Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Ajankohtaista » Toscapiirakka

Toscapiirakka

RuokatyyppiJälkiruoat, Piirakat
RuokavalioPalkokasviton, Soijaton

Ainekset

  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 3 dl sokeria
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vanilliinisokeria
  • 50 g margariinia
  • noin 3 dl kasvimaitoa
  • 1-2 sitruunan mehu
Kuorrutus
  • 50 g mantelilastuja
  • 0,75 dl sokeria
  • 50 g margariinia
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 1 rkl kasvimaitoa tai vettä

Valmistus

  1. Sulata margariini ja anna sen jäähtyä. Sekoita sitruunan mehu huoneenlämpöiseen maitoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää nesteseos joukkoon. Sekoita hyvin, mutta älä sitkeäksi. Kaada taikina leivinpaperille ja paista 200 °C:ssa.
  2. Kun pohja on paistumassa, tee kuorrutus. Sekoita kuorrutuksen kaikki aineet keskenään kattilassa ja anna niiden kiehahtaa. Muista sekoittaa koko ajan. Kun pohja on lähes paistunut, ota se uunista ja levitä kuorrutus pinnalle. Laita piirakka takaisin uuniin ja paista valmiiksi. Kokonaispaistoaika on noin 35 min.