Vegaanit eivät periaatteellisista syistä syö mitään, mikä on peräisin eläinkunnasta. Syyt ruokavalioon voivat olla eettiset, ekologiset, terveydelliset ja/tai henkiset/uskonnolliset.
Mitä vegaanit syövät:
- Kaikkia kasviksia eli vihanneksia, palkokasveja, hedelmiä, pähkinöitä, sieniä, ja viljatuotteita. Maailmassa on yli 20 000 syötävää kasvilajia.
- Useita sekasyöjällekin tuttuja ruoka-aineita on olemassa vegaanisena, kuten erilaisia pihvejä ja pyöryköitä, makkaroita, leikkeitä ja muita ”lihankaltaisia” aineksia. Ruoka-aineita löytää kaupasta valmiina tuotteina tai niitä voi valmistaa itse.
- Vegaanille sopivat myös eri kasvimaitopohjaiset tuotteet kuten esimerkiksi soija-, kaura-, riisi- tai pähkinäpohjaiset maidot, kermat, jäätelöt ja jogurtit sekä erilaiset kasviperäisistä aineista valmistetut juustot.
- Lisää tietoa erilaisista ruoka-aineista ja mm. esimerkin vegaanin ruokakaapin sisällöstä löydät artikkelista Vinkkejä ruoanlaittoon.
Vegaanin ruokavalioon ei kuulu:
- Vegaanit eivät syö lihaa missään muodossa (ei myöskään jauhelihaa, makkaroita tms.), kanaa tai muita lintuja, kalaa, rapuja tai simpukoita.
- Vegaanit eivät syö muitakaan eläinkunnan tuotteita, kuten kananmunia, hunajaa, maitoa, voita, juustoa tai muita maitotuotteita. Vegaanit eivät myöskään syö ruokia, joissa on liha-, kala-, tai kanalientä, liivatetta tai eläinrasvoja.
Entä lisäaineet?
- Eläinperäisiä valmistusaineita, joita vegaanit eivät syö, ovat mm. hera, kaseiini, kaseinaatit, laktoosi eli maitosokeri, juoksutteet, liivate eli gelatiini, albumiini ja munajauhe.
- Vegaanien suhtautuminen eläinperäisiin lisäaineisiin saattaa vaihdella suuresti, joten suhtautumisesta niihin kannattaa kysyä erikseen. Tietoa eläinperäisistä ja mahdollisesti eläinperäisistä lisäaineista löytyy tämän sivun lopusta.
Mistä tietää kaupassa, onko tuote vegaaninen?
- Tuotteen vegaanisuus selviää usein ainoastaan tuotteen valmistusainelistaa lukemalla. Joissain tuotteissa on voitu mainita erikseen tuotteen sopivuudesta vegaaneille.
- Tuotteen nimet saattavat olla harhaanjohtavia. ”Laktoositon” ei ole automaattisesti vegaaninen, sillä laktoositon tuote saattaa sisältää laktoositonta maitovalmistetta, maitoproteiinia tai eläinrasvoja.
- Kasvirasvajäätelöissä, -ruokakermoissa, -juustoissa ja -jogurteissa vain rasva on vaihdettu kasvirasvaan. Muuten ne sisältävät eläinperäisiä ainesosia eivätkä siis ole vegaanisia.
- Eläinperäisiä ainesosia saattaa löytyä yllättävistäkin tuotteista: spagetissa voi olla kananmunaa, perunalastuissa herajauhetta ja myslissä maitojauhetta tai hunajaa.
- Vegaanituotteet.net -sivustolle on listattu monia tavallisista ruokakaupoista löytyviä vegaanisia tuotteita.
Eläinperäiset valmistus- ja lisäaineet elintarvikkeissa
Tietoa eläinperäisistä valmistus- ja lisäaineista löytyy Elintarvikeviraston sivuilta.
Eläinperäisiä valmistusaineita on listattu täällä
Eläinperäisiä lisäaineita on listattu täällä
Varmuuden valmistuksessa käytettyjen aineiden alkuperästä saa ottamalla yhteyttä elintarvikkeen valmistajaan tai maahantuojaan.
Ks. myös E-koodiavain Eviran sivulta.
Tietoa eläinperäisistä valmistus- ja lisäaineista
Hera
Hera on juustonvalmistuksessa ylijäävää nestettä, jota käytetään monissa elintarvikkeissa.
Liivate eli gelatiini
Liivatetta valmistetaan keittämällä eläinten luista, nahoista ja jänteistä. Liivatetta käytetään mm. hyytelöiden ja muiden jälkiruokien valmistuksessa.
Liivatteelle on useita vegaanisia vaihtoehtoja, esim. merilevästä saatava agar-agar. Agar-agaria myydään nuudelimaisina nauhoina, jauheena tai pitkinä möhkäleinä, ja se on yleensä väriltään valkoista. Myös kuzu- juuresta tehdään liivatteen kaltaista ainetta.
BSE-taudin myötä on yleistymässä myös inuliinin käyttö liivatteen korvaajana. Inuliini sisältää fruktoosia ja glukoosia ja sitä on useissa kasviksissa, erityisesti sipuleissa ja vehnässä. Myös guarkumi (Cyamopsis tetragonoloba) ja karrageeni (irlanninlevä) ovat vegaanisia.
Liivate on valmistusaine eli sillä ei ole E-koodia. Liivatteen käytöstä elintarvikkeessa pitää aina mainita pakkauksessa.
Kaseiini
Kaseiini on lehmänmaidon proteiini. Kaseiinia käytetään esim. hiustenhoitotuotteissa, kosmetiikassa, elintarvikkeissa ja lateksiesineiden, kuten kondomien valmistuksessa.
Pepsiini ja renniini
Pepsiiniä ja renniiniä käytetään mm. juoksutteina juuston valmistuksessa. Pepsiiniä otetaan teurastettujen sikojen mahasta ja renniini vasikoiden mahasta.
Bakteeriviljelmät ovat vaihtoehto pepsiinille ja renniinille. Eläinperäisen juoksutteen tilalla käytettävä bakteeriviljelmä on yleensä geenimuunneltua. Renniinille löytyy vaihtoehtoja myös kasviperäisistä korvikkeista ja sitruunamehusta.
Karmiini eli kokkiniili
Karmiini (E 120) on kuivatuista kokkiniilikirvoista peräisin olevaa punaista väriainetta. 70 000 kokkiniilikirvasta saadaan puoli kiloa karmiinia, joten hyönteisten tuotanto on massiivista. Karmiinia käytetään mm. karkeissa, alkoholijuomissa, kosmetiikassa ja lankojen värjäyksessä.
Kasviperäiset värit, kuten punajuuriväri, ovat karmiinille vegaaninen vaihtoehto.
Sellakka
Sellakka (E 904) on kilpikirvojen eritettä. Kirvat imevät puista nesteitä ja tuottavat eritettä, jota kerääntyy paksuina kerroksina puiden rungoille ja oksille. Sellakkaa kerätään hunajan tavoin ja sitä käytetään mm. makeisissa, lääkkeiden valmistuksessa ja autovahoissa.
Lanoliini
Lanoliini on lampaan talirauhasista erittyvää rasvaa, jota kertyy lampaan villaan. Lanoliinin takia villasta tulee vettähylkivää ja lammas pärjää sateellakin. Villaa otetaan sekä elävistä että teurastetuista lampaista. Lanoliinia käytetään kosmetiikassa, lääkkeissä ja D3-vitamiinissa.
