Pannupizzataikina Pizza Hutin tapaan ja maailman paras tomaattikastike

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest

Ainekset

Pizzataikina

  • 0,5 l kauramaitoa
  • 1 tl suolaa
  • 8-10 dl jauhoja
  • 1 tl sokeria
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 2 tl öljyä taikinaan
  • 9 tl öljyä vuokiin (3 tl per vuoka)
  • 3 pyöreää alumiinivuokaa
Tomaattikastike
  • 1 tölkki paseerattua tomaattia
  • 0,5 rkl öljyä
  • 1-2 kynttä valkosipulia
  • 1 rkl ketsuppia
  • 0,5 tl sokeria
  • 1 laakerinlehti
  • mustapippuria ja suolaa maun mukaan
  • 2 tl kuivattua oreganoa
  • 2 tl kuivattua basilikaa
  • 1 tl kuivattua timjamia

Tästä reseptistä riittää kolmeen pannupizzaan. Taikinan valmistuminen kestää reilut puolitoista tuntia, mutta lopputulos on herkullinen.

Tomaattikastiketta voi myös pakastaa, joten sitä voi tehdä vaikka kolminkertaisen määrän tulevaisuudenkin varalle. Varaa reilun kokoinen kattila, koska tomaatti tahtoo pirskahdella ympäriinsä.

Valmistus

Pizzataikina
1. Laita hiiva, sokeri ja suola kulhoon.
2. Lisää reilusti lämmin kauramaito (max 42 astetta).
3. Sekoita ja jätä tekeytymään pariksi minuutiksi.
4. Lisää öljy ja sekoita taas.
5. Lisää jauhot ja vaivaa taikinaksi.
6. Kumoa taikina pöydälle ja jaa kolmeen samansuuruiseen osaan.
7. Kaada öljy vuokiin ja voitele myös reunat.
8. Painele taikinapallot vuokiin.
9. Anna kohota liinan alla, lämpimässä paikassa noin 1,5 tuntia.
Kun taikina on kohonnut, täytä pizza haluamillasi täytteillä ja paista 225 asteessa, uunin alaosassa noin 25 minuuttia.
Tomaattikastike
1. Murskaa valkosipulinkynnet.
2. Kaada öljy kattilaan ja pyörittele valkosipulimurskaa siinä hetken ajan (älä kuitenkaan anna ruskettua).
3. Nosta kattila liedeltä ja kaada sekaan paseerattu tomaatti, sekoita.
4. Nosta kattila takaisin liedelle ja lisää ketsuppi, sokeri, laakerinlehti, suola ja pippuri.
5. Anna poreilla ilman kantta vähintään puoli tuntia, mutta mitä kauemmin maltat odottaa, sen parempi soosi.
6. Kun kastikkeesta on haihtunut riittävästi vettä ja se on muuttunut jämäkämmäksi, lisää yrttimausteet ja anna hautua vielä vartin verran. Tarkista maku.
7. Jäähdytä ennen kuin levität pizzan päälle.
Vinkki: Tästä saa myös herkullisen bolognese-kastikkeen, kun lisää siihen turvotettua ja maustettua soijarouhetta.
Lähde:

Sari Harjajärvi

Samankaltaisia reseptejä:

  • Makkarat, Pihvit, Pyörykät, Suolaiset leivonnaiset
  •  Pähkinätön

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeen tilaajanamme saat tietää ensimmäisenä uusista jutuista.