ympäristö

Paikallisruoka on tie reiluuteen
Sesonki ja muut ympäristövalinnat
Ravitsemus
Käytännön toteutus
Paikalliset ruoka-aineryhmät
Lisätiedon lähteitä

Paikallisruoka on tie reiluuteen

Syötiinpä lähes mitä vegaaniruokaa tahansa, kasvissyönti vähentää merkittävästi ruokailun ympäristökuormitusta¹. Kasvisruokakulttuuria on kuitenkin hyvä kehittää edelleen ekologisemmaksi ja sosiaalisesti oikeudenmukaisemmaksi. Ruoan tuotantopaikkaan, tuotantotapaan ja sesonkeihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Yhä kasvava osa syömästämme ruoasta on tuotettu etäällä meistä, emmekä oikein tunne sen alkuperää. Tämä pätee myös kasviksiin. Meillä on varsin hatarat tiedot siitä, mitä ympäristövaikutuksia ja minkälaiset työolot vaikkapa aasialaisella hedelmäplantaasilla on. Saatamme tietämättämme rahoittaa epäreiluja ja ympäristölle tuhoisia käytäntöjä. Lähiruokaa suosimalla oman kulutuksen vaikutuksista on helpompi kantaa vastuuta.

Vientituotteiden viljely voi olla ristiriidassa paikallisen väestön tarpeiden kanssa. Monissa valtioissa suuret maa-alat on varattu esimerkiksi ananaksen ja rehusoijan vientituotantoon, vaikka iso osa maan asukkaista kärsii samaan aikaan nälästä. Epätasa-arvoinen tulonjako, demokratiavaje ja osattomuus ruoan tuottamiseen tarvittavista resursseista, kuten maasta, aiheuttavat aliravitsemusta. Ulkomaankaupasta hyötyy useissa niin sanotuissa kehitysmaissa lähinnä pieni eliitti.²

Myös veden käyttöön liittyy ongelmia. Monin paikoin maailmaa, kuten Kaliforniassa ja laajalti Lähi-idässä, vientiin suuntautunut maanviljely kuluttaa huomattavan osan alueen vähäisistä vesivarannoista. Pohjavettä käytetään nopeammin kuin se uusiutuu, ja kasteluveden oton vuoksi useat joet kuivuvat joka vuosi kesken matkaa, ennen kuin ne ehtivät saavuttaa meren.³ Eläinkunnan tuotteiden vesijalanjälki on suuri, mutta yhtä lailla esimerkiksi yhden mantelin tuottamiseen tarvitaan noin 5 ja appelsiinin 50 litraa vettä⁴. Ilmastonmuutoksen edetessä on selvää, että me emme voi nojata tällaisten alueiden ruoantuotantoon.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa todetaan, että oikeus ruokaan kuuluu kaikille. Kansainvälinen pienviljelijöiden, maattomien ja maatyöntekijöiden liike La Via Campesina korostaa, että ruoantuotannon tulee kaikkialla maailmassa suuntautua ensisijassa paikallisen ja alueellisen ravinnontarpeen täyttämiseen. Vientiviljely esimerkiksi EU-maiden ruokapöytiin tulee tärkeysjärjestyksessä vasta sen jälkeen.²

Lähiruoka on vastaliike maatalouden globalisaatiolle ja elintarvikemarkkinoiden keskittymiselle. Nykyisin muutamat suuryritykset hallitsevat ruoan tuotantoa, käsittelyä, jakelua ja myyntiä. Hajautettu ja paikallinen ruoantuotanto siirtää päätösvallan ruoantuotannosta kasvottomilta markkinavoimilta takaisin ruoan kasvattajille ja sen syöjille.

Lähiruokakulttuurin rakentamisessa on tärkeää, että muutosta haluavat ruoantuottajat ja -kuluttajat tekevät yhteistyötä. Reilun kaupan periaatteita tulisi noudattaa paitsi kahvin hankinnassa, myös kotimaisten luomuporkkanoiden kohdalla. Viljelijöille ja maatyöntekijöille kuuluu kunnon palkka työstään.⁵

Sesonki ja muut ympäristövalinnat

Lähiruoan kohdalla on kyse myös makunautinnoista. Tätä painotetaan Etelä-Euroopassa suositussa Slow Food -liikkeessä. Paikalliset, vain tovi sitten kypsinä poimitut tuoreet tomaatit ja omenat ovat aromiltaan eri planeetalta kuin pitkän matkan takaa tulevat vastineet, jotka on korjattava raakoina. Lähimarkkinoille suuntautuvassa ruoantuotannossa myös viljelykasvien lajikevalinnat voidaan tehdä painottaen makua, eikä sadon kuljetuskestävyyttä.⁶

Kuljetusmatka nousee usein esiin, kun pohditaan ruoan ympäristöystävällisyyttä. Todellisuudessa kuljetuksen osuus elintarvikkeen koko ympäristökuormituksesta jää usein suhteessa melko pieneksi. On tapauskohtaista, onko lähiruoka tässä suhteessa parempi vaihtoehto kuin etäällä tuotettu. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö tuotantopaikkaan kannattaisi kiinnittää huomiota ympäristösyistäkin: kotimainen omena on liikenteen ilmastopäästöjen kannalta parempi valinta kuin keskieurooppalainen tai valtamerten takaa tuotu.⁷ Ei ole ekologisesti järkevää kuljettaa vesipitoisia juomia toiselta puolelta Eurooppaa tai pakastevihanneksia toisista maanosista.

Ympäristön kannalta on olennaista ottaa tavoitteeksi syödä vuodenaikojen mukaan. Sesonkiajattelu tarkoittaa sitä, että tammikuussa syödään harvemmin paprikaa ja lehtisalaattia kuin elokuussa. Kasvihuoneiden keinovalaistus sekä lämmitys kuluttavat keskitalvella paljon energiaa, enemmän kuin näiden vihannesten viljely ja kuljetus Espanjasta. Kotimaisten talvitomaattien energiankulutus on samaa luokkaa kuin juustolla ja naudanlihalla. Energiaa kuluu valtavasti myös hollantilaisissa kasvihuoneissa. Vähiten energiaa vie kesällä harjoitettu avomaan vihannestuotanto.⁸

Ympäristöasioita pohtivan ruokailijan on lisäksi hyvä huomioida luomutuotteet ja omat kokkaustavat. Luomuviljely pitää maaperän kunnossa, sitoo hiiltä maaperään (eli pelto toimii hiilinieluna), säästää energiaa ja tarjoaa enemmän elinmahdollisuuksia niin perhosille, mehiläisille ja muille hyönteisille kuin linnuillekin.⁹ Ruoan laittaminen sähköliedellä taas puolittaa energiankulutuksen sähköuunin käyttämiseen verrattuna. Arjen tasolla edellä mainittu tarkoittaa vaikkapa sitä, että on parempi valmistaa perunasosetta liedellä paikallisista luomuperunoista kuin kypsentää pakastealtaan ranskanperunoita sähköuunissa. Ruokahävikkiä on tärkeä yrittää välttää.¹⁰

Ravitsemus

Kotimaisista kasvikunnan tuotteista on mahdollista koostaa ravitsemuksellisesti täysipainoinen ruokavalio. Keskeistä ravitsemuksessa on monipuolisuus. Runsaasti proteiinia on etenkin palkokasveissa ja siemenissä. Viljoja ja papuja syömällä saa helposti kaikki tarpeelliset aminohapot, mistä nyhtökaura on loistava esimerkki.

Hyviä raudanlähteitä ovat muiden muassa täysjyväviljatuotteet, herneet ja muut palkokasvit sekä vihreät lehtivihannekset. Kalsiumia on paljon palkokasveissa, vihreissä lehtivihanneksissa (esimerkiksi nokkonen ja lehtikaali), siemenissä, kaaleissa ja kalsiumilla rikastetuissa elintarvikkeissa, kuten kauramaidossa.

Tasapainoisen ja turvallisen vegaaniruokavalion noudattaminen vaatii tietoa. B12-vitamiinin saanti on aina tärkeää turvata ravintolisillä. Suomessa D-vitamiinin saanti on lokakuun alusta maaliskuun loppuun syytä varmentaa esimerkiksi ravintolisillä. Jodia kannattaa ottaa ravintolisänä ja kalsiumin saantiin kiinnittää huomiota, samoin seleenin (etenkin jos käyttää luomuviljatuotteita).

Tarkemmin täysipainoisen lähiruokavalion koostamisesta kerrotaan Härkäpapua sarvista -keittokirjan ravitsemusosiossa.

Käytännön toteutus

Paikallisruoka on uhrauksen sijaan kulinaristinen mahdollisuus. Valinnanvaraa eri raaka-aineissa on yllättävän paljon, sillä Suomessakin viljellään yli sataa eri kasvia, minkä lisäksi luonnosta voi vapaasti kerätä villivihanneksia, marjoja ja sieniä. Lähialue ei noudata valtioiden rajoja vaan voi esimerkiksi uusimaalaiselle tarkoittaa pikemmin Viroa kuin Pohjois-Suomea.

Kotimaisten vegaanisten tuotteiden saatavuus on viime aikoina monipuolistunut. Saatavilla on esimerkiksi härkäpapupyöryköitä, erilaisia kauravalmisteita, hampputuotteita ja lupiinitempeä. On kuitenkin hyödyllistä opetella joitakin ruoanhankinnan ja säilönnän taitoja, sillä itse tehden ruokailu tulee edullisemmaksi, valikoima lisääntyy ja ruokailu on mahdollista toteuttaa hyvin energiaa säästävästi. Tekeminen tuottaa myös iloa ja esimerkiksi sienestys voi olla jopa meditatiivista.

Paikallisesti tuotettua ruokaa löytää esimerkiksi kauppahalleista ja toreilta. Monet torimyyjät tosin myyvät tukkutuotteita, joten tori ei aina voita markettia lähiruoan tarjonnassa. Luomuruokapiirien ja Facebookin REKO-lähiruokarenkaiden¹¹ kautta lähiruokaa voi hankkia suoraan paikallisilta viljelijöiltä.


Enemmän sitoutumista vaativa lähiruoan muoto on kumppanuusviljely (CSA, community-supported agriculture). Se on uusi yhteisöllinen ruoan tuottamisen tapa, jossa viljelyn riskit jaetaan ruokaosuuskunnan jäsenille. Kumppanuusviljelyn periaatteilla toimivia ruokaosuuskuntia on esimerkiksi Jyväskylässä, Lahdessa, Turussa ja pääkaupunkiseudulla.

Useimpien ihmisten tavoitteena ei ole sataprosenttisen lähiruokavalion noudattaminen vaan paikallisruoan suosiminen. Linssejä, saksanpähkinöitä ja muita kaukana viljeltäviä kuivatuotteita voi syödä ihan hyvällä omallatunnolla. Monet välttävät kuitenkin käyttämästä riisiä, koska sen tuotannosta aiheutuu isoja metaanipäästöjä.¹² Kaukotuotteiden valinnassa kannattaa suosia luomu- ja reilun kaupan tuotteita, joiden kohdalla oikeudenmukaisuutta on ajateltu tavanomaista liiketoimintaa pidemmälle.

Paikallisruoan käyttöä voi lisätä esimerkiksi omien lähiruokapäivien tai -viikkojen avulla, tai pyrkimällä vaikkapa 75-prosenttiseen lähiruokailuun. Lisäksi kannattaa toimia sen puolesta, että vegaanista lähiruokaa tarjotaan joukkoruokaloissa.

Yksilötasolla tehtävät ratkaisut ovat välttämätön alku, mutta eettisen paikallisruokakulttuurin juurruttaminen vaatii paljon muutakin. Jotta kasviperäisestä lähiruoasta tulee valtavirtaa kaikkien ruokapöydissä, tarvitaan laajoja politiikan ja talouden rakenteisiin käyviä muutoksia. Esimerkiksi maataloustukien kohdistamista täytyy korjata ja paikallisia ruokajärjestelmiä näivettävä ruokadumppaus¹³ on laitettava kuriin. Näiden tavoitteiden toteutuminen edellyttää aktiivista yhteiskunnallista toimintaa. Tätä työtä jaksaa parhaiten, kun vatsa on täynnä herkullista lähikasvisruokaa.

Paikalliset ruoka-aineryhmät

Palkokasvit ja siemenet

Palkokasveista Suomen leveysasteilla menestyvät etenkin härkäpavut, herneet, makealupiinit ja tarhapapujen monivärinen joukko (pensas- ja salkopavut). Soijan kaupallista viljelyä aloitellaan. Härkäpavuista ja herneistä voi valmistaa perinteisten keittojen lisäksi esimerkiksi levitteitä, kasvispihvejä ja patoja. Kotimaisia papurouheita voi käyttää soijarouheen tapaan muun muassa kastikkeissa ja laatikoissa. Papujauhoilla voi monipuolistaa proteiininsaantia leivonnaisissa ja esimerkiksi letuissa.

Kotimaisista ruokaöljyistä tutuimpia ovat rypsi- ja camelinaöljy. Muita öljysiemenkasveja ovat hamppu ja pellava, joita voi käyttää ruoanlaitossa laajemminkin kuin öljynä. Hampunsiemenistä voi valmistaa esimerkiksi hamppumaitoa ja hamppuvoita, siemeniä voi lisätä leipiin ja makeisiin leivonnaisiin sekä ripotella kevyesti paahdettuina salaatteihin. Hamppumaidosta saa tehtyä hefua eli hampputofua. Rouhittuja pellavansiemeniä voi hyödyntää pellavamajoneesiin. Pellavan maku sopii myös esimerkiksi leipiin ja voileipäkekseihin. Auringonkukasta on mahdollista saada siemensatoa myös Suomessa, mutta sen tuotanto on vielä hyvin vähäistä.

Kasvikset ja sienet

Kesästä pitkälle syksyyn on tarjolla runsas valikoima lähialueilla tuotettuja värikkäitä vihanneksia. Talvikaudella kannattaa käyttää ennakkoluulottomasti erilaisia juureksia, sipuleita ja kaaleja. Ne soveltuvat totuttua monipuolisemmin esimerkiksi salaatteihin, paistoksiin, kasvispihveihin ja keittoihin.

Talviajan keittiötä on hyvä laajentaa talvikurpitsan (mm. myskikurpitsa), kiinankaalin, lehtikaalin ja maa-artisokan käytöllä. Ne kasvatetaan kasvihuoneiden sijaan avomaalla. Ruokavalion tuorelisänä kannattaa kokeilla myös ituja sekä auringonkukan, tattarin ja herneen versoja. Niitä saa kaupoista tai ne voi helposti kasvattaa itse. Myös kuivatut villivihannekset, kuten ravintorikas nokkonen, ja hapankaali ovat erinomaista talviruokaa.

Sienet sopivat rakenteensa ja ravintoarvonsa puolesta lihan tilalle esimerkiksi laatikoihin, piirakoihin ja pyöryköihin. Perusmetsäsienet, kuten rouskut, haperot ja tietyt tatit, oppii tunnistamaan melko nopeasti esimerkiksi lyhyen sienikurssin käymällä. Sieniä voi säilöä kuivaamalla, suolaamalla, hapattamalla ja pakastamalla. Kuivattuja ja suolattuja metsäsieniä löytyy myös kaupoista. Tuorehyllyä täydentävät viljellyt sienet, kuten siitake.

Marjat ja hedelmät

Kotimaisia marjoja ja hedelmiä on saatavilla pakasteina, kuivattuina, mehuina ja hilloina. Tarjolla on esimerkiksi mustaherukkaa, mustikkaa ja tyrniä. Suomalaisia talviomenoita saa alkukeväälle saakka. Viime vuosina saataville on tullut päärynöitäkin.

Marjoista ja hedelmistä voi valmistaa esimerkiksi smoothieita, täydentää niillä mysliä ja lisätä leivonnaisiin. Makeat ja happamat marjat sopivat ulkomaisten hedelmien tapaan raasteiden ja salaattien joukkoon. Kokeile esimerkiksi mustikoita punajuuri-porkkanaraasteen seurana ja mustaherukka-kaurakermakastiketta härkäpapu-juuressalaatin kanssa. Talvella puolukkaketsuppi sopii kasvispihvien seuraksi ja marjajauhe maustaa jukurtin tai puuron.

Jos säilöö itse, niin lakkoja, puolukoita ja pihlajanmarjoja voi säilyttää ekotehokkaasti kellarissa tai jääkaapissa tuoresurvoksena omassa mehussaan. Mehustus tai hilloaminen eivät ole kovin vaikeita taitoja. Myös pakastamiselle on keksitty energiapihi vaihtoehto: makeatkin marjat säilyvät viileässä pelkällä ryöppäämisellä, kunhan purkkeja käännellään tasaisin väliajoin¹⁴.

Viljatuotteet ja peruna

Viljat tunnetaan leipien ja leivonnaisten, puurojen sekä myslien raaka-aineena. Lisäksi niistä voi valmistaa esimerkiksi kasvimaitoa, jukurtin kaltaisia hapatteita ja pihvejä. Vehnästä valmistetusta gluteenijauhosta saadaan seitania, jonka koostumus on lihan kaltainen.

Riisin sijaan lisäkkeenä voi käyttää vaikkapa speltti-, ohra-, kaura- tai tattarisuurimoita. Suomessa tuotetaan myös kvinoaa. Paikallisten pienleipomoiden leipää kannattaa suosia. Leipomoteollisuuskin on viime vuosina voimakkaasti keskittynyt, minkä seurauksena monia leipomotuotteita kuljetetaan esimerkiksi etelärannikon tehtailta Lappiin asti. Monet paistopisteiden vaaleat leivät tuodaan pakasteina Ranskasta saakka.

Myös peruna taipuu moneen. Oletko jo kokeillut öljyttyä, maustettua perunaraastetta juuston tilalla piirakoiden päällä? Raaka perunaraaste sopii kasvispihvien kiinteyttämiseen.

Lisätiedon lähteitä

Reseptejä ja julkaisuja

Vegaaniset lähialuekeittokirjat Härkäpapua sarvista (2006–2018)  sekä Herne rokkaa (Multikustannus 2008). Voit ladata teoksen Luettavaa-sivulta PDF-muodossa.

Vegaaniliiton reseptiarkistossa on runsaasti lähiruokaohjeita.

Satokausikalenterista ja sen verkkosivuilta voi tarkistaa, mitkä kasvikset, marjat ja hedelmät ovat sesongissa. Kalenterin kasvivalikoimaa ei ole rajattu pelkästään lähiruokaan.

Reilua lähiruokaa

Etsi lähin REKO-lähiruokarengas tältä kartalta. Osallistumiseen tarvitaan liittyminen kyseisen REKOn Facebook-ryhmään. REKO tulee sanoista Rejäl konsumtion – Reilua kuluttamista.

Lista Suomessa toimivista kumppanuusmaatiloista.

Maailmanlaajuinen La Via Campesina -liike puolustaa kestävää pienviljelyä keinona varmistaa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ympäristönsuojelu. Liike vastustaa yhtiövetoista maanviljelyä ja ylikansallisia yhtiöitä. Euroopan Via Campesinaan kuuluu myös Etelä- Suomen Luonnonmukaisten tuottajien yhdistys Esvy.

Sienet, marjat, villivihannekset ja muut luonnonkasvit

Oletko kiinnostunut villiruoasta? Arktisten Aromien sivuilta löydät uusimmat poimintaohjeet, ravitsemustietoa, reseptejä ja tutkimustuloksia.

Yrttitarha-hankkeen tietopankkiin on koottu kattavat tiedot kotimaisten villi- ja viljeltyjen yrttien käytöstä (yrttihaku). Sivustolla on myös viljelyohjeita ja reseptejä luonnonkosmetiikkaan sekä rohtoihin.

Säilöntä ja idätys

Marttojen säilöntäkouluun on koottu tarkat ohjeet mehujen, hillojen, etikkasäilykkeiden, hapatettujen tuotteiden, kuivattujen kasvisten, pakasteiden ja umpioitujen tuotteiden valmistamiseen.

Myös Kotimaisten kasviksien sivuilla on kymmeniä reseptejä erilaisten salsojen, chutney-lisukkeiden, etikkasäilykkeiden jne. valmistamiseen. Tarjolla on myös muita vegetaarisia reseptejä, joista osa on vegaanisia.

Mitä kaikkea voi idättää ja miten siemeniä pitää käsitellä? Tarkista tiedot Elävän ravinnon yhdistyksen julkaisemasta idätystaulukosta.

Puutarhanhoito

Brittiläinen Vegan Organic Trust edistää vegaanista luomuviljelyä. Viljelyssä ei käytetä eläinperäisiä raaka-aineita, kuten lantaa, vaan esim. viherlannoitusmenetelmiä.

Pohjoinen permakulttuuri -blogisivustolla käsitellään permakulttuuria Suomen olosuhteissa. Permakulttuurilla tarkoitetaan maataloustuotantoa, jossa pyritään matkimaan luonnon ekosysteemien toimintaa ja tekemään tuotannosta sillä tavoin mahdollisimman ekologista. Olosuhteista ja filosofian soveltajasta riippuen permakulttuurin menetelmät voivat olla vegaanisia tai eivät.

Mikä on metsäpuutarha, miten kukkapenkki perustetaan? Ekologisia puutarhaneuvoja on koottu Wikikko-tietopankkiin.

Yrttien viljelystä katso Yrttitarha-hanke.

Kasvissyönti ja ympäristö

Eläinten kasvattaminen ruoaksi kuluttaa monin tavoin maapallon rajallisia resursseja ja huonontaa ympäristön tilaa. Se on keskeinen tekijä tarkasteltaessa globaaleja ympäristöongelmia ja eriarvoisuutta. 

Ruoantuotanto on merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen lähde. Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO arvioi eläinten kasvatuksen ruoaksi aiheuttavan kasvihuonepäästöistä noin 18 %, joka on enemmän kuin esimerkiksi koko maailman liikenteen aiheuttamat päästöt yhteensä¹. Toisaalta luku saattaa olla jopa 51 %, mikä ilmenee Worldwatch-instituutin raportista². Raportin mukaan näin suuri luku syntyy, kun yhdistetään muun muassa metsien raivaus rehua tuottaviksi pelloiksi ja laitumiksi, eläinten hengissä pitäminen, karjan hengityksen, märehtimisen ja ulosteiden mukana syntyvät kasvihuonepäästöt, eläinten teurastus ja tuotteistaminen sekä lopputuotteiden kuljetus, säilytys ja valmistus. Lisäksi raportti kritisoi FAO:n 18 %:n päästöarviota siitä, että tutkimus on sivuuttanut tärkeitä eläinten tehotuotannon kasvihuonepäästöjä aiheuttavia lähteitä.

Eläinmaataloudessa syntyy hiilidioksidin lisäksi myös muita vielä voimakkaampia kasvihuonekaasuja. Esimerkiksi suuri osa lihantuotannon kasvihuonevaikutuksiltaan merkittävistä päästöistä on metaania, joka on jopa 86 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi³. Toisaalta se hajoaa 10 vuodessa, kun taas hiilidoksidin puoliintumisaika on satoja vuosia. Tämän takia metaanipäästöjen vähentymisellä olisikin välitön suotuisa vaikutus ilmastonmuutokseen⁴. Toinen merkittävä kasvihuonekaasu on typpioksiduuli, jota syntyy muun muassa kotieläinten lannasta⁵. Typpioksiduuli on pitkäikäinen, 300 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu⁶. Maailmanlaajuisesti karjankasvatus tuottaa 65 % typpioksiduulipäästöistä⁶, ja se on ilmastoa merkittävästi lämmittävä päästötekijä myös Suomessa⁷.

Kasvispohjaisen ruokavalion ilmastohyötyjä kuvaa hyvin se, että esimerkiksi tietyn proteiinimäärän tuottaminen naudan- tai lampaanlihalla aiheuttaa 250 kertaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin saman määrän tuottaminen palkokasveilla⁸. Ennusteiden mukaan ruoantuotannosta aiheutuvat kasvihuonepäästöt tulevat lisääntymään 80 % vuoteen 2050 mennessä, jos ruokavaliomme pysyy ennallaan. Kuitenkin jos siirtyisimme kasvisruokavalioon, päästöt tulisivat vähenemään väestönkasvusta huolimatta⁹.

Vesivarat ja vesistöt

Makean ja puhtaan veden pula on jatkuvasti paheneva maailmanlaajuinen ongelma. YK:n tekemien ennusteiden mukaan vuoteen 2025 mennessä puhtaan juomaveden hankkiminen puolelle maailman väestöstä tuottaa ongelmia⁹. Ruoantuotannossa hyödynnetään hyvin merkittävää osaa maailman rajallisista makean veden varannoista. Esimerkiksi liha- ja maidontuotanto käyttää tästä vesimäärästä keskimäärin 25–30 % ¹⁰.

Yhden naudan pihvikilon tuottamiseen tarvitaan 15 400 litraa vettä, joka on noin kymmenkertainen määrä viljaan, soijapapuun tai muihin palkokasveihin verrattuna. Juustokiloa kohden vettä puolestaan kuluu noin 3 200 litraa ja perunakilon tuottamiseen vain 290 litraa¹¹. Puoli kiloa naudanlihaa kuluttaakin saman verran vettä kuin päivittäinen suihkussa käynti puolen vuoden ajan¹². Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan suomalainen pääasiallisesti kasvisruokavaliota noudattava henkilö kuluttaa päivässä 23 % vähemmän vettä sekasyöjään verrattuna. Tämä tarkoittaa päivittäisen vesijalanjäljen pienenemistä yli 3000 litrasta noin 2350 litraan. Saman tutkimuksen mukaan maailmanlaajuinen kasvisruokavalioon siirtyminen mahdollistaisi ylimääräisen ruoan tuotannon 1,8 miljardille ihmiselle ilman, että lisäisimme vedenkulutusta¹³.

Nykyiset ruokavalintamme aiheuttavat maapallon resurssien ehtymistä – maa, vesi, puhdas ilma ja ilmakehä, ruokaturva, biodiversiteetti, energiavarat ja ihmisten terveys ovat uhattuina.

Ruoantuotannon vaikutukset maapallon vesiekosysteemeihin eivät rajoitu makean veden käyttöön. Vesistöjen saastuminen ja rehevöityminen ovat toinen eläinmaatalouden merkittävä haitallinen ympäristövaikutus. Rehunviljelyn lisäksi myös tuotantoeläinten ulosteet aiheuttavat huomattavaa ravinnekuormitusta. Esimerkiksi 2 500 lehmän tila tuottaa saman verran ulosteperäistä jätettä kuin 400 000 ihmisen kaupunki¹⁴ ja monissa maissa nämä jätteet pääsevät suoraan vesistöihin tai ne päätyvät lopulta sinne.

Lihankulutus vaikuttaa siis eri tavoilla myös merten ja sisävesien ekosysteemien terveyteen. Lähes kaikki ruoantuotannossa hyödynnettävät kalakannat ovat liikakalastuksen seurauksena vaarassa romahtaa maailmanlaajuisesti. Kyltymättömän kysynnän seurauksena meristä kalastetaan arviolta noin 2,7 biljoonaa eläintä vuosittain¹⁵ ja merien ennustetaankin tyhjenevän vuoteen 2048 mennessä¹⁶. Meret ovat kriittisessä tilassa, sillä niiden biodiversiteetin kato johtaa tilanteeseen, jossa veden säilyminen hyvälaatuisena vaikeutuu. Meriekosysteemit ovat elintärkeä osa myös ihmiselämää ylläpitäviä maapallon monimutkaisia systeemejä.

