Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » ympäristö

ympäristö

Paikallisruoka on tie reiluuteen
Sesonki ja muut ympäristövalinnat
Ravitsemus
Käytännön toteutus
Paikalliset ruoka-aineryhmät
Lisätiedon lähteitä

Paikallisruoka on tie reiluuteen

Syötiinpä lähes mitä vegaaniruokaa tahansa, kasvissyönti vähentää merkittävästi ruokailun ympäristökuormitusta1. Kasvisruokakulttuuria on kuitenkin hyvä kehittää edelleen ekologisemmaksi ja sosiaalisesti oikeudenmukaisemmaksi. Ruoan tuotantopaikkaan, tuotantotapaan ja sesonkeihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Yhä kasvava osa syömästämme ruoasta on tuotettu etäällä meistä, emmekä oikein tunne sen alkuperää. Tämä pätee myös kasviksiin. Meillä on varsin hatarat tiedot siitä, mitä ympäristövaikutuksia ja minkälaiset työolot vaikkapa aasialaisella hedelmäplantaasilla on. Saatamme tietämättämme rahoittaa epäreiluja ja ympäristölle tuhoisia käytäntöjä. Lähiruokaa suosimalla oman kulutuksen vaikutuksista on helpompi kantaa vastuuta.

Vientituotteiden viljely voi olla ristiriidassa paikallisen väestön tarpeiden kanssa. Monissa valtioissa suuret maa-alat on varattu esimerkiksi ananaksen ja rehusoijan vientituotantoon, vaikka iso osa maan asukkaista kärsii samaan aikaan nälästä. Epätasa-arvoinen tulonjako, demokratiavaje ja osattomuus ruoan tuottamiseen tarvittavista resursseista, kuten maasta, aiheuttavat aliravitsemusta. Ulkomaankaupasta hyötyy useissa niin sanotuissa kehitysmaissa lähinnä pieni eliitti.2

Myös veden käyttöön liittyy ongelmia. Monin paikoin maailmaa, kuten Kaliforniassa ja laajalti Lähi-idässä, vientiin suuntautunut maanviljely kuluttaa huomattavan osan alueen vähäisistä vesivarannoista. Pohjavettä käytetään nopeammin kuin se uusiutuu, ja kasteluveden oton vuoksi useat joet kuivuvat joka vuosi kesken matkaa, ennen kuin ne ehtivät saavuttaa meren.3 Eläinkunnan tuotteiden vesijalanjälki on suuri, mutta yhtä lailla esimerkiksi yhden mantelin tuottamiseen tarvitaan noin 5 ja appelsiinin 50 litraa vettä4. Ilmastonmuutoksen edetessä on selvää, että me emme voi nojata tällaisten alueiden ruoantuotantoon.

Fennovegaaninen ruokapöytä

YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa todetaan, että oikeus ruokaan kuuluu kaikille. Kansainvälinen pienviljelijöiden, maattomien ja maatyöntekijöiden liike La Via Campesina korostaa, että ruoantuotannon tulee kaikkialla maailmassa suuntautua ensisijassa paikallisen ja alueellisen ravinnontarpeen täyttämiseen. Vientiviljely esimerkiksi EU-maiden ruokapöytiin tulee tärkeysjärjestyksessä vasta sen jälkeen.2

Lähiruoka on vastaliike maatalouden globalisaatiolle ja elintarvikemarkkinoiden keskittymiselle. Nykyisin muutamat suuryritykset hallitsevat ruoan tuotantoa, käsittelyä, jakelua ja myyntiä. Hajautettu ja paikallinen ruoantuotanto siirtää päätösvallan ruoantuotannosta kasvottomilta markkinavoimilta takaisin ruoan kasvattajille ja sen syöjille.

Lähiruokakulttuurin rakentamisessa on tärkeää, että muutosta haluavat ruoantuottajat ja -kuluttajat tekevät yhteistyötä. Reilun kaupan periaatteita tulisi noudattaa paitsi kahvin hankinnassa, myös kotimaisten luomuporkkanoiden kohdalla. Viljelijöille ja maatyöntekijöille kuuluu kunnon palkka työstään.5

Sesonki ja muut ympäristövalinnat

Lähiruoan kohdalla on kyse myös makunautinnoista. Tätä painotetaan Etelä-Euroopassa suositussa Slow Food -liikkeessä. Paikalliset, vain tovi sitten kypsinä poimitut tuoreet tomaatit ja omenat ovat aromiltaan eri planeetalta kuin pitkän matkan takaa tulevat vastineet, jotka on korjattava raakoina. Lähimarkkinoille suuntautuvassa ruoantuotannossa myös viljelykasvien lajikevalinnat voidaan tehdä painottaen makua, eikä sadon kuljetuskestävyyttä.6

Kuljetusmatka nousee usein esiin, kun pohditaan ruoan ympäristöystävällisyyttä. Todellisuudessa kuljetuksen osuus elintarvikkeen koko ympäristökuormituksesta jää usein suhteessa melko pieneksi. On tapauskohtaista, onko lähiruoka tässä suhteessa parempi vaihtoehto kuin etäällä tuotettu. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö tuotantopaikkaan kannattaisi kiinnittää huomiota ympäristösyistäkin: kotimainen omena on liikenteen ilmastopäästöjen kannalta parempi valinta kuin keskieurooppalainen tai valtamerten takaa tuotu.7 Ei ole ekologisesti järkevää kuljettaa vesipitoisia juomia toiselta puolelta Eurooppaa tai pakastevihanneksia toisista maanosista.

Ympäristön kannalta on olennaista ottaa tavoitteeksi syödä vuodenaikojen mukaan. Sesonkiajattelu tarkoittaa sitä, että tammikuussa syödään harvemmin paprikaa ja lehtisalaattia kuin elokuussa. Kasvihuoneiden keinovalaistus sekä lämmitys kuluttavat keskitalvella paljon energiaa, enemmän kuin näiden vihannesten viljely ja kuljetus Espanjasta. Kotimaisten talvitomaattien energiankulutus on samaa luokkaa kuin juustolla ja naudanlihalla. Energiaa kuluu valtavasti myös hollantilaisissa kasvihuoneissa. Vähiten energiaa vie kesällä harjoitettu avomaan vihannestuotanto.8

Ympäristöasioita pohtivan ruokailijan on lisäksi hyvä huomioida luomutuotteet ja omat kokkaustavat. Luomuviljely pitää maaperän kunnossa, sitoo hiiltä maaperään (eli pelto toimii hiilinieluna), säästää energiaa ja tarjoaa enemmän elinmahdollisuuksia niin perhosille, mehiläisille ja muille hyönteisille kuin linnuillekin.9 Ruoan laittaminen sähköliedellä taas puolittaa energiankulutuksen sähköuunin käyttämiseen verrattuna. Arjen tasolla edellä mainittu tarkoittaa vaikkapa sitä, että on parempi valmistaa perunasosetta liedellä paikallisista luomuperunoista kuin kypsentää pakastealtaan ranskanperunoita sähköuunissa. Ruokahävikkiä on tärkeä yrittää välttää.10

Ravitsemus

Kotimaisista kasvikunnan tuotteista on mahdollista koostaa ravitsemuksellisesti täysipainoinen ruokavalio. Keskeistä ravitsemuksessa on monipuolisuus. Runsaasti proteiinia on etenkin palkokasveissa ja siemenissä. Viljoja ja papuja syömällä saa helposti kaikki tarpeelliset aminohapot, mistä nyhtökaura on loistava esimerkki.

