Mistä alkaisin? Omenan halkaisin

Teksti ja kuvat: Mea Salo

Oletko kiinnostunut terveyttä tuovasta raakaravinnosta, mutta et tiedä mistä aloittaa? Tai ehkä sekoittelet jo pirtelöitä, mutta et pääse eteenpäin. Raakaravinto ei ole jokin oppi, jonka teoria täytyisi ensin hallita. Ala vain valmistaa raaka-aterioita tavallisen ruokasi lisäksi.

Moni raaka-ateria valmistuu muutamassa minuutissa. Pilkkomista, huraus tehosekoittimella ja pöytään. Raakaruokaa voi maistella ruoanlaiton aikana ja aineksia lisäillä maun ja halutun koostumuksen mukaan. Raaka-ateriat valmistuvat hedelmistä, marjoista, kasviksista, siemenistä ja pähkinöistä.

Raakaravinnossa vitamiinit ja muut ravintoaineet sekä entsyymit ovat tallella. Itse valmistetussa ruoassa ei ole säilöntä-, aromi- tai muita lisäaineita kuten kaupan prosessoiduissa eineksissä. Kun lisää raakakasvisravintoa ruokavalioonsa, saa ravinnetiivistä, vegaanista, kuituisaa, gluteenitonta ja tuoretta ruokaa ilman prosessoitua sokeria. Raakailijoissa on myös himokuntoilijoita, joten nälkä lähtee, kunhan syö riittävästi. Raakaravinto auttaa myös syömisen hallinnassa, ja monet raakaravintovalmentajat maailmassa ovat alun perin löytäneet raakaravinnosta itselleen hyvän menetelmän laihtua normaalipainoonsa ja pysyä siinä.

Tutut mausteet ovat käytössä, joten raaka-ateria voi olla hämmästyttävän tuttukin elämys. Syöväthän sitä paitsi kaikki myös hedelmiä ja salaatteja. Jotkut kokkaajat pyrkivät uusia raakaruokia kehitellessään jäljittelemään kuumennettuja ruokia. Se on hauskaa, varsinkin jos syö pääasiassa raakaravintoa ja on joskus ikävä vanhoja suosikkiruokiaan. Raakaravinto taipuu pitsaksi, pastaksi, juustoksi, rahkatortuksi, jäätelöksi ja vaikka miksi. Toisilla sen sijaan tavoite on saada nopeasti jotain ravitsevaa syötävää niistä aineksista, joita kaapissa sattuu olemaan. Tarkoituksena voi olla vain ravita itsensä terveellisellä ruoalla, ja maku saattaa olla sivuseikka. Meitä kokkaajia on monenlaisia, samoin fiiliksiä.

Raaka hoitaa terveyttä

Raakaravinto parantaa henkistä ja fyysistä suorituskykyä ja tasaa liian suuria mielialanvaihteluita. Kaikki hyvä ruoassa on tallella, kun sitä ei ole kuumennettu. Vegaani on usein sekaania terveempi, mutta vegaaniksi siirtyminen ei automaattisesti nosta energiatasoa ja kohenna terveyttä, varsinkaan jos nauttii paljon valkeita vehnäleivonnaisia, valkeaa pastaa, sokeria, kahvia ja alkoholia.

Itselläni huomasin selvän eron, kun siirryin vegaaniudesta pääasiassa raakaan ruokaan. Raakailijaksi voi sanoa ihmistä, jonka ruoasta noin 75 prosenttia on raakaa. Harva raakailija syö pelkästään raakaruokaa. En tee ihmisistä raakakäännynnäisiä, vaan muutoksia on hyvä tehdä maltilla, muuten voi mennä vatsa sekaisin pitkäksikin aikaa.

Kehosi hyötyy jo yhden päivittäisen aterian raaistamisesta, joten esimerkiksi aamupirtelöstä on hyvä aloittaa. Ruoan huolellinen pureskelu on ruoansulatuksen kannalta tärkeää, jotta ruokaan sekoittuu sylkeä. Siksi sosemaisiakaan ruokia ei pidä hotkia.

Niin sanottu elävä ravinto on raakasuuntauksien terapeuttisin muoto. Elävän ravinnon ruokaohjelman kehitti liettualaissyntyinen mutta nuorena amerikkalaistunut Ann Wigmore. Hän parani vakavista sairauksista syömällä muun muassa villivihanneksia ja pureskelemalla ruohoista ravintoaineita ja lehtivihreää.