Maankäyttö ja biodiversiteetti

Eläinten tuottaminen ruoaksi vaatii huomattavasti enemmän maapinta-alaa kuin kasvisperäisen ravinnon tuotanto. Maailmassa teurastetaan vuosittain yli 55 miljardia maaeläintä, joista noin puolet kasvatetaan tehotuotantolaitoksissa¹⁷. Tällaisen eläinmäärän kasvatus ja ruokkiminen vaativat suurimpien arvioiden mukaan jopa 45 % maapallon maapinta-alasta¹⁸. Tällä maa-alalla eläimiä kasvatetaan, laidunnetaan ja niille kasvatetaan rehua. Myös Suomessa eläinmaatalous vie paljon tilaa: Noin 80 % peltopinta-alasta käytetään rehunviljelyyn¹⁹. Tämä on yli viisi kertaa enemmän viljelystilaa kuin käytetään suoraan ihmisille menevän kasvisperäisen ruoan kasvattamiseen²⁰.

Eläinmaatalous vaikuttaa myös maaperän kuntoon. Ruoantuotannon seurauksena tapahtuva aavikoituminen uhkaa monia alueita. Aavikoituminen on jo vaikuttanut kolmasosaan maapallon maapinta-alasta ja koskettaa 1,5 miljardia ihmistä²¹. Eläinten kasvatuksesta johtuvilla maankäytön muutoksilla on merkittävä rooli aavikoitumisprosessissa. Yhä enemmän metsää raivataan rehua tuottaviksi pelloiksi tai karjan laiduinmaiksi. Suuret rehun monokulttuuriviljelmät ja karjan laidunnus aiheuttavat eroosiota, jolloin ravinnerikas pintamaa häviää, mikä puolestaan johtaa aavikoitumiseen²². Metsäkato vaikuttaa alueen mikroilmastoon ja muuttaa alueen sääolosuhteita. Se saattaa esimerkiksi vähentää sateita ja lisätä kuivuutta.

Eläinperäisten tuotteiden kysynnän kasvu vaatii siis jatkuvasti enemmän viljelytilaa, mikä johtaa metsien pienenemiseen. Tällä hetkellä maailmassa kaadetaan vuosittain yli 15 miljoonaa hehtaaria sademetsää ja määrä kasvaa koko ajan. Esimerkiksi 65–91 % Amazonasin sademetsäkadosta on seurausta eläinten kasvattamisesta ruoaksi²³. Tämä johtuu muun muassa lisääntyvästä rehuntuotannon tarpeesta, josta myös EU:n alueen lihantuotanto on rehunkulutuksen kautta riippuvainen²⁴. Euroopassa käytetystä proteiinipitoisesta rehusta noin 70 % tuodaankin muun muassa Argentiinasta ja Brasiliasta²⁵.

Tulevaisuuden uhkakuvana onkin maapallon kuudes massasukupuuttoaalto, joka on ihmisen aiheuttama.

Eläinmaataloudesta aiheutuva metsäkato ja aavikoituminen vauhdittavat eri lajien kuolemista niiden elinympäristöjen pirstaloituessa. Kun lajeilla ei ole enää tarpeeksi suurta yhtenäistä elinympäristöä, ne eivät voi toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Eri arvioiden mukaan 30 000–130 000²⁶ lajia kuolee vuosittain sukupuuttoon, koska niiden elinympäristöt tuhoutuvat. Nykyisen sukupuuttokuolemien tahdin arvioidaan olevan 100–1000-kertainen ihmistä edeltävään aikaan verrattuna²⁷. Tulevaisuuden uhkakuvana onkin maapallon kuudes massasukupuuttoaalto, joka on ihmisen aiheuttama. Tämänhetkistä ekologista epätasapainoa kuvaa hyvin se, että 10 000 vuotta sitten villieläimet muodostivat 99 % maapallon ”eläinpainosta” (engl. zoomass), kun nykyään ihmiset ja ihmisten syötäviksi kasvatettavat eläimet muodostavat 98 % tästä massasta²⁸. 

Eläintuotannon sosiaaliset vaikutukset

Nykyiset ruokavalintamme aiheuttavat maapallon resurssien ehtymistä – maa, vesi, puhdas ilma ja ilmakehä, ruokaturva, biodiversiteetti, energiavarat ja ihmisten terveys ovat uhattuina²⁹. Kestämätön ruoantuotanto jatkaa silti kasvuaan, ja esimerkiksi suomalaiset syövät lihaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin³⁰. Vuoteen 2050 mennessä maailman lihantuotannon odotetaan kaksinkertaistuvan, jolloin eläimille syötettävällä ruoalla voitaisiin ruokkia suoraan 4 miljardia ihmistä³¹. Tällä hetkellä noin 800 miljoonaa ihmistä kärsii nälänhädästä, vaikka maailmassa tuotetaan vuosittain tarpeeksi ravintoa ruokkimaan 10 miljardia ihmistä³². 

Maailman ruoantuotannon kannalta ongelma ei siis ole väestönkasvu, vaan eläinperäisten tuotteiden kulutuksen lisääntyminen. Esimerkiksi länsimaalaiset kuluttavat moninkertaisesti enemmän lihaa verrattuna maailman köyhimpiin. Kun lihankulutus kasvaa, vaikuttaa se suoraan ravinnon saantiin kehitysmaiden köyhimmillä ihmisillä, jotka ovat riippuvaisia esimerkiksi viljasta. Viljaa kasvatetaan yhä enemmän tuotantoeläimille ihmisten sijaan. Nykyisen viljantuotannon viljalla ruokittaisiinkin 9 miljardia ihmistä, jos se käytettäisiin ruoaksi³³. 

Eläinperäinen ruokavalio vaikuttaa myös maailman vedensaantiin. Tällä hetkellä 700 miljoonaa ihmistä kärsii vesipulasta, ja vuoteen 2025 mennessä jopa 1,8 miljardilla ihmisellä tulee olemaan puutetta vedestä. Tulevaisuudessa kuivuus aiheuttanee 24–700 miljoonan ihmisen muuttoliikkeen, joka on monikertainen esimerkiksi nykyiseen pakolaiskriisiin verrattuna³⁴. Eläinmaatalous aiheuttaa maaperän köyhtymistä ja aavikoitumista sekä kuluttaa merkittävän osan maapallon makean veden varannoista. Ruoantuotannon osuus vedenkulutuksestamme on noin 70 %³⁵, josta eläinmaatalous käyttää 25–30 %³⁶. 

Eläinmaatalous aiheuttaa uhan myös ihmisen terveydelle – se on aiheuttanut jo useita tautiepidemioita, kuten SARS-tautia sekä sika- ja lintuinfluenssaa. Eläinten tehotuotanto vauhdittaa myös esimerkiksi infektiotauteja aiheuttavien bakteerien vastustuskykyä, sillä se kuluttaa maailmanlaajuisesti suurimman osan käytetyistä antibiooteista. Maailman terveysjärjestö WHO varoittaakin, että pian voidaan olla samassa tilanteessa kuin ennen antibioottien keksimistä. Tällöin kuolleisuus kirurgisiin toimenpiteisiin sekä tavallisiin infektiotauteihin tulisi lisääntymään räjähdysmäisesti³⁷. Tämän tilanteen estämiseksi antibiootteja tulisi käyttää mahdollisimman säästeliäästi.

Länsimaiden yleisimmät kuolleisuutta aiheuttavat taudit ovat syövät, tyypin 2 diabetes sekä sydän- ja verisuonisairaudet. Nämä kaikki ovat elintasosairauksia, joissa ruokavaliolla on suuri merkitys. Erityisesti punaisen lihan kulutus on vahvasti yhdistetty korkeampaan kuolleisuuteen³⁸. Kasvisruokavalio taas alentaa elintasosairauksiemme olennaisimpia riskitekijöitä, kuten kolesteroli- ja rasva-arvoja, veren sokeripitoisuutta sekä verenpainetta³⁹. Keskiverto vegaaniruokavalion onkin todettu olevan terveellisempi kuin esimerkiksi lakto-ovo-vegetaristin ja sekasyöjän ruokavaliot⁴⁰. Elintasosairaudet aiheuttavat suuren taakan veronmaksajille. Suomessa lihavuuden, diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien hoitoon kuluu vuosittain noin alle 2 miljardia euroa⁴¹.

Lotte Suveri
Kirjoittaja on maantieteen ja ympäristötieteen opiskelija, jota  kiinnostavat eläinten tuotteistamisen vaikutukset yhteiskuntaan ja ympäristöön.

Käytännön vinkkejä ympäristövastuulliseen ruokailuun

Jätä eläinperäiset tuotteet kauppaan. Suosi niiden sijaan kasvipohjaisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi kasvimaidot ja -kermat sekä kasvipohjaiset levitteet korvaavat helposti eläinperäiset vaihtoehdot. Lihan voi korvata esimerkiksi tofulla, soijasuikaleilla, seitanilla ja pavuilla sekä muilla palkokasveilla. Lue lisää kasvisruokavinkkejä täältä.

Suosi sesongin mukaisia kasviksia ja hedelmiä. 

Osta luomua, kun pystyt. Näin tuet ympäristöystävällistä tuotantotapaa. 

Älä heitä ruokaa roskiin. 

Ulkona ruokaillessa: Useimmista ravintoloista voi kysyä vegaanista vaihtoehtoa ruokalistan ulkopuolelta. Esimerkiksi juuston tai lihan sijasta voi pyytää enemmän kasviksia annokseen. Käytä mielikuvitusta!