Erityisruokavalioiden yhdistäminen

Voiko noudattaa vegaaniruokavaliota, jos sairastaa jotain sairautta, jossa joutuu rajoittamaan ruokavaliota jotenkin? Tai jos ei pysty syömään esimerkiksi papuja tai viljatuotteita? Yleensä vegaaniruokavalion voi yhdistää muuhun erityisruokavalioon, jos ruokavalion suunnittelee huolella siihen perehtyneen ravitsemusasiantuntijan kanssa. Vegaaniruokavalion karsiminen omin päin on riski, joka voi johtaa energian tai joidenkin ravintoaineiden vajaaseen saantiin. Itse asiassa vain harvoin on edes tarpeen välttää kokonaan jotakin ruoka-ainetta. Kokosimme tietopaketin joistain yleisistä sairauksista ja ruokavalioista vegaanin näkökulmasta katsottuna.

Tärkeintä on ensin selvittää mistä on kyse, jos esim. vatsa oireilee. Usein vegaaniruokaan siirryttäessä elimistöltä kestää jonkin aikaa tottua uuteen ruokavalioon. Erityisesti kuidun määrän lisääntyminen voi aiheuttaa alussa vatsaoireita, kuten turvotusta ja ilmavaivoja. Jos kuitenkin oireet pitkittyvät ja haittaavat selvästi normaalia elämää, niiden syy on hyvä selvittää lääkärillä. Jatkuva ripuli, tahaton laihtuminen tai epätavallinen väsymys ovat aina syitä hakeutua viipymättä lääkärin tutkimuksiin. Jos mitään sairautta ei löydy, ruokavalion riittävyys ja monipuolisuus voi olla hyvä tarkistuttaa yliopistokoulutuksen käyneellä ravitsemusasiantuntijalla.

Monipuoliseen vegaaniruokavalioon kuuluvat viljatuotteet, palkokasvit, kasvikset, hedelmät, marjat, pähkinät, siemenet ja kasvirasvat, näistä valmistetut elintarvikkeet sekä ravintolisinä B12-vitamiini, D-vitamiini ja jodi. Jos jotain ruoka-aineryhmää voi syödä vain rajoitetusti tai ei ollenkaan, on tärkeä tietää, minkä ravintoaineiden saanti voi tällöin jäädä riittämättömäksi, ja millä sen voi korvata. Esimerkiksi täysjyväviljatuotteet ovat tärkeitä kuidun, proteiinin, B-ryhmän vitamiinien, raudan, sinkin, magnesiumin ja seleenin lähteitä. Ilman palkokasveja taas riittävä proteiinin, raudan, sinkin sekä B-ryhmän vitamiinien saanti tulee haasteelliseksi.

Vegaaninen ruoka sopii moneen yleiseen erityisruokavalioon, kuten laktoosittomaan, maidottomaan, kala-,  kananmuna- ja pähkinäallergisille. Ruoanlaitto helpottuu kun samaa ruokaa voi tarjota kaikille. On kuitenkin tiettyjä erityisruokavalioita, joissa ruokavalion koostamiseen tulee perehtyä erityisen huolellisesti tai ammattilaisen avulla.

Lue lisää erityisruokavalioista ja syömishäiriöistä.

Valikko

Suvilahdenkatu 4, 00500 Helsinki

[email protected]