Miksi Vegaaniliitto puhuu ravitsemuksesta?
Veganismi on filosofia, tai eettinen vakaumus, jossa pyritään välttämään vahingon tekemistä eläimille niin pitkälti kuin mahdollista. Nyky-yhteiskunnassa tämä pyrkimys tulee useimmin eteen kulutusvalinnoissa, ja selkeimmin siinä, mitä syömme. Moni jopa käsittää veganismin tarkoittavan ruokavaliota. Vegaaniliiton kannalta veganismi ei ole ruokavalio, vaan veganismia toteutetaan mm. ruokavalinnoin. Haluamme kuitenkin auttaa ja helpottaa vegaanisen ruokavalion toteuttamista myös muista kuin eettisistä syistä (ilmastokysymykset, terveydelliset syyt).Viestintämme tarkoituksena on kertoa suurelle yleisölle vegaanisen ravitsemuksen perusteista, ja esittää se heillekin mahdollisena valintana. Toisena tarkoituksena, yhtä tärkeänä, on antaa vegaanista ruokavaliota jo noudattaville tietoa ruokavalion turvallisesta ja terveellisestä koostamisesta, sekä käytännön neuvoja, esimerkiksi reseptejä ja ateriasuunnitelmia. Kolmanneksi haluamme välittää tietoa ravitsemuksen ammattilaisten, ja ravitsemusasioiden kanssa tekemisissä olevien muiden, kuten hoitoalan ammattilaisten pariin siitä, mitä tietoa ja tutkimusta on olemassa, ja mitä jatkuvasti kertyy erityisesti vegaaniravitsemuksesta. Haluamme palvella myös ravitsemus- ja ruokapalveluiden järjestäjiä ja satunnaisesti vegaaniruokaa esimerkiksi vieraille valmistavia, kertomalla heille mitä vegaani syö.
Vegaaniliiton perusväittämä ravitsemuksesta on:
Vegaaniruokavalio on lähes kaikkien mahdollista toteuttaa. Useimpien on mahdollista toteuttaa se niin, että ruoka on kohtuuhintaista, helppoa valmistaa, hyvänmakuista, ja että tutuista ruokailutottumuksista ei tarvitse luopua (esimerkiksi ateriarytmi, minkäkaltaisista ruoista pitää, miten on tottunut ruokia valmistamaan), joskin myös uusia taitoja ja uusiin ruoka-aineryhmiin tutustumista tarvitaan. Vegaaniruokavalioon siirtyminen ei tarkoita, että automaattisesti alkaa myös syödä ilmastoystävällisesti tai terveellisesti – sitä ei luvata eikä edellytetä. Vegaaniliitto kuitenkin kannustaa ihmisiä tekemään myös nämä valinnat, turvallisuus huomioiden.
Vegaaniliiton ravitsemusneuvonta on:
- Tutkittuun tietoon perustuvaa silloin, kun tehdään terveysväitteitä.
- Kokemukseen perustuvat väitteet ilmoitetaan selkeästi sellaisiksi.
- Helppoa ymmärtää ilman alan asiantuntemusta.
- Käytännöllisyysnäkökulman huomioivaa.
- Asiantuntevaa.
Ravitsemusneuvontamme ei ole:
Saarnaavaa tai suostuttelevaa. Ravitsemusneuvonnan ei ole tarkoitus käännyttää ketään vegaaniksi. Ihmiset tekevät tämän päätöksen muilla perusteilla, ja meiltä saa neutraalisävyistä, luotettavaa ja tieteelliseen näyttöön perustuvaa neuvontaa ruokavalion toteuttamiseksi.
Vastaamme mielellämme kysymyksiin!
Ravitsemusasiantuntijamme tavoitat sähköpostilla ravitsemus@vegaaniliitto.fi
Ruoka- ja ruoanlaittoasiantuntijamme puh. 040 0392581 (Pietar Viittanen) tai info@vegaaniliitto.fi
Milloin ja mitä veriarvoja vegaanin kannattaisi mittauttaa?
Moni vegaani pohtii, pitäisikö mittauttaa joidenkin ravintoaineiden pitoisuuksia verestä, jotta varmistuisi, että saa riittävästi näitä ravintoaineita. Jos ruokavalio on monipuolinen ja tarvittavista ravintolisistä on huolehdittu, ei vegaanin mittauksille ole sen suurempaa tarvetta kuin muillakaan. Alle on koottu tilanteita, joissa mittaus voi olla paikallaan sekä se, mitä eri mittaukset kertovat, ja mikä taas ei ole mittauksin helposti selvitettävissä.
B12-vitamiini on hyvä mitata silloin, jos ei ole käyttänyt sitä lisänä ja on syytä epäillä puutosta. Tai jos on oireita, jotka voisivat johtua B12-vitamiin puutteesta. Tällöin puutos voidaan korjata heti antamalla B12-pistos. Ilman puutosoireitakin vitamiinin mittaaminen voisi olla hyvä tehdä kerran elämässään, esim. D-vitamiinimittauksen yhteydessä. B12-vitamiinin taso selvitetään mittaamalla aktiivista B12-vitamiinia, mikä on lyhennettynä S -B12-TC21. Aiemmin yleisesti käytetty tutkimus S-B12-vit ei ole tähän tarkoitukseen hyvä mittari. Ikääntyessä B12-vitamiinin imeytyminen heikkenee ja ruokavaliosta riippumatta voi tällöin syntyä sen puutos. Säännöllinen B12-vitamiinin mittaaminen auttaa imeytymishäiriön havaitsemisessa. Myös imeytymishäiriössä B12-vitamiinia annetaan pistoksena. Lue lisää B12-vitamiinista ja sen puutosoireista täältä.
Elimistön D-vitamiinin määrän mittarina on 25-hydroksi-D-vitamiini eli 25-(OH)-D. D-vitamiini kannattaa mitata talvella, jolloin auringosta saatava D-vitamiinin ei vaikuta tulokseen. Tällöin tulos kertoo siitä, onko talvella käytössä oleva D-vitamiinilisä ollut sopivan suuruinen. Jokaisen voisi olla hyvä edes kerran elämässään mittauttaa D-vitamiini, sillä on hyvin yksilöllistä, mikä määrä D-vitamiinia on kenellekin riittävä. Lisätietoja D-vitamiinista löydät täältä.
Rauta-arvojen eli hemoglobiinin ja ferritiinin mittaus voi olla paikallaan silloin, jos itsellä on ollut aiemmin taipumusta mataliin arvoihin, tai jos on oireita, kuten väsymystä, mikä voisi johtua raudanpuutteesta2, 3, 4. Raudanpuutteessa elimistö käyttää ensin varastorautaa eli ferritiiniä ja vasta sen jälkeen hemoglobiinipitoisuus laskee. Raudanpuute on varsin yleistä ihmisillä joilla on kuukautiset (2). Hemoglobiini tutkitaan yleisesti ns. perusverenkuvalla B-PVKT, jossa tulee mukana muitakin verisolujen tilannetta kuvaavia arvoja. Ne ovat vain harvoin merkityksellisiä perusterveelle ihmiselle. Hemoglobiini voidaan mitata nopeasti myös sormenpäästä. Ferritiiniarvon tulkinta ei ole aina yksiselitteistä, sillä tulehdustiloissa ferritiinipitoisuus suurenee2. Tästä syystä ferritiinimittauksen yhteydessä tutkitaan verestä usein myös tulehdustiloja kuvaava CRP-arvo. Lisää raudasta ja sen lähteistä voi lukea täällä.
Kalsiumin määrä veressä ei kerro kalsiumin riittävästä saannista ruoasta, sillä veren kalsiumpitoisuus pysyy melko vakiona terveellä ihmisellä. Veren suurentunutta pitoisuutta kutsutaan hyperkalsemiaksi ja se johtuu yleensä lisäkilpirauhashormonin liikatuotosta. Vastaavasti pienentynyt pitoisuus, hypokalsemia, johtuu lisäkilpirauhashormonin puutteesta5. Lisätietoja kalsiumista löytyy täältä.
Jodipitoisuuden mittaaminen on hankalampaa, sillä sitä ei mitata verikokeella, vaan vuorokauden ajalta kerätystä virtsasta. Enemmän jodista tällä sivulla.
Kalsiumin, jodin ja muiden ravintoaineiden riittävää saantia voidaan laboratoriokokeiden sijaan arvioida esimerkiksi kolmen päivän ruokapäiväkirjan avulla. Laskelmassa on tärkeää huomioida käytetyt ravintolisät.
