasvimaitoja sekä jogurtteja, joita ei Suomen kamaralta löydy. Myös suklaita, sipsejä ja muita herkkuja oli yllin kyllin. Paikalta poistuttiin kauppakassit nitisten liitoksistaan.

Pitsaa ja buffet

Pitsat eivät myöskään ole mitä tahansa pitsoja, vaan mahdollisesti parhaita, joita tulet koskaan syömään!

Muutamat kävivät O Mamma Miassa, joka on pitseria Norrmalmissa. Tämä on yksi niistä paikoista, joka suomalaisen vegaanin on koettava Tukholmassa. Ravintolassa voi pyytää erillisen listan, jossa on huikeat 27 vegaanista pitsaa. Pitsat eivät myöskään ole mitä tahansa pitsoja, vaan mahdollisesti parhaita, joita tulet koskaan syömään!

Matkamme viimeinen kohde oli kasvisruokaravintola Hermans. Ruoka tarjoillaan siellä seisovasta pöydästä ja se on keskiviikkoisin täysin vegaaninen. Muinakin päivinä yleensä vain muutama ruoka sisältää maitoa ja kananmunaa. Käydessämme vain yksi lasagne sisälsi juustoa, mutta merkintöjen puuttuminen aiheutti päänvaivaa. Se olikin ainoa varsinainen miinus tässä ravintolassa. Kannattaa aluksi varmistaa tarkasti, missä kohtaa pöydässä epävegaaniset ruoat sijaitsevat. Ruoka on kuitenkin äärimmäisen hyvää ja sitä on paljon. Kesällä kannattaa ruokailla terassilla ja ihastella syömisen ohella Tukholman satamaa ja kaupunkia. Ravintola on hyvin suosittu, joten jonoa voi syntyä paljonkin. Jonottaminen on kuitenkin sen arvoista!

Syömisen jälkeen pakkauduimme tyytyväisinä ja kylläisinä hytteihin ja jätimme haikeina Tukholman taaksemme. Illalla hyvä ja kupliva meininki jatkui tanssilavalla ja mikrofoniin tarrattiin uskaliaasti. Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja Tukholma teki vaikutuksen. Kiitämme Vegaaniliittoa matkan järjestämisestä ja odotamme innolla uutta!

Sattva
Stora Nygatan 6,
11127 Tukholma

Lagerhaus
Drottninggatan 31-37,
10326 Tukholma

Goodstore
Hornsgatan 176,
11734 Tukholma

O Mamma Mia
Kungstensgatan 62,
11329 Tukholma

Hermans
Fjällgatan 23 B,
11628 Tukholma

 

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 4/2014.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa