Jos ruoka ahdistaa, aiheuttaa syyllisyyttä ja on jatkuvasti ajatuksissa tai elämää hallitsee lihomisen pelko tai tyytymättömyys omaan kehoon, kyseessä voi olla syömishäiriö. Mielenterveystalon sivuilla on syömishäiriöseula -kysely, jonka avulla voi testata, onko oma ruokasuhde häiriintynyt. Kysely täytetään anonyymina ja se kartoittaa laihuus- ja ahmimishäiriöiden tavallisimpia oireita. Kysely sopii parhaiten normaali- ja alipainoisille.
Ylipainoisille, joilla ruoka hallitsee ehkä elämää liiaksi, soveltuu syömistapakysely (BES).
Syömishäiriöön voi sairastua kuka tahansa, eikä se katso ikää tai sukupuolta. Syömishäiriöihin liittyy kasvanut kuolleisuusriski, mutta niistä voi myös parantua täysin. Mitä aiemmin hoito aloitetaan, sitä parempi on ennuste tervehtymisestä ja nopeampaa paraneminen. Jos syömishäiriö- tai syömistapakyselyn tulokset viittaavat syömishäiriöön, apua kannattaa hakea heti.
Syömishäiriöiden hoito on sekä fyysistä ravitsemustilan korjaamista että psyykkistä hoitoa. Tavoitteena on syömisen normalisoiminen. Riippumatta syömishäiriön tyypistä hoidossa käytetään täsmäsyömistä. Täsmäsyömisen periaatteita ovat ruokailujen säännöllisyys, ruoan riittävyys, monipuolisuus ja sallivuus.
Lisääkö vegaaniruokavalio syömishäiriön riskiä? Syy ja seuraus menevät yleensä toisinpäin: syömishäiriötä sairastava henkilö alkaa noudattaa vegaani-, muuta kasvisruokavaliota tai syömistä rajoittavaa trendaavaa ruokavaliota, kuten ketogeenistä ruokavaliota. Eräässä tutkimuksessa tutkittiin 160 naista, joilla 93:lla oli syömishäiriötausta ja loput 67 olivat terveitä verrokkeja (Bardone-Cone ym. 2012). Tutkimuksessa selvitettiin heidän motiivejaan ruokavalioonsa. Naiset, joilla oli syömishäiriöhistoriaa, olivat muita useammin olleet jossain vaiheessa kasvissyöjiä. Heistä 42 % ilmoitti pääasiallisena motiivinaan kasvisruokaan siirtymisessä paino-ongelmat. Sen sijaan kontrolliryhmästä kukaan ei ollut valinnut kasvisruokavaliota painon takia. Toisessa tutkimuksessa oktoreksinen syömiskäyttäytymisen oli yhteydessä veganismiin vain silloin, kun ruokavalio oli valittu terveyssyistä. Jos motivaatio ruokavalioon oli eettinen, poliittinen tai ekologinen, yhteyttä ei havaittu (Barthels ym. 2020).
Vegaaniruokavalio voi olla syömishäiriön naamioimista. On helpompi ja sosiaalisesti hyväksyttävämpää selittää esim. runsasrasvaisten tai energiapitoisten eläinperäisten ruokien poisjättöä vegaaniruokaan siirtymisellä, kuin muuten. Avain syömishäiriöstä toipumiseen on ongelmien myöntäminen ja myös rehellisyys itselleen: mikä seikka lopulta vaikutta eniten päätökseen ryhtyä vegaaniksi? Oliko kyseessä ehkä toive saada apua laihdutukseen? Jos motiivi vegaaniruokavalioon on tullut syömishäiriöstä, eläinkunnan tuotteiden palauttaminen ruokavalioon voi olla osa tällaisen henkilön toipumista, sillä kaikenlaiset ruokarajoitukset ja -säännöt ylläpitävät sairautta.
Myös eettisin perustein vegaaniruokavalion valinnut voi sairastua syömishäiriöön ja myös sellainen henkilö, joka on ollut vegaani syntymästään saakka eikä ole koskaan syönyt mitään eläinperäistä. Tällaisille henkilöille eläinperäiset tuotteet eivät ole ruokaa, ja vaatimus niiden syömisestä on tarpeetonta toipumisen kannalta. Vaatimus voi haitata hoitoon sitoutumista, jos ihminen kokee, ettei hänen eettistä vakaumustansa kunnioiteta. Tällöin ruokavalion monipuolisuus toteutetaan esimerkiksi niin, että ruokavalioon palautetaan ne vegaaniruokavalion ruoat, mitkä ovat jääneet pois siksi että ne ovat rasvaisia tai energiapitoisia. Tällaisia ovat esimerkiksi kasvirasva, pähkinät, kasviproteiinit ja viljatuotteet. Sallivuus voi tarkoittaa vegaaniherkkujen sallimista ja niiden syömistä ilman syyllisyydentunnetta.