Neuvokas nainen opetteli tekemään ruoasta mahdollisimman helposti sulavaa idättämällä, versottamalla, maitohapattamalla, soseuttamalla ja mehuttamalla. Tämä ympäri maailman ja useita kertoja Suomessakin aikoinaan meillä Elävän ravinnon yhdistyksessä kursseja pitänyt tarmonpesä perusti Bostoniin Hippocrates Health Instituten. Wigmore auttoi lukuisia ihmisiä kautta maailman paranemaan mitä vaikeimmista sairauksista. Instituutti toimii nykyään Floridassa.

Suosittelen lämpimästi sisäviljelyä eli idättämistä ja versottamista. Itujen, versojen ja orasmehun ravintoarvot ovat huikeat. Jos haluaa parantaa itsensä sairauksista, tarvitsee paljon ravintoaineita ja mahdollisimman tuoretta ruokaa. Ituja ja versoja tuoreempaa ei olekaan. Niitä ei ole poimittu raakoina eikä varastoitu ja kuljetettu tuhansia kilometrejä kuten monia marketin he-vi-tuotteita.

Olen kirjoittanut kaksi Hellaton kokki -kirjaa, ja tänä syksynä ilmestyy Hellattoman kokin elävä ravinto. Siitä selviävät muun muassa idätyksen, versotuksen ja muiden elävän ja raakaravinnon ruokien valmistustavat resepteineen. Olen työssäni siirtymässä yhä enemmän elävän ravinnon opetukseen kursseillani sekä verkossa tapahtuvissa yksityis- ja ryhmävalmennuksissani. Kun kerran on tehnyt ison muutoksen siirryttyään sekaanista vegaaniksi, on sen jälkeen helppoa ottaa ruokaan myös raaka suunta.

Kirjassa myös elävällä ravinnolla parantuneet ihmiset kertovat tarinansa.

Vasta kolmikymppinen Tanja Kaivolainen-Siljander söi lääkkeitä astmaan, adhd:hen, fibromyalgiaan, kilpirauhasen vajaatoimintaan, unihäiriöihin ja epilepsiaan. Lääkkeet aiheuttivat myös sivuoireita. Lisäksi Tanjalla oli allergioita ja ärtyvän suolen oireyhtymä. Löydettyään raakaravinnon pari vuotta sitten hän alkoi tervehtyä, ja hänellä on enää kilpirauhaslääkitys. Jopa epilepsiakohtauksia mittaavan EEG:n tulos oli normaali niin, että Tanja sai takaisin ajoluvan! Energiaa riittää maratonien juoksemiseen.

Kirjoittaja on raakaravintovalmentaja.

Vihermix

  • 3 banaania
  • 1 avokado
  • jotain vihreää
  • iso mukillinen marjoja tai saman verran hedelmää, esim. appelsiini tai 2–3 kiiviä
  • (vettä)

Tässä miksissä banaani, avokado ja jokin viheraines muodostavat pohjan. Avokado antaa samettisen rakenteen, mutta ilmankin sitä pärjää. Kypsä avokado on hieman pehmeä, kun sitä painaa sormella tyvestä. Banaanit voi halutessaan vaihtaa muutamaan kuivahedelmään kuten esimerkiksi taateliin tai viikunaan. Viheraines voi olla esimerkiksi tuoretta pinaattia tai jotain vihersalaattia, lehtikaalia, versoja, villivihanneksia kuten nokkosta, tai viherjauhetta kuten esimerkiksi spirulinaa, orasjauhetta tai merileväjauhetta. Pääasia on, että saadaan lehtivihreää. Marjat ja hedelmät valitset maun mukaan.

  1. Halkaise avokado, poista kivi, ja kaavi isolla lusikalla sisus tehosekoittimeen. Lisää kuoritut banaanit ja marjat ja/tai hedelmät. Pienet marjat voi lisätä suoraan pakastimesta. 
  2. Jos haluat juotavan miksin tai tehosekoittimesi ei ole kovin vahva, lisää vettä tai purista vaikka appelsiinimehua.

Tämä on iso annos, jota tietenkin voit pienentää. 

Juotava puuro

  • 3 rkl pellavansiemeniä
  • 1 rkl chiasiemeniä
  • 2 banaania tai muutama kuivahedelmä
  • 1–2 rkl carobjauhetta
  • 1½ dl marjoja kuten mustikoita, vadelmia, mansikoita jne.
  • 1 tl jauhettuja aniksensiemeniä tai lakritsinjuuri- tai -uutejauhetta
  • annos jotain vihreää
  • vettä

Peruspellavapuuro valmistuu pellavansiemenistä, banaanista, marjoista ja jostain vihreästä. Tässä reseptissä on vinkkejä maun varioimiseksi. Hyvä kuntoilunpalautusjuoma, varsinkin jos vielä lisäät chiasiemeniä.

