Ravintolat ja matkailu

Saisiko olla muutakin kuin hapankaalia ja leivänmurusia?

Varsova

Reppureissaajat ottivat bussin alleen ja lähtivät muiden seikkailujen ohessa maistelemaan kuinka kasvissyönti luonnistuu hapankaalin ja vodkan katkuisessa Puolassa.

Naapurimaiden ja juutalaisperinteiden vaikutus näkyy yhä selkeästi Puolan ruokaperinteessä. Perinteinen pääruoka on täyttä lihaa eikä kerman, maidon tai kananmunien käyttöä ujostella. Vegaaniseen ruokailuun pyrkivän matkaajan reppu täyttyi kuitenkin kauppahallin hedelmä- ja vihannesvalikoimien antimista, eikä nälän yllättäessä tarvinnut jyrsiä omia kynsiään. Kullanarvoisiksi osoittautuivat myös paikallisilta korvan taakse otetut vinkit kasvisravintoloista.

Vegaaniliiton makumatka Tukholmaan

Vegaaniliiton järjestämä Vegan Tours suuntasi tällä kertaa kohti Tukholmaa huiman 27 ihmisen voimin. Kävimme keskeisimmissä paikoissa, jotka Ruotsin kaunis pääkaupunki voi tarjota vegaanille.

Kokoonnuimme 15.8. innokkaina Helsingin Länsiterminaaliin ja lastasimme itsemme risteilypaattiin. Laivaan astuttuaan ihmiset suuntasivat heti kohti tax free -myymälää. Kaupan hyllyvälit täyttyivät vegaaneista, jotka rutiininomaisesti selasivat läpi tuoteselosteet. Huomion keskipisteeksi nousivat Van Slootenin Sour Beetles -viinikumikarkit, joita hamstrattiin suurella ilolla. Illalla karaokessa laulu raikasi ja tanssijalka vipatti myöhään yöhön.

Lontoon VegFest on megatapahtuma

Messuyleisöä

London VegFest on yksi Euroopan tärkeimmistä vuosittaisista vegaanisen elämäntavan tapahtumista. Messuilla esitellään uusimmat tuulet niin herkullisesta ruoasta kuin ajankohtaisesta tiedostakin.

London VegFest järjestettiin syyskuun viimeisenä viikonloppuna Olympia London -konferenssikeskuksessa. Tapahtuma pidettiin vasta toista kertaa Lontoossa. Tänä vuonna se keräsi yhteensä noin 10 000 kävijää, mikä on suunnilleen tuhat enemmän kuin viime vuonna.

Tapahtuma oli sijoitettu kahteen kerrokseen. Alakerrassa oli pääasiassa myyntikojuja ja ruokaa. Yläkerta puolestaan oli varattu yhdistysten pöydille ja muutamille herkkukojuille. Omat tilansa oli myös kokkausnäytöksille, projekteistaan kertoville järjestöille sekä luennoille. Osastoja oli kaikkiaan noin kaksisataa.

Vegan Ghana

Vegetables and other goods for sale at the Vegfest

Veganism is rather unknown in Ghana – if you ask the average person in the street, they won’t know exactly what a vegan is. Vegetarianism, on the other hand, is a somewhat better understood in terms of dietary choice. When I say I am vegan and explain that I eat only vegan food, people often ask me if I eat fish or eggs as well.

I have met very few Ghanaians who see veganism or vegetarianism as anything more than simply a dietary choice rather than a political belief or movement against oppression. Even in the circles of the Vegetarian Association of Ghana, ‘animal rights’ are not discussed much – it can seem like the animal rights movement has yet to reach West Africa.

Välipalakeidas Kippo

Kippo sisältä

Kun Helsingissä aiemmin halusi jotain pientä ja nopeaa syötävää, joutui usein tyytymään kaupan jogurttiin ja sämpylään. Lounasongelma helpotti, kun Forumissa avattiin uusi välipalapaikka Kippo.

Kiposta saa neljää erilaista lämmintä leipää, joista suosikissani on tofu-, hummus-, omena-, inkivääri-, rucola- ja avokadotäyte.

Blenderissä sekoittuu kymmenen eri mehuvaihtoehtoa, joissa on kaksi tai kolme tuoretta ainesosaa. Smoothie-vaihtoehtoja on seitsemän ja jogurttijäätelöä saa myös vaniljasoijajogurtista tehtynä.

Kipossa käytetään lähestulkoon ainoastaan luomutuotettuja ja reilunkaupan raaka-aineita. Koska kaikki annokset tehdään paikan päällä tilauksesta, ne ovat tuoreita ja maistuvia.

Vegaanimatkailija ei jää paitsi paikallisesta kulttuurista

Iiris Kansanen

Kuinka kerätä kulinaarisia kokemuksia vegaanina ulkomailla – tai saada edes jotain suuhunsa? Vegaaniliiton toimeksiantamassa opinnäytetyössä tutkitaan, kuinka vegaaninen ruokavalio vaikuttaa matkailukokemukseen.

Helsinkiläinen Iiris Kansanen, 24, valmistui syksyllä 2013 Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta restonomiksi. Kansanen opiskeli uudella Experience and Wellness Management -linjalla, joka keskittyy elämys- ja hyvinvointi-matkailuun. Vegaaniliiton toimeksiantama lopputyön aihe veganismin vaikutuksista matkailuun oli Iiris Kansaselle tuttu hänen omista kokemuksistaan. Koko ikänsä vegetaristina ollut Kansanen huomasi itse matkaillessaan kohtaavansa aika ajoin haasteita ruokailutilanteissa.

Majoitusvinkkejä VeggieHotelsista

Olisiko ihana yöpyä ulkomailla niin, että voisi poimia aamupalapöydästä lautaselleen mitä tahansa? Vuonna 2011 perustettu VeggieHotels on internetpalvelu, joka auttaa vegetaristeja ja vegaaneja majapaikan löytämisessä.

VeggieHotelsin vaihtoehtoja selaillessa ulkomaiden kohteet alkavat siintää silmissä.

Palvelun avulla voi etsiä vegaaniystävällisiä hotelleja, hostelleja ja majataloja esimerkiksi maanosan ja maan mukaan. Haun voi myös rajata koskemaan vain täysin vegaanisia majapaikkoja. Vaihtoehtojen runsaus yllättää: esimerkiksi Ison-Britannian ja Saksan kohdalla majoitusvaihtoehtoja on kymmeniä ja Ruotsistakin palveluun on listattu viisi erityisesti vegaaneille tai vegetaristeille sopivaa majoituspaikkaa. Suomi loistaa VeggieHotelsissa vielä toistaiseksi poissaolollaan.

Tallinnan uudesta vegaaniravintolasta saa myös tuoreruokaa

Ravintolan julkisivu

Virossa on kevään aikana avattu maan ensimmäinen vegaaniravintola, kohkattu tuoreravinnosta ja peloteltu ihmisiä mediassa kasvissyönnin vaaroilla.

Vegaaniravintola V:n listalla on linsseillä täytettyä kesäkurpitsaa, tofua kvinoapatjalla ja kikherneburger. Virossa pääsee nyt ensimmäistä kertaa tekemään tilauksen varmistelematta, ettei annokseen tule vahingossakaan mitään eläinperäistä. Aterian voi aloittaa vaikka härkäpaputahnalla ja ciabattalla tai mausteisella sienisalaatilla.

Döner Harju

Salaatti

Talvella Helsinkiin avattiin uusi kebab-paikka. Paikallisen sanomalehden viikkoliite Nyt hehkutti paikkaa jo ennen avajaisia ja suosio oli taattu. Niinpä minäkin riensin paikalle heti avajaispäivänä; sieltä nimittäin sai kuuleman mukaan myös kasviskebabia. Jono ulottui pienen paikan läpi aina ulko-ovelle asti ja jäin luottavaisin mielin sen hännille. Tiskillä avulias henkilökunta selitti, että paikasta tosiaan saa myös vegaanista kebabia kunhan muistaa pyytää pois epävegaanisen kastikkeen.