Hyviä raudanlähteitä ovat muiden muassa täysjyväviljatuotteet, herneet ja muut palkokasvit sekä vihreät lehtivihannekset. Kalsiumia on paljon palkokasveissa, vihreissä lehtivihanneksissa (esimerkiksi nokkonen ja lehtikaali), siemenissä, kaaleissa ja kalsiumilla rikastetuissa elintarvikkeissa, kuten kauramaidossa.

Tasapainoisen ja turvallisen vegaaniruokavalion noudattaminen vaatii tietoa. B12-vitamiinin saanti on aina tärkeää turvata ravintolisillä. Suomessa D-vitamiinin saanti on lokakuun alusta maaliskuun loppuun syytä varmentaa esimerkiksi ravintolisillä. Jodia kannattaa ottaa ravintolisänä ja kalsiumin saantiin kiinnittää huomiota, samoin seleenin (etenkin jos käyttää luomuviljatuotteita).

Tarkemmin täysipainoisen lähiruokavalion koostamisesta kerrotaan Härkäpapua sarvista -keittokirjan ravitsemusosiossa.

Käytännön toteutus

Lanttu

Paikallisruoka on uhrauksen sijaan kulinaristinen mahdollisuus. Valinnanvaraa eri raaka-aineissa on yllättävän paljon, sillä Suomessakin viljellään yli sataa eri kasvia, minkä lisäksi luonnosta voi vapaasti kerätä villivihanneksia, marjoja ja sieniä. Lähialue ei noudata valtioiden rajoja vaan voi esimerkiksi uusimaalaiselle tarkoittaa pikemmin Viroa kuin Pohjois-Suomea.

Kotimaisten vegaanisten tuotteiden saatavuus on viime aikoina monipuolistunut. Saatavilla on esimerkiksi härkäpapupyöryköitä, erilaisia kauravalmisteita, hampputuotteita ja lupiinitempeä. On kuitenkin hyödyllistä opetella joitakin ruoanhankinnan ja säilönnän taitoja, sillä itse tehden ruokailu tulee edullisemmaksi, valikoima lisääntyy ja ruokailu on mahdollista toteuttaa hyvin energiaa säästävästi. Tekeminen tuottaa myös iloa ja esimerkiksi sienestys voi olla jopa meditatiivista.

Paikallisesti tuotettua ruokaa löytää esimerkiksi kauppahalleista ja toreilta. Monet torimyyjät tosin myyvät tukkutuotteita, joten tori ei aina voita markettia lähiruoan tarjonnassa. Luomuruokapiirien ja Facebookin REKO-lähiruokarenkaiden11 kautta lähiruokaa voi hankkia suoraan paikallisilta viljelijöiltä.


Enemmän sitoutumista vaativa lähiruoan muoto on kumppanuusviljely (CSA, community-supported agriculture). Se on uusi yhteisöllinen ruoan tuottamisen tapa, jossa viljelyn riskit jaetaan ruokaosuuskunnan jäsenille. Kumppanuusviljelyn periaatteilla toimivia ruokaosuuskuntia on esimerkiksi Jyväskylässä, Lahdessa, Turussa ja pääkaupunkiseudulla.

Useimpien ihmisten tavoitteena ei ole sataprosenttisen lähiruokavalion noudattaminen vaan paikallisruoan suosiminen. Linssejä, saksanpähkinöitä ja muita kaukana viljeltäviä kuivatuotteita voi syödä ihan hyvällä omallatunnolla. Monet välttävät kuitenkin käyttämästä riisiä, koska sen tuotannosta aiheutuu isoja metaanipäästöjä.12 Kaukotuotteiden valinnassa kannattaa suosia luomu- ja reilun kaupan tuotteita, joiden kohdalla oikeudenmukaisuutta on ajateltu tavanomaista liiketoimintaa pidemmälle.

Paikallisruoan käyttöä voi lisätä esimerkiksi omien lähiruokapäivien tai -viikkojen avulla, tai pyrkimällä vaikkapa 75-prosenttiseen lähiruokailuun. Lisäksi kannattaa toimia sen puolesta, että vegaanista lähiruokaa tarjotaan joukkoruokaloissa.

Yksilötasolla tehtävät ratkaisut ovat välttämätön alku, mutta eettisen paikallisruokakulttuurin juurruttaminen vaatii paljon muutakin. Jotta kasviperäisestä lähiruoasta tulee valtavirtaa kaikkien ruokapöydissä, tarvitaan laajoja politiikan ja talouden rakenteisiin käyviä muutoksia. Esimerkiksi maataloustukien kohdistamista täytyy korjata ja paikallisia ruokajärjestelmiä näivettävä ruokadumppaus13 on laitettava kuriin. Näiden tavoitteiden toteutuminen edellyttää aktiivista yhteiskunnallista toimintaa. Tätä työtä jaksaa parhaiten, kun vatsa on täynnä herkullista lähikasvisruokaa.

Paikalliset ruoka-aineryhmät

Palkokasvit ja siemenet

Palkokasveista Suomen leveysasteilla menestyvät etenkin härkäpavut, herneet, makealupiinit ja tarhapapujen monivärinen joukko (pensas- ja salkopavut). Soijan kaupallista viljelyä aloitellaan. Härkäpavuista ja herneistä voi valmistaa perinteisten keittojen lisäksi esimerkiksi levitteitä, kasvispihvejä ja patoja. Kotimaisia papurouheita voi käyttää soijarouheen tapaan muun muassa kastikkeissa ja laatikoissa. Papujauhoilla voi monipuolistaa proteiininsaantia leivonnaisissa ja esimerkiksi letuissa.

Kotimaisista ruokaöljyistä tutuimpia ovat rypsi- ja camelinaöljy. Muita öljysiemenkasveja ovat hamppu ja pellava, joita voi käyttää ruoanlaitossa laajemminkin kuin öljynä. Hampunsiemenistä voi valmistaa esimerkiksi hamppumaitoa ja hamppuvoita, siemeniä voi lisätä leipiin ja makeisiin leivonnaisiin sekä ripotella kevyesti paahdettuina salaatteihin. Hamppumaidosta saa tehtyä hefua eli hampputofua. Rouhittuja pellavansiemeniä voi hyödyntää pellavamajoneesiin. Pellavan maku sopii myös esimerkiksi leipiin ja voileipäkekseihin. Auringonkukasta on mahdollista saada siemensatoa myös Suomessa, mutta sen tuotanto on vielä hyvin vähäistä.

Kasvikset ja sienet

Kesästä pitkälle syksyyn on tarjolla runsas valikoima lähialueilla tuotettuja värikkäitä vihanneksia. Talvikaudella kannattaa käyttää ennakkoluulottomasti erilaisia juureksia, sipuleita ja kaaleja. Ne soveltuvat totuttua monipuolisemmin esimerkiksi salaatteihin, paistoksiin, kasvispihveihin ja keittoihin.

Talviajan keittiötä on hyvä laajentaa talvikurpitsan (mm. myskikurpitsa), kiinankaalin, lehtikaalin ja maa-artisokan käytöllä. Ne kasvatetaan kasvihuoneiden sijaan avomaalla. Ruokavalion tuorelisänä kannattaa kokeilla myös ituja sekä auringonkukan, tattarin ja herneen versoja. Niitä saa kaupoista tai ne voi helposti kasvattaa itse. Myös kuivatut villivihannekset, kuten ravintorikas nokkonen, ja hapankaali ovat erinomaista talviruokaa.

Sienet sopivat rakenteensa ja ravintoarvonsa puolesta lihan tilalle esimerkiksi laatikoihin, piirakoihin ja pyöryköihin. Perusmetsäsienet, kuten rouskut, haperot ja tietyt tatit, oppii tunnistamaan melko nopeasti esimerkiksi lyhyen sienikurssin käymällä. Sieniä voi säilöä kuivaamalla, suolaamalla, hapattamalla ja pakastamalla. Kuivattuja ja suolattuja metsäsieniä löytyy myös kaupoista. Tuorehyllyä täydentävät viljellyt sienet, kuten siitake.

Marjat ja hedelmät

Red Frisch Fruits Apple Fruit Harvest

Kotimaisia marjoja ja hedelmiä on saatavilla pakasteina, kuivattuina, mehuina ja hilloina. Tarjolla on esimerkiksi mustaherukkaa, mustikkaa ja tyrniä. Suomalaisia talviomenoita saa alkukeväälle saakka. Viime vuosina saataville on tullut päärynöitäkin.

Marjoista ja hedelmistä voi valmistaa esimerkiksi smoothieita, täydentää niillä mysliä ja lisätä leivonnaisiin. Makeat ja happamat marjat sopivat ulkomaisten hedelmien tapaan raasteiden ja salaattien joukkoon. Kokeile esimerkiksi mustikoita punajuuri-porkkanaraasteen seurana ja mustaherukka-kaurakermakastiketta härkäpapu-juuressalaatin kanssa. Talvella puolukkaketsuppi sopii kasvispihvien seuraksi ja marjajauhe maustaa jukurtin tai puuron.

Jos säilöö itse, niin lakkoja, puolukoita ja pihlajanmarjoja voi säilyttää ekotehokkaasti kellarissa tai jääkaapissa tuoresurvoksena omassa mehussaan. Mehustus tai hilloaminen eivät ole kovin vaikeita taitoja. Myös pakastamiselle on keksitty energiapihi vaihtoehto: makeatkin marjat säilyvät viileässä pelkällä ryöppäämisellä, kunhan purkkeja käännellään tasaisin väliajoin14.

Viljatuotteet ja peruna

Viljat tunnetaan leipien ja leivonnaisten, puurojen sekä myslien raaka-aineena. Lisäksi niistä voi valmistaa esimerkiksi kasvimaitoa, jukurtin kaltaisia hapatteita ja pihvejä. Vehnästä valmistetusta gluteenijauhosta saadaan seitania, jonka koostumus on lihan kaltainen.

Riisin sijaan lisäkkeenä voi käyttää vaikkapa speltti-, ohra-, kaura- tai tattarisuurimoita. Suomessa tuotetaan myös kvinoaa. Paikallisten pienleipomoiden leipää kannattaa suosia. Leipomoteollisuuskin on viime vuosina voimakkaasti keskittynyt, minkä seurauksena monia leipomotuotteita kuljetetaan esimerkiksi etelärannikon tehtailta Lappiin asti. Monet paistopisteiden vaaleat leivät tuodaan pakasteina Ranskasta saakka.

Myös peruna taipuu moneen. Oletko jo kokeillut öljyttyä, maustettua perunaraastetta juuston tilalla piirakoiden päällä? Raaka perunaraaste sopii kasvispihvien kiinteyttämiseen.

Lisätiedon lähteitä

Reseptejä ja julkaisuja

Vegaaniset lähialuekeittokirjat Härkäpapua sarvista (2006–2018)  sekä Herne rokkaa (Multikustannus 2008). Voit ladata teoksen Luettavaa-sivulta PDF-muodossa.

Vegaaniliiton reseptiarkistossa on runsaasti lähiruokaohjeita.

Satokausikalenterista ja sen verkkosivuilta voi tarkistaa, mitkä kasvikset, marjat ja hedelmät ovat sesongissa. Kalenterin kasvivalikoimaa ei ole rajattu pelkästään lähiruokaan.

Reilua lähiruokaa

Etsi lähin REKO-lähiruokarengas tältä kartalta. Osallistumiseen tarvitaan liittyminen kyseisen REKOn Facebook-ryhmään. REKO tulee sanoista Rejäl konsumtion – Reilua kuluttamista.

Lista Suomessa toimivista kumppanuusmaatiloista.

Maailmanlaajuinen La Via Campesina -liike puolustaa kestävää pienviljelyä keinona varmistaa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ympäristönsuojelu. Liike vastustaa yhtiövetoista maanviljelyä ja ylikansallisia yhtiöitä. Euroopan Via Campesinaan kuuluu myös Etelä- Suomen Luonnonmukaisten tuottajien yhdistys Esvy.

Sienet, marjat, villivihannekset ja muut luonnonkasvit

Oletko kiinnostunut villiruoasta? Arktisten Aromien sivuilta löydät uusimmat poimintaohjeet, ravitsemustietoa, reseptejä ja tutkimustuloksia.