  1. Liota siemeniä puolisen tuntia kupillisessa vettä.
  2. Sekoita kaikki ainekset siementen liotusvesi mukaan lukien tehosekoittimessa tasaiseksi. Lisää vettä jos haluat ohuempaa juotavaa. Jäähdytettynä vielä parempaa.

Raa'at punajuuripihvit

  • 2 dl karkeaksi raastettua punajuurta
  • 2 dl karkeaksi raastettua porkkanaa
  • 3 rkl punasipulia pieneksi pilkottuna
  • 2–3 dl auringonkukansiemeniä
  • 7 aurinkokuivatun tomaatin puolikasta
  • 0,5 tl timjamia
  • 0,5 tl ruusupippuria
  • maista ja lisää ruususuolaa tai muuta laadukasta suolaa, jos tarpeen

Kurssien ja ravintolapäivien suosikki, josta miehet sanovat joskus kohteliaisuutena, että maistuu lihalta.

  1. Raasta juurekset. Jauha kuivassa tehosekoittimessa kuivat siemenet jauheeksi.
  2. Sekoita monitoimikoneessa siemenjauheesta 2 dl sekä muut ainekset yhdessä taikinaksi. Jos taikina tuntuu muotoiltaessa kovin märältä, lisää siemenjauhetta ja vastaavasti mausteita. Kosteus riippuu raasteen hienoudesta ja juuresten mehukkuudesta, ja massan pitäisi olla muotoiltavaa. Jos monitoimikonetta ei ole, saksi aurinkokuivattu tomaatti pikkupalasiksi.
  3. Yhdistä kulhossa kaikki ainekset käsin. Tarkista maku.
  4. Muotoile pihveiksi, palleroiksi tai pateeksi.

Maku ja rakenne vielä paranevat, jos voit kuivattaa pihvejä kuivurissa muutaman tunnin. Tarjoa salaatin kanssa.

Raaka porkkanapata

  • 2 porkkanaa
  • 2 tomaattia
  • paprika (ei vihreä)
  • 0,5–1 avokado
  • vähäsen miel. gluteenitonta soijakastiketta tai laatusuolaa
  • (mausteiksi halutessasi joitain seuraavista: valko- tai muuta sipulia, basilikaa, jeeraa, chiliä, merileväjauhetta tms.)

Tämä on oikeastaan keitto mutta muuttuu padaksi, kun lisäät siihen sattumia.

  1. Ota sattumiksi joitain seuraavista palasina: oliiveja, salaattifenkolia, kurkkua tai kesäkurpitsaa. Kuvassa on ituja ja auringonkukanversoja.
  2. Paloittele tomaatit, ja poista niistä vihreä keskus. Pane tomaatit alimmaisiksi tehosekoittimeen. Lisää ½ paprikaa ja avokado sekä mausteet. Sekoita tasaiseksi. Tulos on muusimainen, joten voit lisätä nestettä jos haluat keittomaisemman tuloksen.
  3. Lisää sattumia. Kuutioi jäljeelle jäänyt paprikan- ja avokadonpuolikas ja lisää soseeseen.
 

Raaka lakujäätelö

  • 3 pakastettua banaania kuorittuina
  • 3 kuivattua aprikoosia (antavat illuusion lakupaloista)
  • 1 rkl lakritsiuutejauhetta tai vähän enemmän lakritsinjuurijauhetta
  • 1,5 rkl carobjauhetta
  • 1,5 tl jauhettuja aniksensiemeniä
  • vähän appelsiinin- tai sitruunankuorta raastettuna, jos haluat hedelmälakujäätelöä

Lakritsijauheen voi myös jättää pois, ja saat appelsiinijäätelöä.

  1. Ota pakastetut banaanit huoneenlämpöön noin 10 minuutiksi. Palastele ne tehosekoittimeen. Lisää muut ainekset. Tarkoitus on, että aprikoosit jäävät jäätelöön pikkupalasiksi.
  2. Sekoita jäätelöksi hitaimmalla nopeudella. Joudut välillä pysäyttämään sekoittimen ja kaapimaan lastalla massaa kulhon reunoilta alas. Varo sekoittamasta yhtään kauempaa kuin on välttämätöntä, tai muuten tuloksena on velliä.

Carobia ja lakritsijauheita löytyy netistä tai eko-/luomukaupoista. Lakritsinjuurijauhe on miedompaa kuin uute, joten annostele sitä enemmän. Maistelemalla löydät oikean tuloksen. Aniksensiemenjauhe tehostaa makua, mutta ilmankin pärjää. Carob muistuttaa kaakaota mutta ei ole kitkerä vaan makea. Carob on edullista.

Lisätietoa: raakaravintoa.blogit.fi

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 3/2013.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa