Liioitellut kalan terveyshyödyt saattavat koitua ympäristölle haitaksi

Canadian Medical Association Journalin julkaiseman tutkimukseen mukaan kalansyönnin hyötyjä terveydelle on liioiteltu, ja tämä on verottanut kalapopulaatioita ja niiden elinalueita.    

British Columbian yliopistossa Yhdysvalloissa tehty tutkimus kertoo, että hallitukset ja teollisuus kehottavat ihmisiä syömään enemmän kalaa terveysvaikutusten nojalla. Samalla yhä suurempi osa kalasta pyydetään Afrikan rannikolla ja muilla alueilla, joilla ruuasta on pulaa. Lisäksi International Journal of Epidemiologyn mukaan ravitsemussuosituksissa ei ole otettu huomioon merten ekosysteemejä.    

Tutkija Daniel Pauly muistuttaa, että länsimaissa kala on vain yksi vaihtoehto muun ruoan joukossa, kun taas monissa kehitysmaissa kala saattaa olla ainut proteiinin lähde. Sen sijaan länsimaissa ylistettyjä kalaöljyn rasvahappoja voidaan saada myös kasvikunnan tuotteista.

Michael Graham Richard: Over-Hyping Fish Health Claims May be bad for Environment. Treehugger.com. 25.3.2009. http://www.treehugger.com/files/2009/03/omega-3-fatty-acids-hyped-fish-health-claims-bad-environment.php?dcitc=weekly_nl

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.

Vegaaniliitto Facebookissa

Vegaaniliitto Instagramissa