Yrttitarha-hankkeen tietopankkiin on koottu kattavat tiedot kotimaisten villi- ja viljeltyjen yrttien käytöstä (yrttihaku). Sivustolla on myös viljelyohjeita ja reseptejä luonnonkosmetiikkaan sekä rohtoihin.

Säilöntä ja idätys

Marttojen säilöntäkouluun on koottu tarkat ohjeet mehujen, hillojen, etikkasäilykkeiden, hapatettujen tuotteiden, kuivattujen kasvisten, pakasteiden ja umpioitujen tuotteiden valmistamiseen.

Myös Kotimaisten kasviksien sivuilla on kymmeniä reseptejä erilaisten salsojen, chutney-lisukkeiden, etikkasäilykkeiden jne. valmistamiseen. Tarjolla on myös muita vegetaarisia reseptejä, joista osa on vegaanisia.

Mitä kaikkea voi idättää ja miten siemeniä pitää käsitellä? Tarkista tiedot Elävän ravinnon yhdistyksen julkaisemasta idätystaulukosta.

Puutarhanhoito

Brittiläinen Vegan Organic Trust edistää vegaanista luomuviljelyä. Viljelyssä ei käytetä eläinperäisiä raaka-aineita, kuten lantaa, vaan esim. viherlannoitusmenetelmiä.

Pohjoinen permakulttuuri -blogisivustolla käsitellään permakulttuuria Suomen olosuhteissa. Permakulttuurilla tarkoitetaan maataloustuotantoa, jossa pyritään matkimaan luonnon ekosysteemien toimintaa ja tekemään tuotannosta sillä tavoin mahdollisimman ekologista. Olosuhteista ja filosofian soveltajasta riippuen permakulttuurin menetelmät voivat olla vegaanisia tai eivät.

Mikä on metsäpuutarha, miten kukkapenkki perustetaan? Ekologisia puutarhaneuvoja on koottu Wikikko-tietopankkiin.

Yrttien viljelystä katso Yrttitarha-hanke.

Lähteet

  1. Lotte Suveri: Kasvissyönti ja ympäristö. Ladattu 21.1.2018
  2. Tiina Silvasti 2012: Ruokapolitiikka. Terveyden, ekologisen ja sosiaalisen yhteyksiä etsimässä. Teoksessa Tuija Mononen & Tiina Silvasti (toim.): Hyvä ja paha ruoka. Ruoan tuotannon ja kuluttamisen vaikutukset, Gaudeamus; Eeva Simola & Miia Toikka 2002: Globaali kurina, Kepa.
  3. FAO 2011: The state of the world’s land and water recourses for food and agriculture. Managing systems at risk. Ladattu 21.1.2018
  4. M. M. Mekonnen ja A. Y. Hoekstra 2011: The green, blue and grey water footprint of crops and derived crop products. Hydrology and Earth Systems Sciences 15, 1577–1600.
  5. Katso esimerkiksi MTK:n laskelma kaurahiutaleista ja teemasta laajemmin Johan Ehrstedt (toim.) 2012: Syteen tai saveen? Luomuviljelijän arki EU-ajan Suomessa. Teoksessa Johan Ehrstedt ja Mervi Leppäkorpi: Reilumman kaupan jäljillä – Kirjoituksia reilusta kaupasta ja solidaarisesta vaihdosta. Into. Ladattu 21.1.2018
  6. Esimerkkinä pientuotantoon sopivat tomaatit. Steven Hill (2013): The Tater-Mater ManKansas Alumni. Issue 4. Ladattu 21.1.2018
  7. A. Carlsson-Kanyama, M. P. Ekström ja H. Shanahan 2003: Food and life cycle energy inputs: consequences of diet and ways to increase efficiency. Ecological Economics 44, 293–307. Tämän ruotsalaisen tutkimuksen mukaan Keski-Euroopasta tuodut omenat kuluttavat yli 30 % enemmän energiaa kuin kotimaiset omenat. Rahtilavalla Etelä-Euroopasta maahantuodut appelsiinit vievät energiaa noin kaksinkertaisesti, valtameren yli tuodut banaanit puolestaan yli kolminkertaisesti. Lentokonerahdilla kuskatut eksoottiset hedelmät taas vaativat yli 30-kertaisen energiamäärän kotimaisiin omeniin nähden.
  8. Juha-Matti Katajajuuri ja Markus Vinnari 2008: Jokapäiväinen leipämme. Teoksessa Kaikesta jää jälki – puheenvuoroja ympäristöä säästävistä valinnoista, Avain. Energiankulutus ei toki kerro kaikkea. Rehevöittämisvaikutuksiltaan ja ilmastopäästöiltään juusto ja naudanliha ovat kotimaisia talvitomaattejakin haitallisempia. Toisaalta Espanjassa ja Italiassa torjunta-aineiden sekä veden käyttö vihannesviljelmillä on runsasta, ja työntekijöiden hyväksikäyttö sekä epäinhimilliset työolot ovat valitettavan yleisiä. Pieni osa kotimaan kasvihuonetiloista on viime vuosina siirtynyt käyttämään bioenergiaa. Tämä voi laskea kyseisten kasvihuonetuotteiden ilmastovaikutukset espanjalaistasolle. Lähde: MTT:n Greenhousecarbon-hanke 2013.
  9. J. Tiainen, M. Kuussaari, I. P. Laurila & T. Toivonen (toim) 2004: Elämää pellossa – Suomen maatalousympäristön monimuotoisuus, Edita Publishing Oy. Katso muita luomututkimusviitteitä esimerkiksi luomututkija Hanna Tuomiston esitelmhttp://www.ymparistotiedonfoorumi.fi/app/uploads/2017/10/Tuomisto_301017.pdfästä. Ladattu 21.1.2018
  10. Katso pakasteista esim. P. Voutilainen, V.-M. Katajajuuri, H.-R. Tuhkanen ja N. Honkasalo 2003: Kesäpöytä Juustokermaperunoiden ja Pirkkaperunajauhon ympäristövaikutukset. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Maa- ja elintarviketalous 34. Laskelmissa on otettu huomioon tuotteiden elinkaari. Sekä ruokahävikistä K. Silvennoinen, M. Pinolehto, O. Korhonen, I. Riipi, J.-M. Katajajuuri 2013: Kauppakassista kaatopaikalle, ruokahävikki kotitalouksissa. Kuru 2011–2013 -hankkeen loppuraportti. MTT.
  11. Katso riisistä Annika Carlson-Kanyama 1998: Climate change and dietary choices – how can emissions of greenhouse gases from food consumption be reduced? Food Policy, Vol. 23, No. 3–4, s. 277–293. Jos ilmastopäästöt haluaa panna mahdollisimman vähiin, ovat esimerkiksi kotimaiset pavut toki hyvä valinta. Ympäristöministeriön tutkimuksessa todetaan, että pohjoisamerikkalaisen soijan ilmastovaikutukset ovat noin kaksinkertaiset kotimaiseen härkäpapuun verrattuna. Lähde: M. Saarinen, S. Kurppa, A. Nissinen ja J. Mäkelä 2011: Aterioiden ja asumisen valinnat kulutuksen ympäristövaikutusten ytimessä. ConsEnv-hankkeen loppuraportti. Suomen ympäristö 14, katso s. 38–39. Ladattu 21.1.2018
  12. Ruokadumppauksella tarkoitetaan alihinnoitellun ylijäämäruoan vientiä polkuhintaan. Yleisesti dumppaus suuntautuu länsimaista niin kutsuittuihin kehitysmaihin, mutta sitä harjoitetaan myös länsimaiden sisällä. Esimerkiksi meksikolaiset talonpoikaiset maissinviljelijät ovat joutuneet työttömiksi, kun Meksikoon tuodaan yhdysvaltalaista teollisessa mitassa tuotettua ja maataloustukiaisin halvaksi tehtyä maissia. EU-maista on puolestaan dumpattu maitojauhetta muun muassa Tansaniaan jopa alle tuotantokustannusten. (Aiheesta esimerkiksi The Milk System -dokumenttielokuva, Tytti Nahi: Ruokaa ja rauhaa reilulla kauppapolitiikalla. Kepa 2008 sekä Steve Tibbet: If the cap doesn’t fit, change it. How EU taxpayers undermine Bangladeshi dairy farmers. Action Aid 2011. Ladattu 21.1.2018).
  13. How to Preserve Berries and Fruits Without Sugar? Julkaisussa Lasse Nordlund: The Foundations of our Life. Reflections about Human labour, Money and Energy from Self-suf iciency Standpoint. (Teksti on saatavilla myös suomeksi nimellä Elämämme perusteista. Palladium Kirjat 2008.) Ladattu 21.1.2018

Kirjallisuutta

Yhteiskunnallisia kirjoja paikallisruoka-teemasta

  • Richard Douthwaite: Nykyaikainen paikallistalous. Like 2004.
  • Johan Ehrstedt & Mervi Leppäkorpi (toim.) Reilumman kaupan jäljillä. Kirjoituksia reilusta kaupasta ja solidaarisesta vaihdosta. Into 2012.
  • Riikka Kaihovaara: Riippumaton puutarha – Teollisen ruoantuotannon romahdus ja permakulttuurin perusteet. Vihreä sivistysliitto 2012.
  • Kaisa Karttunen, Laura Kihlström ja Sanna-Liisa Taivalmaa: Nälkä ja yltäkylläisyys – Ruokaturva maailmassa. Gaudeamus 2014.
  • Tuija Mononen & Tiina Silvasti (toim.): Hyvä ja paha ruoka. Ruoan tuotannon ja kuluttamisen vaikutukset. Gaudeamus 2012.
  • Tuija Mononen & Tiina Silvasti (toim): Ruokakysymys – Näkökulmia yhteiskuntatieteelliseen elintarviketutkimukseen. Gaudeamus 2006. Raj Patel. Stuffed and starved. Markets, power and the hidden battle for the world’s food system. Portobello Books 2007.

Kasvissyönti ja ympäristö

Eläinten kasvattaminen ruoaksi kuluttaa monin tavoin maapallon rajallisia resursseja ja huonontaa ympäristön tilaa. Se on keskeinen tekijä tarkasteltaessa globaaleja ympäristöongelmia ja eriarvoisuutta. 

Ruoantuotanto on merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen lähde. Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO arvioi eläinten kasvatuksen ruoaksi aiheuttavan kasvihuonepäästöistä noin 18 %, joka on enemmän kuin esimerkiksi koko maailman liikenteen aiheuttamat päästöt yhteensä1. Toisaalta luku saattaa olla jopa 51 %, mikä ilmenee Worldwatch-instituutin raportista2. Raportin mukaan näin suuri luku syntyy, kun yhdistetään muun muassa metsien raivaus rehua tuottaviksi pelloiksi ja laitumiksi, eläinten hengissä pitäminen, karjan hengityksen, märehtimisen ja ulosteiden mukana syntyvät kasvihuonepäästöt, eläinten teurastus ja tuotteistaminen sekä lopputuotteiden kuljetus, säilytys ja valmistus. Lisäksi raportti kritisoi FAO:n 18 %:n päästöarviota siitä, että tutkimus on sivuuttanut tärkeitä eläinten tehotuotannon kasvihuonepäästöjä aiheuttavia lähteitä.

Eläinmaataloudessa syntyy hiilidioksidin lisäksi myös muita vielä voimakkaampia kasvihuonekaasuja. Esimerkiksi suuri osa lihantuotannon kasvihuonevaikutuksiltaan merkittävistä päästöistä on metaania, joka on jopa 86 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi3. Toisaalta se hajoaa 10 vuodessa, kun taas hiilidoksidin puoliintumisaika on satoja vuosia. Tämän takia metaanipäästöjen vähentymisellä olisikin välitön suotuisa vaikutus ilmastonmuutokseen4. Toinen merkittävä kasvihuonekaasu on typpioksiduuli, jota syntyy muun muassa kotieläinten lannasta5. Typpioksiduuli on pitkäikäinen, 300 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu6. Maailmanlaajuisesti karjankasvatus tuottaa 65 % typpioksiduulipäästöistä6, ja se on ilmastoa merkittävästi lämmittävä päästötekijä myös Suomessa7.

Kasvispohjaisen ruokavalion ilmastohyötyjä kuvaa hyvin se, että esimerkiksi tietyn proteiinimäärän tuottaminen naudan- tai lampaanlihalla aiheuttaa 250 kertaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin saman määrän tuottaminen palkokasveilla8. Ennusteiden mukaan ruoantuotannosta aiheutuvat kasvihuonepäästöt tulevat lisääntymään 80 % vuoteen 2050 mennessä, jos ruokavaliomme pysyy ennallaan. Kuitenkin jos siirtyisimme kasvisruokavalioon, päästöt tulisivat vähenemään väestönkasvusta huolimatta9.

Vesivarat ja vesistöt

Makean ja puhtaan veden pula on jatkuvasti paheneva maailmanlaajuinen ongelma. YK:n tekemien ennusteiden mukaan vuoteen 2025 mennessä puhtaan juomaveden hankkiminen puolelle maailman väestöstä tuottaa ongelmia9. Ruoantuotannossa hyödynnetään hyvin merkittävää osaa maailman rajallisista makean veden varannoista. Esimerkiksi liha- ja maidontuotanto käyttää tästä vesimäärästä keskimäärin 25–30 % 10.