Sen Chay

Huomasin syksyllä Facebookissa, että Helsingissä on uusi kasvisravintola nimeltä Sen Chay. Kesti kuitenkin pitkään ennen kuin pääsin käymään paikan päällä ja tutustumaan itse ravintolaan. Ravintola sijaitsee Metallitalon sisäpihalla ja on aika pieni. Ensimmäisellä kerralla siellä törmäsin kuitenkin tuttuihin ja henkilökunta oli hyvin ystävällistä.

Ruoka on aasialaista, tarkemmin sanottuna vietnamilaista. Paikka ei ole kokonaan vegaaninen vaan lakto-ovo-vegetaarinen, mutta sekä lounaalla että iltaisin on saatavilla vegaanisia annoksia.

Makumatkalla Tallinnassa

Tallinna

Elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna Vegaaniliitto suuntasi Viroon. Tallinnassa tutustuimme eteläisen naapurimme ruokakulttuuriin ja tyhjensimme paikallisen marketin soijamakkaroista.

Päivä alkoi varhain, kun yli 20 hengen ryhmämme kokoontui satamassa. Matkan järjestäjät olivat sopineet ryhmälle paikat laivalta etukäteen sekä menoettä paluumatkalle. Suuntasimme heti laivaan päästyämme aamupalalle. Aamupala oli varattu ennakkoon, jotta vegaanisiin tarjoiluihin olisi osattu varautua. Paahtoleivät marmeladilla sekä valkoiset pavut ja röstiperunat näyttivät maistuvan. Vegaanit oli otettu huomioon myös tarjoamalla soijamaitoa.

Tallinkin tarjoamilla eväillä rantauduimmekin kevein mielin Tallinnaan ja ensimmäiseen kohteeseemme: Kalev-herkkukauppaan. Kalevin valikoimassa on esimerkiksi herkullisia suklaalla kuorrutettuja pähkinöitä, vegaanille sopivina tietysti.

Vegaanitarjonta Vaasassa laajenee

Luomukahvila Raawka

Syksyn aikana Vaasan ravintolamaailma rikastui kahdella vegaaniystävällisellä ravintolalla. Raawka ja Vegana ovat tervetullut lisä pohjalaiseen maakuntakeskuksen vegaanitarjontaan.

Raawka

Palosaarentie 23, 65200 Vaasa

Raawka sisältäVaasaan on avattu uusi luomukahvila Raawka, jota pitävät siskokset Rosanna, Maria ja Sophia Lundström. Luomukahvilassa on tarjolla niin raaka-, vegaani-, kuin muutakin kasvisruokaa. Ruoat sopivat myös gluteenia ja sokeria välttäville. Suuri plussa tulee siitä, että kaikki on luonnonmukaista.

Piknikillä Pariisissa

Eiffel-torni

Pariisissa myydään joka vuosi kymmenen miljardia patonkia. Reppumatkaajan toivo heräsi; ainakin leipomoiden avulla selviäisin viikon lomasta Pariisissa.

Missionani oli ensimmäistä kertaa kokeilla täysin vegaanista ruokavaliota lomamatkalla. Kuinka se onnistuisi juustojen taikamaassa, jossa ravintoloissa vedetään naamariin siansorkkia, sammakoita, etanoita ja sisälmyskeittoa?

Vierailulla Prahan kasvisravintoloissa

Praha

Kävelymatkat Prahassa muodostuvat helposti pitkiksi, sillä tässä vanhassa ja kauniissa kaupungissa on runsaasti nähtävää. Vegaanituristien onneksi keskustasta löytyy nälän yllättäessä useita kasvisravintoloita, joissa ruokailun jälkeen jaksaa taas seuraaviin kohteisiin.

Vltava-joen rannalle rakennetussa Prahassa on paljon historiallisia nähtävyyksiä, kuten kymmenien pyhimysten patsaiden reunustama Kaarlensilta, juutalaiskorttelin synagogat ja raatihuoneen seinässä oleva astronominen kello. Prahan linnassa sijaitsevaa jylhää Pyhän Vituksen katedraalia rakennettiin lähes 600 vuotta ennen sen valmistumista. Kaupunkia ympäröivät kukkulat tarjoavat virkistävän mahdollisuuden paeta suosituimpien turistialueiden hälinästä.

Prahan vilkas turismi pitää myös kasvisruokaa tarjoavien ravintoloiden määrän suurena.

Porvoon mitalla

Vegaaniliiton Porvoon paikallisryhmä käynnisti ponnekkaasti toimintansa viime vuonna. Kasvisruokailtoja, maistatustapahtumia ja vegaanisia kauppakierroksia suunniteltiin Porvoon eri ravintoloissa ja kahviloissa. Kokousten ohella herkuteltiin, saatiin epävegaanisia ruoka-annoksia, ystävällistä palvelua – ja kirjoitettiin ravintola-arvosteluja. Miltä näyttää Porvoon ravintola- ja kahvilatarjonta vegaanin näkökulmasta? 

Bar & Café Paahtimo

Bar & Café Paahtimo sijaitsee idyllisesti Porvoonjoen varressa. Yli sata vuotta vanha rakennus huokuu lämmintä vanhanajan tunnelmaa. Tilaa kaksikerroksisessa ravintolassa on suuremmallekin porukalle – varsinkin kesällä kun joen varressa oleva terassi aukeaa. Hintataso ei ole Porvoon halvimmasta päästä. Vegaani ilahtuu erityisesti soijamaitokaakaosta ja -latesta. Oluenystäville löytyy valinnanvaraa runsaasta valikoimasta.

Hintoja: Soijamaitokaakao 3,00 €, Soijamaitolatte 4,00 €.

Ravintotiheyden ja puhtaiden makujen liitto

Kasvisruokala Etra Oulun Karjasillalla tarjoaa ravintotiheää vegaaniruokaa, jossa on kaikki tarpeellinen eikä mitään liikaa. Kauppahallin myymälä avautui 10-vuotisjuhlan kunniaksi.

Ruokapaikkoja on totuttu arvioimaan maku-, hinta- ja palveluperustein. Oululaisen vegaaniruokala Etran ansiokkuus piilee kuitenkin pintaa syvemmällä, sillä sen johtoajatus on terveellisyys. Uskollisen asiakaskunnan mukaan terveellinen voi olla myös hyvää: tuoreen kyselyn mukaan Etraan tullaan nimenomaan maukkaan kasvisruoan perässä. Valtaosa Etran asiakkaista on sekasyöjiä, jotka syövät vegaanilounaan vaihtelun vuoksi pari kertaa viikossa. Asiakaskunnassa on myös paljon niitä, jotka ovat siirtyneet vegaaneiksi terveydellisistä syistä. Harvemminkin käyvät ovat valmiita myöntämään, että Etran ruoasta tulee hyvä olo.

Café Veganissimo rantautui Sörnäisiin

Toim. huom. Veganissimon ravintola on suljettu toistaiseksi.

Pitkään festivaaleja kiertänyt pitopalveluyritys Veganissimo on avannut lounaskahvilan Helsingin Kurviin.

Veganissimon Mari Kosonen ja Simo Ruottinen ovat tunnettuja erityisesti festareita ja tapahtumia kiertävästä kojustaan, josta saa maan maukkaimmat kasvishampurilaiset. Myös juhlaruokailujen järjestämisestä heillä on paljon kokemusta.

Pariskunnan uusi aluevaltaus on Sörnäisiin alkukeväällä avattu kahvila-lounasravintola Café Veganissimo. Koska työpaikkani sijaitsee mukavan kävelymatkan päässä Sörnäisistä, tästä on jo ehtinyt muodostua minulle vakilounaspaikka. Lounaideni taso on tämän ravintolan myötä noussut huikeasti, mutta myös lounastaukojeni pituus on ikävästi venähtänyt.

Sivut

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa

Vegaaniliitto Instagramissa