Yhden naudan pihvikilon tuottamiseen tarvitaan 15 400 litraa vettä, joka on noin kymmenkertainen määrä viljaan, soijapapuun tai muihin palkokasveihin verrattuna. Juustokiloa kohden vettä puolestaan kuluu noin 3 200 litraa ja perunakilon tuottamiseen vain 290 litraa11. Puoli kiloa naudanlihaa kuluttaakin saman verran vettä kuin päivittäinen suihkussa käynti puolen vuoden ajan12. Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan suomalainen pääasiallisesti kasvisruokavaliota noudattava henkilö kuluttaa päivässä 23 % vähemmän vettä sekasyöjään verrattuna. Tämä tarkoittaa päivittäisen vesijalanjäljen pienenemistä yli 3000 litrasta noin 2350 litraan. Saman tutkimuksen mukaan maailmanlaajuinen kasvisruokavalioon siirtyminen mahdollistaisi ylimääräisen ruoan tuotannon 1,8 miljardille ihmiselle ilman, että lisäisimme vedenkulutusta13.

Nykyiset ruokavalintamme aiheuttavat maapallon resurssien ehtymistä – maa, vesi, puhdas ilma ja ilmakehä, ruokaturva, biodiversiteetti, energiavarat ja ihmisten terveys ovat uhattuina.

Ruoantuotannon vaikutukset maapallon vesiekosysteemeihin eivät rajoitu makean veden käyttöön. Vesistöjen saastuminen ja rehevöityminen ovat toinen eläinmaatalouden merkittävä haitallinen ympäristövaikutus. Rehunviljelyn lisäksi myös tuotantoeläinten ulosteet aiheuttavat huomattavaa ravinnekuormitusta. Esimerkiksi 2 500 lehmän tila tuottaa saman verran ulosteperäistä jätettä kuin 400 000 ihmisen kaupunki14 ja monissa maissa nämä jätteet pääsevät suoraan vesistöihin tai ne päätyvät lopulta sinne.

Lihankulutus vaikuttaa siis eri tavoilla myös merten ja sisävesien ekosysteemien terveyteen. Lähes kaikki ruoantuotannossa hyödynnettävät kalakannat ovat liikakalastuksen seurauksena vaarassa romahtaa maailmanlaajuisesti. Kyltymättömän kysynnän seurauksena meristä kalastetaan arviolta noin 2,7 biljoonaa eläintä vuosittain15 ja merien ennustetaankin tyhjenevän vuoteen 2048 mennessä16. Meret ovat kriittisessä tilassa, sillä niiden biodiversiteetin kato johtaa tilanteeseen, jossa veden säilyminen hyvälaatuisena vaikeutuu. Meriekosysteemit ovat elintärkeä osa myös ihmiselämää ylläpitäviä maapallon monimutkaisia systeemejä.

Maankäyttö ja biodiversiteetti

Eläinten tuottaminen ruoaksi vaatii huomattavasti enemmän maapinta-alaa kuin kasvisperäisen ravinnon tuotanto. Maailmassa teurastetaan vuosittain yli 55 miljardia maaeläintä, joista noin puolet kasvatetaan tehotuotantolaitoksissa17. Tällaisen eläinmäärän kasvatus ja ruokkiminen vaativat suurimpien arvioiden mukaan jopa 45 % maapallon maapinta-alasta18. Tällä maa-alalla eläimiä kasvatetaan, laidunnetaan ja niille kasvatetaan rehua. Myös Suomessa eläinmaatalous vie paljon tilaa: Noin 80 % peltopinta-alasta käytetään rehunviljelyyn19. Tämä on yli viisi kertaa enemmän viljelystilaa kuin käytetään suoraan ihmisille menevän kasvisperäisen ruoan kasvattamiseen20.

Eläinmaatalous vaikuttaa myös maaperän kuntoon. Ruoantuotannon seurauksena tapahtuva aavikoituminen uhkaa monia alueita. Aavikoituminen on jo vaikuttanut kolmasosaan maapallon maapinta-alasta ja koskettaa 1,5 miljardia ihmistä21. Eläinten kasvatuksesta johtuvilla maankäytön muutoksilla on merkittävä rooli aavikoitumisprosessissa. Yhä enemmän metsää raivataan rehua tuottaviksi pelloiksi tai karjan laiduinmaiksi. Suuret rehun monokulttuuriviljelmät ja karjan laidunnus aiheuttavat eroosiota, jolloin ravinnerikas pintamaa häviää, mikä puolestaan johtaa aavikoitumiseen22. Metsäkato vaikuttaa alueen mikroilmastoon ja muuttaa alueen sääolosuhteita. Se saattaa esimerkiksi vähentää sateita ja lisätä kuivuutta.

Eläinperäisten tuotteiden kysynnän kasvu vaatii siis jatkuvasti enemmän viljelytilaa, mikä johtaa metsien pienenemiseen. Tällä hetkellä maailmassa kaadetaan vuosittain yli 15 miljoonaa hehtaaria sademetsää ja määrä kasvaa koko ajan. Esimerkiksi 65–91 % Amazonasin sademetsäkadosta on seurausta eläinten kasvattamisesta ruoaksi23. Tämä johtuu muun muassa lisääntyvästä rehuntuotannon tarpeesta, josta myös EU:n alueen lihantuotanto on rehunkulutuksen kautta riippuvainen24. Euroopassa käytetystä proteiinipitoisesta rehusta noin 70 % tuodaankin muun muassa Argentiinasta ja Brasiliasta25.

Tulevaisuuden uhkakuvana onkin maapallon kuudes massasukupuuttoaalto, joka on ihmisen aiheuttama.

Eläinmaataloudesta aiheutuva metsäkato ja aavikoituminen vauhdittavat eri lajien kuolemista niiden elinympäristöjen pirstaloituessa. Kun lajeilla ei ole enää tarpeeksi suurta yhtenäistä elinympäristöä, ne eivät voi toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Eri arvioiden mukaan 30 000–130 00026 lajia kuolee vuosittain sukupuuttoon, koska niiden elinympäristöt tuhoutuvat. Nykyisen sukupuuttokuolemien tahdin arvioidaan olevan 100–1000-kertainen ihmistä edeltävään aikaan verrattuna27. Tulevaisuuden uhkakuvana onkin maapallon kuudes massasukupuuttoaalto, joka on ihmisen aiheuttama. Tämänhetkistä ekologista epätasapainoa kuvaa hyvin se, että 10 000 vuotta sitten villieläimet muodostivat 99 % maapallon ”eläinpainosta” (engl. zoomass), kun nykyään ihmiset ja ihmisten syötäviksi kasvatettavat eläimet muodostavat 98 % tästä massasta28

Eläintuotannon sosiaaliset vaikutukset

Nykyiset ruokavalintamme aiheuttavat maapallon resurssien ehtymistä – maa, vesi, puhdas ilma ja ilmakehä, ruokaturva, biodiversiteetti, energiavarat ja ihmisten terveys ovat uhattuina29. Kestämätön ruoantuotanto jatkaa silti kasvuaan, ja esimerkiksi suomalaiset syövät lihaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin30. Vuoteen 2050 mennessä maailman lihantuotannon odotetaan kaksinkertaistuvan, jolloin eläimille syötettävällä ruoalla voitaisiin ruokkia suoraan 4 miljardia ihmistä31. Tällä hetkellä noin 800 miljoonaa ihmistä kärsii nälänhädästä, vaikka maailmassa tuotetaan vuosittain tarpeeksi ravintoa ruokkimaan 10 miljardia ihmistä32

Maailman ruoantuotannon kannalta ongelma ei siis ole väestönkasvu, vaan eläinperäisten tuotteiden kulutuksen lisääntyminen. Esimerkiksi länsimaalaiset kuluttavat moninkertaisesti enemmän lihaa verrattuna maailman köyhimpiin. Kun lihankulutus kasvaa, vaikuttaa se suoraan ravinnon saantiin kehitysmaiden köyhimmillä ihmisillä, jotka ovat riippuvaisia esimerkiksi viljasta. Viljaa kasvatetaan yhä enemmän tuotantoeläimille ihmisten sijaan. Nykyisen viljantuotannon viljalla ruokittaisiinkin 9 miljardia ihmistä, jos se käytettäisiin ruoaksi33

Eläinperäinen ruokavalio vaikuttaa myös maailman vedensaantiin. Tällä hetkellä 700 miljoonaa ihmistä kärsii vesipulasta, ja vuoteen 2025 mennessä jopa 1,8 miljardilla ihmisellä tulee olemaan puutetta vedestä. Tulevaisuudessa kuivuus aiheuttanee 24–700 miljoonan ihmisen muuttoliikkeen, joka on monikertainen esimerkiksi nykyiseen pakolaiskriisiin verrattuna34. Eläinmaatalous aiheuttaa maaperän köyhtymistä ja aavikoitumista sekä kuluttaa merkittävän osan maapallon makean veden varannoista. Ruoantuotannon osuus vedenkulutuksestamme on noin 70 %35, josta eläinmaatalous käyttää 25–30 %36

Eläinmaatalous aiheuttaa uhan myös ihmisen terveydelle – se on aiheuttanut jo useita tautiepidemioita, kuten SARS-tautia sekä sika- ja lintuinfluenssaa. Eläinten tehotuotanto vauhdittaa myös esimerkiksi infektiotauteja aiheuttavien bakteerien vastustuskykyä, sillä se kuluttaa maailmanlaajuisesti suurimman osan käytetyistä antibiooteista. Maailman terveysjärjestö WHO varoittaakin, että pian voidaan olla samassa tilanteessa kuin ennen antibioottien keksimistä. Tällöin kuolleisuus kirurgisiin toimenpiteisiin sekä tavallisiin infektiotauteihin tulisi lisääntymään räjähdysmäisesti37. Tämän tilanteen estämiseksi antibiootteja tulisi käyttää mahdollisimman säästeliäästi.

Länsimaiden yleisimmät kuolleisuutta aiheuttavat taudit ovat syövät, tyypin 2 diabetes sekä sydän- ja verisuonisairaudet. Nämä kaikki ovat elintasosairauksia, joissa ruokavaliolla on suuri merkitys. Erityisesti punaisen lihan kulutus on vahvasti yhdistetty korkeampaan kuolleisuuteen38. Kasvisruokavalio taas alentaa elintasosairauksiemme olennaisimpia riskitekijöitä, kuten kolesteroli- ja rasva-arvoja, veren sokeripitoisuutta sekä verenpainetta39. Keskiverto vegaaniruokavalion onkin todettu olevan terveellisempi kuin esimerkiksi lakto-ovo-vegetaristin ja sekasyöjän ruokavaliot40. Elintasosairaudet aiheuttavat suuren taakan veronmaksajille. Suomessa lihavuuden, diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien hoitoon kuluu vuosittain noin alle 2 miljardia euroa41.

Lotte Suveri
Kirjoittaja on maantieteen ja ympäristötieteen opiskelija, jota  kiinnostavat eläinten tuotteistamisen vaikutukset yhteiskuntaan ja ympäristöön.

Käytännön vinkkejä ympäristövastuulliseen ruokailuun

Jätä eläinperäiset tuotteet kauppaan. Suosi niiden sijaan kasvipohjaisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi kasvimaidot ja -kermat sekä kasvipohjaiset levitteet korvaavat helposti eläinperäiset vaihtoehdot. Lihan voi korvata esimerkiksi tofulla, soijasuikaleilla, seitanilla ja pavuilla sekä muilla palkokasveilla. Lue lisää kasvisruokavinkkejä täältä.

Suosi sesongin mukaisia kasviksia ja hedelmiä. 

Osta luomua, kun pystyt. Näin tuet ympäristöystävällistä tuotantotapaa. 

Älä heitä ruokaa roskiin. 

Ulkona ruokaillessa: Useimmista ravintoloista voi kysyä vegaanista vaihtoehtoa ruokalistan ulkopuolelta. Esimerkiksi juuston tai lihan sijasta voi pyytää enemmän kasviksia annokseen. Käytä mielikuvitusta! 

Lähteet

1. Fao.org. (2006). Livestock’s long shadow environmental issues and options. Ladattu 20.2.2016 2. Goodland, R Anhang, J. (2009). Livestock and Climate Change: What if the key actors in climate change were pigs, chickens and cows? Worldwatch institute, November/December 2009. Worldwatch Institute, Washington, DC, USA. Pp. 10–19. 3. IPCC. Climate Change 2013: The Physical Science Basis. Working Group I. 4. United Nations. (2014). Press release. Climate summit 2014. 5. Tilastokeskus. Taulukko 4. Dityppioksidipäästöt Suomessa (1000 t) muuttujina päästöluokka ja vuosi. 6. Castel. V, Gerber. P, Haan. C, Rosales. M, Steinfeld. H, Wassenaar. T. (2006). Livestock’s Long Shadow: Environmental Issues and Options. Food and Agriculture Organization of the United Nations. 2006. 7. Statistics Finland. (2005) Greenhouse gas emissions in Finland 1990–2003. National inventory report to the UNFCCC. 8. Tilman, D., & Clark, M. Global diets link environmental sustainability and human health. Nature 2014 9. UNDP. (2006). Human Development Report 2006. UN-Water, FAO. (2007). Coping with water scarcity. Challenge of the twenty-first century. 10. Arjen Y. Hoekstra. (2012). The hidden water resource use behind meat and dairy. Ladattu 15.3.2015 11. Water footprint. Product gallery. Ladattu 3.5.2015 12. Tilman, D., & Clark, M. Global diets link environmental sustainability and human health. Nature 2014 Baroni, L., et al. Evaluating the environmental impact of various dietary patterns combined with different food production systems. European Journal of Clinical Nutrition 2006;61:279–286. 13. Jalava, M. et al. Diet change – a solution to reduce water use? Environmental research letters, 2014 Aalto.fi (2015). Ruokavalion muutos saattaa ratkaista vesipulan. 04.8.2014. Ladattu 23.1.2015 Pääasiallisella kasvisruokavaliolla tarkoitetaan tässä tapauksessa ruokavaliota, joka ei sisällä lihaa, maitotuotteita tai kananmunia, mutta joka sisältää kalaa. Kalalle on vaikeaa määritellä vesijalanjälkeä. 14. U.S. Environmental Protection Agency – Office of Research and Development. (2004). Risk Assessment Evaluation for Concentrated Animal Feeding Operations. s. 7. 15. A. Mood, P. Brooke. (2010). Estimating the Number of Fish Caught in Global Fishing Each Year. 16. Edward B. Barbier, Nicola Beaumont, J. Emmett Duffy, Carl Folke, Benjamin S. Halpern, Jeremy B. C. Jackson, Heike K. Lotze, Fiorenza Micheli, Stephen R. Palumbi, Enric Sala, Kimberley A. Selkoe, John J. Stachowicz, Reg Watson, Boris Worm. (2006). Impacts of Biodiversity Loss on Ocean Ecosystem Services. Science 3 November 2006 17. Sage, Colin. (2015). Making and Un-Making Meat: Cultural Boundaries, Environmental Thresholds and Dietary Transgressions. Teoksessa Goodman, Michael K. (2015) Critical Food Studies : Food Transgressions : Making Sense of Contemporary Food Politics. Ashgate Publishing Group. 18. Thornton, Phillip, Mario Herrero, and Polly Ericksen. (2011). Livestock and Climate Change. Livestock Exchange, International Livestock research institute no. 3. (2011). 19. Kivelä, J. (19.3.2013). Helsingin yliopisto, Maataloustieteiden laitos. Luento: Peltoviljely ja kotieläintuotanto. 20. Helenius, P. (2015). Helsingin yliopisto, Maataloustieteiden laitos. Henkilökohtainen sähköpostiviesti L. Suverille (23.12.2015). 21. United Nations. 8.11.2012 Desertification, Drought Affect One Third of Planet, World’s Poorest People, Second Committee Told as It Continues Debate on Sustainable Development. Ladattu 4.5.2015 22. Free from harm. Saving the World With Livestock? The Allan Savory Approach Examined by Richard Oppenlander. Ladattu 4.5.2015 23. Margulis, Sergio. (2003) Causes of Deforestation of the Brazilian Rainforest. World Bank Publications. Washington. Worldwatch Institute. (2011) Maailman tila 2011. Kuinka maailma ruokitaan. s. 203 24. Baroni, L., et al. Evaluating the environmental impact of various dietary patterns combined with different food production systems. European Journal of Clinical Nutrition 2006;61:279–286. 25. APRODEV EU CAP Lobby Brief 4 – EU imports of soy for animal feed – Final 1/02/2011 26. Comfortablyunaware.com. (2012). Biodiversity and Food Choice: A Clarification. Ladattu 20.02.2016 WWF Living planet 2014 -raportti Ladattu 20.02.2016 27. Townsed, C. R. (2008). Essentials of Ecology 3rd edition. Blackwell Publishing, Malden Massachusetts USA 28. Vaclav, Smil. (2011). Harvesting the Biosphere: The Human Impact. Population and Development Review 37(4): 613–36, December 2011. The proportions are of mass measures in dry weight. 29. Oppenlander, R. (2001). Comfortably unaware: global depletion and food responsibility – what we choose to eat is killing our planet. Langdon Street Press, Minneapolis. Machovina, B. et al. (2015). Biodiversity conservation: The key is reducing meat consumption. Science of The Total Environment. Vol 536, December 2015, Pages 419–431 30. Kehittyvä Elintarvike. (2007). 42 Lihan kulutus kolminkertaistunut 60 vuodessa. nro 2/2007. Ladattu 20.02.2016 31. Carolan, M. (2011). The Real Cost of Cheap Food. Teoksessa Agriculture and human values. 2013 Vol 30. Issue 2. 32. Common Dreams. 8.5.2012. We Already Grow Enough Food for 10 Billion People… and Still Can’t End Hunger. Ladattu 4.5.2015 33. Helsingin Sanomat. (2.8.2013) Vilja ruokkisi 9 miljardia – jos se käytettäisiin ruoaksi. Ladattu 20.12.2015 34. FAO, UN – water (2007). Coping with water scarcity. Challenge of the twenty-first century. 35. Jalava, M. et al. Diet change—a solution to reduce water use? Environmental research letters, 2014 36. Arjen Y. Hoekstra. (2012). The hidden water resource use behind meat and dairy. Ladattu 15.3.2015 37. The World Today. (17.10.2015). WHO warns of ‘global crisis’ over antibiotics resistance 38. Sun, Q. (2012). Red Meat Consumption and Mortality. Arch Intern Med 39. Harvard health publications. (01.10.2009). Becoming a vegetarian. Ladattu 20.5.2015 Wang, F. et al. (2015). Effects of Vegetarian Diets on Blood Lipids: A Systematic Review and Meta‐Analysis of Randomized Controlled Trials. J Am Heart Assoc. Yokoyama et al. (2014). Vegetarian Diets and Blood Pressure. JAMA Internal Medicine 40. Clarys, P. et al. (2014) Comparison of Nutritional Quality of the Vegan, Vegetarian, Semi-Vegetarian, Pesco-Vegetarian and Omnivorous Diet. Nutrients. 2014 Mar; 6(3): 1318–1332. 41. Ottelin, A-M. (2004). Ravitsemushoidon kustannusvaikuttavuus – taloudellinen arviointi kansansairauksien ehkäisyssä ja/tai hoidossa. Teknologiakatsaus. 153/2004. Ladattu 20.02.2016